Emma Engdahl, Operaprimadonna

Suuri tuntematon

Wessman, Bo: Emma Engdahl, Operaprimadonna. Oopperan primadonna. Omakustanne 2021. 239 s.

Jos kysytään keneltä tahansa suomalaiselta, ketkä ovat kuuluisimmat suomalaiset naispuoliset oopperalaulajat, niin eittämättä suurimmassa osassa vastauksia esiintyvät nimet Aino Ackté, Anita Välkki ja Karita Mattila. Tuskin missään vastauksessa tulee esiin nimi Emma Engdahl. Vaikka pitäisi.

Emma Matilda Engdahl syntyi Pietarissa 26.4.1852. Hänen isänsä Peter Madsén oli tanskalainen kultaseppä ja äitinsä Pohjanmaalta kotoisin oleva Maria Karolina Sandelin oli pietarilaisen suomalaisyhteisön jäsen. Kun Emma oli kahdeksanvuotias, perhe muutti Tammisaareen, jonne isä perusti kultasepänliikkeen.

Kahdeksantoistavuotiaana Emma avioitui proviisori Emil Englahlin kanssa, mutta liitto purkautui varsin pian. Perheen kolmivuotias tytär kuoli isorokkoon, mutta Emma palasi lapsuudenkotiinsa Tammisaareen Johan mukanaan.

Emma oli musiikillisesti lahjakas. Jo yhdeksänvuotiaana häntä pidettiin kokeneena pianistina ja perhe lähettikin hänet ajoittain Helsinkiin saamaan lisää musiikillista oppia. Emma innostui klassisesta musiikista ja siitä tulikin hänelle elämänura.

Asetuttuaan uudelleen Tammisaareen Emma alkoi ottaa laulutunteja Helsingissä ja kun Nya Teaternin johtaja Nikolai Kiseleff kuuli hänen lauluaan, palkkasi Emman teatteriinsa. Vaikka Emma ei koskaan aiemmin ollut nähnyt ja kokenut oopperaesitystä, hän viiden harjoitustunnin jälkeen debytoi marraskuussa 1875 Donizettin Lemmenjuomassa Adinan roolissa. Debyytti oli menestys ja siitä alkoi Emman ura. Hän opiskeli sittemmin keisarillisella apurahalla mm. Italiassa, Ranskassa ja Saksassa.

Emma lauloi kaikissa keskeisissä eurooppalaisissa oopperataloissa ja saavutti kaikkialla suurta huomiota ja jopa haltioitunutta vastaanottoa. Lyhyen, mutta menestyksekkään uransa aikana hän käytännössä lauloi kaikki keskeiset oopperaroolit. Emma esiintyi myös Venäjän keisari Aleksanteri II:lle. Weimarissa häntä kiitti Franz Liszt kukkaseppelein ja Venäjällä häntä ylisti Anton Rubinstein. Emma oli aikansa eurooppalainen oopperatähti. Todettakoon, että ensimmäisenä Suomessa hän lauloi Carmenin kotimaisella kielellä eli suomenruotsiksi, vaikka tuohon aikaan 1870-luvulla ”oikea” oopperan ruotsi oli riikinruotsi.

Emma päätti laulajanuransa jo vuonna 1890, viidentoista menestyksekkään taiteilijavuoden jälkeen. Myöntyessään hovioikeudenasessori Krister Jägersiöldin kosintaan Emma lupasi tälle, ettei hän enää esiinny julkisesti lukuun ottamatta hyväntekeväisyyskonsertteja. Ja lupaus lähestulkoon pysyi. Emma siirtyi emännöimään Sjölaxin kartanoa Kemiössä, perheellä oli myös asunnot Helsingissä ja Turussa. Pariskunta sai kaksi lasta, Bertilin ja Anna-Marin. Emman elämä päättyi 13.6.1930 ja hänen viimeinen leposijansa on Kemiössä Jägersiöldin sukuhaudassa.

Bo Wessman toteaa, että vaikka samaan aikaan oli muitakin korkean tason naislaulajia kuin Emma, niin tämä oli kaikkien arvostelujen, niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin mukaan kaikkein loistavin, kaikkein ihailluin ja kaikkein seuratuin. Jos hän ei olisi sattunut syntymään syrjäiseen Suomeen, hänestä olisi voinut tulla vielä suurempi kuin hänestä tuli.

Miksi häntä ei sitten mainita suurten suomalaisten naislaulajien joukossa. Wessmanin tulkinta on, että siksi kun kukaan nykyisistä taiteen tuntijoista ei ole koskaan kuullut hänen laulavan. Hän eli aikana, jolloin ääntä ei osattu tallentaa. Hänen uransa loistoa voi seurata vain aikalaisarvosteluista, eivätkä ne ole juurikaan ole olleet tämän päivän yleisön saatavilla. Mutta nyt ovat.

Wessmanin sujuva teksti tuo lukijan tietoisuuteen 1800-luvun oopperamaailman hienoudet, mutta myös varjopuolet.  Matka Emman kanssa ympäri Eurooppaa oopperatalosta toiseen, konsertista toiseen, on todellinen kulttuurimatka. Myös Markus Långin hieno suomenkielinen käännös antaa oikeutta Emma Engdahlille. Samaa oikeutta antaa teoksen tyylikäs ulkoasu, josta on vastannut katalonialainen Eva Tordera Nuño.

Mutta

Emma Engdahl Operaprimadonna -teos herättää myös toisenlaisia kysymyksiä. Kun se on mukana vuoden kotiseututeoskilpailussa, joutuu väkisinkin miettimään mikä oikeastaan on kotiseututeos. Missä kulkee elämäkerran ja perinteisen kotiseutukirjan välinen raja. On selvää, että kotiseutukirja -käsitettä ei saa rajoittaa liikaa. Se ei ole ainoastaan kyläkirjoja tai perinneaineistosta kertovaa kirjallisuutta. Se ei ole ainoastaan tietokirjallisuutta vaan se voi olla muussakin muodossa, kaunokirjallisuutena, lyriikkana. Se on samalla lailla moniulotteinen kuin on itse kotiseutu-käsite. Olen pitänyt esitelmiä kotiseutukirjallisuuden lajeista ja todennut esimerkiksi, että tähän mennessä paras kuvaus 1500-luvun Turusta löytyy Mika Waltarin Mikael Karvajalasta.

Mutta mikä tuo Emma Engdahlin kotiseutukirjallisuuteen. Sekö, että hänen muistolaattansa on Tammisaaressa vanhan kotitalon seinällä. Sekö, että hän emännöi aikanaan Sjölaxin kartanoa. Ovatko Emma Engdahlin kotiseutua oopperatalot ympäri Euroopan. Vaiko vain työpaikkoja. Ja saattaahan työpaikkakin olla kotiseutu, kuten jotkut nokialaiset aikoinaan totesivat. Vai onko Emman kotiseutu oopperamaailma sellaisenaan, abstrakti, mutta olemassa oleva. Piispa Leo totesi Tampereen kotiseutupäivillä vuonna 2003, että kotiseutu voi olla myös hengellinen yhteys.

Tätä pohdiskelua olisi syytä jatkaa jossain yhteydessä Kotiseutuliiton toimesta. Mutta tämä pohdiskelu ei millään tavalla vaikuta mielipiteeseeni siitä, että Bo Wessmanin teos Emma Engdahlista on vaikuttavan hieno.

Lassi Saressalo