Perintöni Kaustinen

Kotiseututietoa koululaisille

Kivelä, Pekka (teksti), Keskipoikela, Anni (kuvitus): Perintöni Kaustinen. Kotiseutulukemista nuorille ja lapsille. Virkkalan Perinneseura 2021. 95 s.

Pekka Kivelä myöntää heti alussa, ettei kirjan idea ole hänen. Hän oli tutustunut Ruotsin Hälsinglandissa julkaistuun teokseen Pelle och världsarvet, joka kuvaa erään kylän historiaa lasten silmin. Mutta ei tästä haittaa ole. Idea siirtyi joustavasti Kaustiselle, jonka historiaa kuvataan 1700-luvulta sotavuosiimme asti. Miksei muuten pitemmälle? Ovathan sotien jälkeiset vuosikymmenet nykykoululaisille täyttä historiaa ja niiden kuvaaminen kertoisi maailman muutoksesta. Mutta kaiketi sellaista uudempaa tarinastoa ei ole julkaistu, joka sopisi tämän kirjan perusajatukseen.

Kirjan materiaalina ovat olleet erilaisissa Kaustiseen liittyvissä teoksissa julkaistut tapahtumakertomukset, joiden historialliset faktat on tarkistettu ja joita Kivelä on sitten luovasti käyttänyt. Hän on kirjaa varten luonut omat kertojahahmonsa, kaksi aikuista ja neljä lasta, joilla on jokaisella oma profiilinsa. Näiden hahmojen suuhun Kivelä sijoittaa kirjakielistetyn tarinastonsa.

Alfred on kaustislainen isäntämies, joka asustaa Nikulan kylässä perheensä kanssa. Amanda on edellisen sisar, joka asuu Puumalan kylällä ja on taitava käsitöiden tekijä. Sinikka on kirkonkylässä asustava tyttönen, joka auttaa vanhempiaan erityisesti karjan hoidossa.

Alli on ahkera koululainen, joka asuu Järvelän kylällä, mutta vierailee usein sukulaisten luona Luomalassa. Hän osaa monia kotiaskareita. Paavo puolestaan on poika, joka urheilee, harrastaa kaikenlaista ja kalastelee Känsälän kylällä. Ja lopulta Pekka, nuorukainen, aktiivinen nuorisoseuralainen, harrastaa kansantanhuja ja soittaa pelimanniyhtyeessä. Asuu Köyhäjoella.

Tarinasto

Näiden kertojahahmojen suuhun Kivelä sijoittaa kullekin sopivan tarinan, jotka ovat siis jo aiemmin julkaistua kaustislaista historiallista folklorea. Ne kertovat vaikkapa Kaustisen kirkon rakentamisesta, kaustislaisesta musiikkikulttuurista tietenkin, Krimin sodan vaiheista, sunnuntaikoulusta ja kinkereistä ja lopulta oikeasta koulusta ja sen kirjastosta.

Tervanpoltto tulee esiin rannikon laivanrakennuksen tärkeänä aineena, selvitetään, miten taloja rakennettiin ja miten seisova kaappikello syntyi. Yksi tapaa Kreeta Haapasalon ja kuulee tämän soittavan, toinen tietää miten Amerikkaan lähdettiin. Yksi on perustamassa nuorisoseuraa, toinen taas urheiluseuraa ja molemmat osallistuvat Kaustisen ensimmäisiin hiihtokilpailuihin. Tyttö tapaa kummallisen Algot Untolan kylänraitilla ja selviää, että tämä onkin kirjailija Maiju Lassila!

Talonpoikaiselämään tutustutaan metsätöiden, kanojen hoidon, navettatöiden ja elopellolla työskentelyn kautta. Lapset osallistuvat suurkeräykseen, jonka tuloksena perustettiin Suomen Kulttuurirahasto. Politiikkaakin puhutaan, sortovuodet kuvataan, ensimmäinen maailmansota ja itsenäisyys, talvisota ja jatkosota ovat entistä sotaista historiaa. Ja lopuksi mennään kaustislaisittain kihloihin ja pidetään komiat kruunuhäät.

Tässä muutama poiminta tarinoista, joita kirjan kuusi kertojaa tarinoivat. Kunkin tarinan alkuun on liitetty kertojen kuva, joten tiedetään aina, kuka on äänessä. Ajassa liikutaan kronologisesti vuodesta 1776 vuoteen 1941, loppuosan neljä tarinaa ovat ajoittamatta. Tarinat ovat joustavasti ja selkeästi kirjoitettuja, niiden sisältö on selkeää ja eloisaa. Historialliset yksityiskohdat. vuosiluvut ja todelliset hahmot sulautuvat juohevaan kerrontaan.

Kunkin tarinan lopussa on pieni osio, jossa tehdään tarinaan liittyviä tarkennuskysymyksiä tai annetaan lukijalle siihen liittyvä tehtävä, vaikkapa mennä tutustumaan tarinan paikkaan. Tämä luonnollisesti lisää teoksen pedagogisuutta.

Anni Keskipoikelan kuvitus on eläväistä, ei liian mutta riittävän lapsenomaista. Kuvissa on selkeitä yksityiskohtia, jotka ikään kuin valottavat tarinan ydintä. Ja tietenkin eteläpohjalaisuuden visuaalinen identiteetti näkyy niin esineissä, rakennuksissa kuin ihmisissäkin.

Hieno kokonaisuus!

Lassi Saressalo