Tempakka. Mennyttä aikaa etsimässä
Muistoja nuoruudesta
Lind, Tuula & Starck, Eeva: Tempakka. Mennyttä aikaa etsimässä. Kyrölä, Satukallio, Sotakylä. Tempakka-ryhmä, omakustanne 2021. 288 s.
Itse asiassa kyse on entisen Järvenpään kartanon Stenbackan torpan ja sittemmin sivutilan ja sen naapurustoon nousseiden asutusalueiden kertomuksesta. Mutta kertojien mielessä ja kielessä tuo ruotsinvoittoinen nimi muuttui yksinkertaisemmaksi Tempakaksi. Liikutaan Järvenpään seutuvilla, jonne sotien jälkeen valtiovallan tuella alkoi nousta ns. rintamamiestaloja ja jonne myös ohjattiin siirtoväkeä rakentamaan uutta elämää menetettyjen kotien tilalle.
Kirjan tekoon muistelijoina on osallistunut kaikkiaan 36 nuoruutensa vuodet nousevissa asutustaajamissa 1940–1970-luvuilla viettänyttä tempakkalaista. Näistä muistoista ovat kirjan toimittajat sitten koonneet laajan ja monipuolisen kertomuksen noista sodasta elpymisen vuosikymmenistä. Teoksen graafisesta suunnittelusta ja taitosta on vastannut Kalle Tahkolahti. Hänen ratkaisunsa on ollut tuottaa A4 -kokoinen teos, jossa toimittajien leipätekstin rinnalla ja lomassa kulkevat kertojien muistikuvat vihreälle taustalle painettuina.
Ratkaisu on mielenkiintoinen ja todella tuo kertojien äänen lukijan luettavaksi. Mielenkiintoinen ratkaisu on myös lähdeviitteiden sijoittaminen avarasti taitetun kirjan keskimarginaaleihin, näin ne istuvat kohdalleen ja käyvät tekstin rinnalla luettuna suoraan silmiin paremmin kuin alaviitteet tai tekstinjälkeinen viitteistö.
Samalla on ratkaistu lähdeluettelokysymys, lähdekirjallisuus sisältyy viitteisiin. Kun vielä kukin kirjan luku erotetaan toisistaan vihreällä kokosivulla, jonne toimittajat ovat valinneet kerronnasta aforisminomaisia lauseita ja virkkeitä, voi kokonaisuuteen olla tyytyväinen. Hyvä tämän päivän oivallus on lisätä tekstin oheen QR-koodistoa, jota kautta lukija pääsee mm. ilmakuvakarttoihin käsiksi.
Kirjan käsittämän alueen taustaa valottaa erillisessä artikkelissaan Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon, Luomuksen yli-intendentti Arto Luttinen, joka ei olekaan historiankäsityksessään vaatimaton. Kyrölän (joka on siis osa Tempakkaa) maiseman taustoittamisessa hän ei tyydy vain kertomaan ensimmäisistä hylkeenpyytäjistä ja metsästäjistä viime jääkauden jälkeen vaan ryhtyy etsimään seudun kallioperän syntyaikoja parin tuhannen vuosimiljoonan takaa, jolloin Kyrölään nousi maan uumenista magmaa osana tulivuoren synnyttämää saarta.
Silloin ei Tempakka ollut suinkaan nykyisellä paikallaan vaan vuosimiljoonien aikana mannerlaatat liikkuivat, törmäilivät toisiinsa ja mm. Kyrölän kohdalle nousi Andien kaltainen lumihuippuinen vuoristo. No, sadat ja tuhannet aikakaudet kuluivat ja lopulta eroosio tasoitti peruskallion nykyisenlaiseksi. Mutta näillä seuduilla laidunsivat kausittain dinosaurukset, mammutit, sarvikuonotkin, mutta toistuvat jääkaudet ovat työntäneet tällaisen elämän jäänteet kauaksi nykyiseen etelään. Että on siinä perspektiiviä elämän historialle Tempakassa. Sitä tosin osaa lukea vain alan spesialisti, hänen kertomanaan tuo tuhatmiljoonaisten vuosien pituinen kertomus on vaikuttava.
Sen sijaan kirjan pääsisältö on kahden–kolmen sukupolven pituinen. Vaikka dokumentit Järvenpään kartanosta (Träskända gård) ja sen torpasta palautuvat 1600-luvun ruotuväkilaitokseen, on kirjan pääsisältö kuitenkin vain reilun puolen vuosisadan ikäinen.
Sota-aika toi suuren muutoksen myös Järvenpään seutuville. Kuten todettu rintamamiestontit kasvoivat taloja, siirtoväki rakensi uutta kadotetun tilalle. Ja nyt äänessä ovat tuon sukupolven lapset, toki jo kypsässä iässä nyt, mutta muistoissaan jossain tuolla, minne rakennettiin, jonne saatiin tie ja katuvalotkin, miten junalla pääsi Helsinkiin jopa tunnissa, jonne ensimmäiset autot saapuivat 1950-luvun loppupuolella.
Yhteisöt olivat monipuolisia, Karjalasta saapui luterilaisten lisäksi ortodokseja, moskeija Järvenpäähän nousi talkoovoimin ja roomalaiskatolisiakin tunnetiin. Lapsia oli tunnetusti jälleenrakennuskaudella riittävästi, suuret ikäluokathan nyt tässä muistelevat. Suomen sodanjälkeinen suuri tarina kertautuu pienissä muistisirpaleissa, jotka tarjoavat ihmisläheisen otteen historiaan.
Ihan mukava kirja Tempakasta, jonka mennyt elämä löytyy kertomaperinteestä.
Lassi Saressalo