Tampereen sotakirja II

Kalevankangas ei jätä rauhaan

Malmi, Timo: Tampereen sotakirja II. Kalevankankaan rakkauksia. Draama. Warelia Kustannus Oy 2021. 287 s.

Vuonna 2020 Timo Malmi julkaisi teoksen Tampereen sotakirja I, jossa hän kulki Kalevankankaan hautausmaata pääportilta sankarihaudoille. Nyt hän palaa takaisin hautausmaan toista pääkäytävää ja tapaa uudet sinne lepäämään jätetyt muistokiviensä alta. Suomalaisen viime vuosisadan sotahistorian tunnetut ja tuntemattomat sankarivainajat tuodaan lukijan sisään vaikuttavasti.

Viime maailmansodassa sotavangeiksi jääneet ovat hankkineet kirjailija, kulttuurin monitoimimies Timo Malmille sotakamreerin arvonimen. Tämä arvonimi liitetään useimmiten toisiin, verisiä tarinoita kirjoittaneisiin sotakirjoilijoihin. Malmin sota on erilaista. Se on tunteikkaampaa, se on henkilökohtaista suhdetta sotineisiin, niin tunnettuihin sotasankareihin kuin sotiemme historiassa huomaamattomiksi jääneisiin. Malmin Tampereen sotakirjat eivät ole fiktioproosaa, ne eivät ole faktatietokirjallisuuta, ne ovat tyyppiä, jota ei oikein voi luokitella. Nyt käsillä olevan teoksen alaotsikko Draama saattaa olla hyväkin yleistermi Malmin uutuuksille.

Malmi kulkee Kalevankankaan hautausmaata katselle ja kuunnellen. Hänen kertomusminänsä mukana kulkevat myös matkakumppanit, henkilöt, joilla on jotain sanottavaa haudoissaan lepäävistä. Nämä kanssakertojat kirjailija on löytänyt matkansa varrella heitä itse haastatellen, kuuntelemalla toisten tekemiä varhaisempia haastatteluja, koluamalla arkistoja, lukemalla laajalti kohdehenkilöihin ja näiden kontekstiin liittyvää kirjallisuutta, katsomalla dokumenttielokuvia ja uppoutumalla internetin syövereihin. Mielenkiintoinen ja valaisevan erikoinen onkin kirjan lähdeluettelo. Bibliografian sijaan Malmi kuvaa kuhunkin kertomushenkilöönsä liittyvän aineiston lyhytesseemuotoisilla teksteillä, jotka sisältävät oleellisen tiedon siitä, mistä tekijä on tekstinsä kokoon kursinut.

Tampereen Sota I:n tapaan tämäkin teos on rakennettu raamatulliseen tapaan, kukin vainaja saa oman Kirjansa. Kunkin kirjan alussa on lyhyt johdantoartikkeli niistä kanssakulkijoista, joiden kanssa kirjailijaminä Malmi hiljaista keskusteluaan Kalevankankaan pyhäkössä käy. Sen jälkeen alkaa varsinainen tekstiosa, jossa yhdistyvät kertojakirjailijan juokseva teksti ja lainaukset ja siteeraukset mukana olijoilta sekä Malmin mielessään kuvittelemat ajatukset, jotka saattavat olla tai ovat kohdehenkilön elämästä ja persoonasta poimittuja.

Tässä yhteydessä ei ole syytä lähteä esittelemään teoksen sotasankareita (tai sotien uhreja). Kuten Malmi esipuheessaan toteaa, kirjaa ei ole syytä ahmia kerralla. Olen samaa mieltä. Jokainen Kirja on oma kokonaisuutensa, jokaisessa Kirjassa on päähenkilö tai henkilöitä ja kanssakertojia, joiden muodostama kokonaisuus on taiten rakennettu ja vaikuttava. Siksipä hyppy vaikkapa Talin-Ihantalan suurtaistelun sankareista Tampereen valloitukseen reilut kaksikymmentä vuotta aiemmin, käynnit Neuvosto-Karjalassa ja siellä koettu surma-aalto tai vaikkapa Eeva-Liisa Mannerin elämän ja hänen hautakivensä tarina ovat niin omia kokonaisuuksiaan, että välillä todella pitää hengähtää.

Malmi ei tässäkään teoksessa voi ohittaa Väinö Linnaa, joka on tamperelaisille ja monille muillekin kansakunnan idolihahmo. Teoksen loppuosan kertomukset lapsisotilaista ja koulukiusatuista sotaorvoista ovat edelleen ajankohtaisia ja moninaisia synkkiäkin ajatuksia herättäviä.

Teoksen kokoaminen kertoo Timo Malmin syvästä kirjallisuuden ja historian tuntemuksesta ja taidosta kytkeä yhteen oma kertomus ja sitä syventävä kanssakulkijoiden sanottava.

Kirjan kannessa on osa Kimmo Kaivannon teosta Tori, jonka voi nähdä kaupungin virastotalon aulassa koko seinän täyttävänä kuvaelmana Tampereen kaupungin syntyajoista sotien jälkeiseen aikaan. Kaivannon ateljeesta (kuvassa taustalla) oli näkymä Keskustorille ja sen ympärille taiteilija rakensi historiataulunsa. Yksi sen vaikuttavimpia osia on kuoleva hevonen torilla, jolla Kaivanto tulkitsi Tampereen taistelua.

Lassi Saressalo