Lauhanvuorelta Pohjanpuolelle

Valsseja, valssintekijöitä ja kulttuurihistoriaa

Kauramäki, Lasse, suunnittelija; Haapanen, Reija , kirjoittaja; Perkiö, Mia, valokuvaaja; Haapanen, Anne, kokoaja: Lauhanvuorelta Pohjanpuolelle. Isojokisia valsseja ja niiden tekijöitä. Omakustanne. Tampere 2020. 311 s.

Kyllä kannattaa harrastaa musiikin ohella myös ruohonleikkuuta. Nimittäin tämän teoshankkeen alkuunpanija, kuoronjohtaja Lasse Kauramäki, sai idean leikatessaan kotipihansa nurmikkoa joskus viime vuosikymmenen puolivälissä. Idea oli sinänsä yksinkertainen. Kootaan yhteen Isojoella sävelletyt pelimannivalssit konsertiksi Lauhan Speleihin.

Lasse muisti, että Isojoella on todella syntynyt huomattava määrä pelimannivalsseja. Ja eihän tämä vielä mitään! Kootaan ja kirjoitetaan ylös myös valssien takana olevien säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien henkilötarinat ja tehdään tästä paketista oikein kirja.

Ja totta onkin, että Isojoki, pikkuinen pitäjä Etelä-Pohjanmaalla on tunnettu kansanmusiikkipitäjä. Tämän oli huomannut jo kansanmusiikin professori Erkki Ala-Könnikin, joka kävi 1940-luvulta alkaen pitäjällä neljänkymmenen vuoden ajan keräämässä talteen seudun musiikkiperinnettä. Kun Isojoki sai vuonna 1989 järjestääkseen Eteläpohjalaiset Spelit, koottiin Ala-Könnin tallentamista sävelmistä ja muusta materiaalista Isojoen Perinnealbumi, joka onkin eräänlainen prototyyppi nyt käsillä olevalle kirjalle.

Noiden Spelien aikaansaannoksena syntyivät myös isojokisten Lauhan Spelit, joita on järjestetty jo kuudentoista vuoden ajan.
Ajatuksesta innostui myös joukko tuttavia, joista syntyi kirjan tekijäryhmä. Lähdettiin kehittämään ajatusta eteenpäin. Kuka suunnitteli, kuka kirjoitti, kuka kuvasi ja kuka rakensi kokonaisuuden, selviää yllä.

Mutta jotain järjestystä piti olla. Työryhmä päätyi ajatuksen, että mukaan otettujen valssien säveltäjän piti olla tiedossa ja ainakin juuriltaan isojokinen. Sittemmin todettiin, että myös sanoittajista osa täyttää tämän kriteerin ja myös sovittajista. Kolme poikkeusta toki sallittiin, mutta kaikki valssit kuitenkin liittyvät pääteemaan ja soveltuvat pääkriteereihin. Valsseista vanhimmat ovat syntyneet 1940-luvulla, viimeisimmät vuonna 2019, joten valssiperspektiiviäkin on.

Teos on mielenkiintoisesti rakennettu. Sanoisin, että jopa oivallisesti. Ensin tarjotaan lukijalle valssin nimi ja sen sävel nuotitettuna. Ensimmäisen säkeistön sanat on kirjoitettu nuotistoon, loppusäkeet perinteiseen tapaan teksteinä. Sen jälkeen lähdetään kertomaan joko arkistotiedoin tai haastatteluin kunkin valssin säveltäjästä, hänen arkielämästään ja musiikillisesta urastaan.

Tapaamme viulisteja, hanuristeja, mandoliinin, maniskan, soittajia, rautalankakitaristin, huuliharpistin, kosketinsoittajan, jopa tuohi-instrumentin taitajan ja jopa rumpalin, joka laulaa valssia, puhumattakaan moni-instrumentalisteista. Tekstiin ujutetaan myös kunkin valssin syntyhistoriaa ja kehittämistä sekä esittämisen kontekstitietoa. Samalla tavalla kerrotaan sanoittajista ja sovittajista.

Teksti hyppelehtii iloisesti ja eteläpohjalaisittain henkilöistä soittokuntiin, hanurikoista bändikuvauksiin, välillä soitellaan yhdessä, välillä yksikseen, käydään Speleissä ja esiinnytään tanssilavoilla.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Kaikilla valsseilla on nimi. Ihan konkreettinen, kuten vaikkapa kirja otsikon Lauhavuori-valssi. Tuli tietenkin tarve selvittää, mikä tämä Lauhavuori on, vaikka toki se jollain tavalla selviää sanoituksesta. Mutta parempi vieraampaa lukija ajatellen on kirjoittaa siitä ihan oma artikkeli henkilöartikkelien jälkeen.

Näin meille selviää, että Lauhavuori on Suomenselän vedenjakajaharjuun kuuluva läntisen Suomen korkein kohta. Saamme lukea sen syntyhistoriaa ja nähdä muinaisen rantavaiheen tuottaman pirunpellon kuvan, tiedämme nyt, että siellä on talviurheilukeskus, kansallispuisto ja Spitaalijärvi. Ja Lauhan Spelit saavat samalla selityksensä. Ja Pohjanpuolihan on tietenkin se kulttuurimiljöö, joka sijaitsee Vankankylän pohjoispuolella! Missä lieneekään, katso Googlesta.

Valssiteosten nimien taustalta löytyy vaikkapa Timo Herralan muisteloita lapsuuden ajalta, kun Urheiluseura Iivarinkylän Pyrkivä rakensi 1960-luvulla kotikylään kioskin, josta tietenkin muodostui kylän ”kulttuurikeskus”. Se avattiin aina keväisin ja pikkupojalle siitä tuli ikuinen muisto:

”Sinä päivänä avattiin kioski jälleen,
oli kevät ja roudassa maa.
Nähtiin maitohampainen poika,
joka livahti rantapensaiden taa.”
Näin syntyi valssi Maitohammaspoika.

Tai Suvituulen tuomaa, joka syntyi Pauli Kortesniemen päässä ihan vain heinäpellolla traktorin päällä. Pauli tuli kotiin ja sanoi Anja-vaimolleen, että hänellä on päässä ”jokin sellainen laulu”. Ja sitten vintille soittamaan kappaletta. Ehkä se oli muhinut päässä jo pitempään, mutta tuli ulos juuri tuona hetkenä.

Lauhanvuorelta Pohjanpuolelle on iloinen kirja. Se vie lukijansa eteläpohjalaiseen musiikkikulttuuriin, perinteisestä nykypäiväiseen, yhtä kaikki aina elävään. Samalla tarjoaa teos näkymän niihin sielunmaisemiin, joissa teokset, niin sävelet, sanat kuin sovituksetkin syntyvät, mutta myös niihin sosiaalisiin yhteyksiin, joissa musiikkia – erityisesti kansanmusiikkia harrastetaan tai tehdään ammatikseen.

Lassi Saressalo