Toijalan kauppala 1946–1976

Kuvia Toijalasta

Ahokas, Liisa; Ahlfors, Pekka; Soljamo, Sinikka; Jansson, Timo; Lapinleimu, Markku: Toijalan kauppala 1946–1976. Akaa-Seura 2019. 144 s.

Kun kuntaliitoskeskustelut olivat kiivaimmillaan vuosituhannen ensimmäisten vuosien aikana, Suomen Kotiseutuliitto suositteli, että kunnat, joiden itsenäisyys loppuisi, laatisivat kuntahistoriansa siihen hetkeen asti, jolloin muutos tapahtuu. Näin useat ns. lakkautetut kunnat ovatkin tehneet.

Kun Toijalan kaupunki ja Viialan kunta yhdistyivät tammikuun alussa vuonna 2007, syntyi Akaan kaupunki. Siihen liitettiin vuoden 2011 alusta myös Kylmäkosken kunta. Tätä ennen Akaa-niminen kunta oli ollut olemassa vuoteen 1946 asti, jolloin sen kirkonkylästä lähialueineen muodostettiin itsenäinen Toijalan kauppala ja muu osa kunnasta liitettiin Kylmäkoskeen, Viialaan ja Sääksmäkeen. Toijalan kauppala muuttui kaupungiksi vuoden 1977 alusta.

Näin ollen olisi ollut oletettavaa, että vuonna 1955 perustettu Akaa-Seura oli ryhtynyt toimeen ja yhdessä kaupungin kanssa tuottamaan Toijalan ja Kylmäkosken kunnan historiakertomuksia. Nyt seura valitsi kuitenkin julkaisukseen Toijalan kaupungin edeltäjän Toijalan kauppalan ja sen kolmikymmenvuotisen historian.

Tuloksena on vähätekstinen kuvateos, jonka funktio jää jossain mielessä epäselväksi. Etukannen sisäsivuilla on ilmakuva Toijalan seudulta, johon on merkitty Toijalan alueella sijanneet kyläkaupat kauppalan olemassaolon aikana. Muilla sivuilla tälle kartalle ei anneta selitystä. Loppusivulla on luettelo yrittäjistä, jotka ilmeisesti ovat olleet mukana järjestämässä yritteliäisyyden viikkoa 24.–31.10.1971. Mitä sitten?

Kirja rakentuu vanhojen kauppalanaikaisten valokuvien varaan. Ensimmäinen valtuusto on vakavoitunut ryhmäkuvaan vuodelta 1946 ja seuraavalla sivulla pönöttää viimeinen kauppalanvaltuusto vieressään kauppalanjohtajien rintakuvat. Tämän jälkeen siirrytään kertomaan, kuinka rakentaminen on muuttanut kauppalan kasvoja ja todetaan pääasialliset rakennuskohteet. Ja sitten on kuvia erilaisista rakennuksista, toki kuvauskohde- ja kuvaajatiedot sekä kuvausaika ovat mallillaan.

Seuraavaksi siirrytään kertomaan lyhyellä johdantotekstillä Toijalan teollisuudesta ja kuvataan erilaisia sinänsä aika yksitoikkoisia teollisuusrakennuksia. Eloa kirjaan tuodaan esittelemällä Karjalasta Toijalaan evakuoitunut liikemies, joka oli monitoimiyrittäjä ja rakennutti liiketoimilleen tiloja eri puolille kaupunkia. Seuraavaksi katsastetaan pankkien liiketalot, muutaman liikkeen rakennus ja interiöörikuva, tori ja huoltoasema.

Toijala on rautatien risteysasema ja siksipä sinne on rakennettu rautatieasema, johon myös linja-autot saapuvat, ratapihalta onkin sitten muutama sinänsä ilmeikäs kuva, kunnes ryhdytään katsomaan kuvaa päiväkodista ja terveystalosta. Poliisi ja pelastustoimi saavat omat kuvansa, samoin erilaiset ja eriaikaiset koulurakennukset. Urheiluun ja liikuntakasvatukseen siirrytään parin maalaismaisemakuvan jälkeen ja lopuksi näytetään kuvia Toijalan Pirtin palosta ja uudesta talosta, autiosta uimarannasta, nähdään Annikki Tähti mikrofonin takana Vilpolan lavalla ja lopuksi muutama kuva papillisessa seurassa. Kaikki päättyy hautausmaalle ja seurakunnan leirikeskukseen.

Eihän valokuvakirjassa sinänsä ole mitään pahaa. Vanhat kuvat kiinnostavat niitä, joille vanha kulttuurimaisema ja sen muutos on osa elämää. Mutta historiaa voi kertoa myös kuvien ja kertomusten symbioosilla, nykyään puhutaan myös narratiivisesta historiankirjoituksesta.

Missä on ollut Akaa-Seuran mielikuvitus kotiseutukirjaa laadittaessa?

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Akaa-Seura, info@akaaseura.fi