Tampereen sotakirja. Kalevankankaan unelmia

Montaa on syytä muistaa

Kun kävelee Tampereen Kalevankankaan hautausmaan Sankariristille, joka kohoaa hautausmaan päässä harjun päällä, näkee koko 1900-luvun tamperelaisiin liittyvän sotahistorian. Ja myös rauhanhistorian, jos sitä haluaa lähteä katsomaan. Kalevankangas on tamperelaisille tärkeä paikka ja osa suomalaista historiaa.

Malmi, Timo: Tampereen sotakirja. Kalevankankaan unelmia. Warelia 2020. 289 s.

Timo Malmi on merkillinen mies. Hän on korottanut itsensä Teiskossa (Tampereen pohjoisnurkassa) sijaitsevan Maitolaiturimuseon intendentiksi. Hän on kirjailija, runoilija, liikuttavien tekstien tekijä, arvostettu tietokirjailija mm. sotavankikirjoistaan. Hän on pitänyt yllä Tampereen suurta traumaa – kapinaa ja sen kuolemaa. Timo organisoi vuonna 2008 suuren sovitusspektaakkelin Tampereella, jossa kapinalliset ja heidän lyöjänsä kohtasivat.

Sadat amatöörinäyttelijät ja tuhannet spektaakkelia seuranneet yrittivät haudata menneen. Hänen kanssaan ideoimme Velaattaan, jonnekin, jossa ei ole mitään (40 km Tampereelta pohjoiseen), Suomen hienoimman ja pienimmän kantrifestivaalin. Joka eli kymmenkunta vuotta.

Nyt hän on taas palannut muistoihin. Kohteena on Kalevankangas, ikilevon tyyni rauhan maa, mutta samalla tappotanner, jossa kohtasivat lähes viimeiset Tampereelle suljetut punakaartilaiset ja sinne voittamaan tulleet vapaussoturit. Mukanaan viimeisiä sotatantereita tallaavat ruotsalaisvapaaehtoiset (viimeisimmät kyllä löydetään talvisodan Sallasta). Näille siellä kävi huonosti.

Timo lähtee hautausmaalle. Alueelle, jossa käytiin Tampereen taistelun viimeiset verileikit. Mutta ei hän sieltä ainoastaan näiden tappioon joutuneiden punasoturien mainetta tai kunniaa hae. Sieltä löytyvät muutkin isänmaan sankarit. Kaikkiaan 1103 nuorta miestä ja jokunen nainenkin lepäävät Kalevankankaan hautausmaan sankaririveissä muistutuksena siitä, mitä isänmaan puolustus taannoin vaati.

Malmin teosta on vaikea kytkeä genreen. Se on kaunokirjallisuutta, johon hänellä on kykyä, se on runoutta, johon hänellä on älyä, ja se on tietokirjallisuutta, johon hänellä on loogista ajattelua ja todellisuuden tajua. Itse asiassa Malmin kirjaa ei voi luokitella kirjastoluokitteluun. Eikä perusjakoon fiktio–fakta. Se ei myöskään ole faktiota vaan jotain muuta Se on kaiken yli – tai ali.

Teos kokoaa yhteen kertojat – siis kirjallisuuden kautta puhujat. Linnat, päätalot, juicet, rekolat, ja monet muut. He, jotka lepäävät Kalevankankaan mullissa tai yhä elävät siellä lepääviä muistellen. Näiden äänistä syntyvät teoksen alaluvut, Vanhan Testamentin mukaan kirjat. Niihin lainataan kunkin tekijän tekstejä ja ne rytmitellään kertomuksen tapaan. Ne keskustelevat kirjailijan kanssa, kertovat oman elämänsä kiinnekohdat. Ollaan maailmassa, muuallakin kuin Tampereella ja Kalevankankaalla, kukin oman elämänsä vaiheissa, niin kuin he ovat elämänsä jäsentäneet. Ja kertovat elämästään omin kirjallisin sanoin.

Ja juuri tässä on Malmin teoksen sanoma. Hänen hahmonsa elävät, ovat ja muistelevat omaa elämäänsä, mutta kytkeytyvät aina kukin omalla tavallaan Kalevankankaalle. Samalla tarinoiden kokonaisuus kietoo mukaansa kokijat, ne, jotka elivät ja olivat mukana historiallisissa käänteissä. Eivät siis vain Tampereen taisteluja kokeneet, joista kirja kovasti paljon kertoo, mutta myös ne, joista itse asiassa useimmat olivat kaukana Tampereelta puolustamassa yhdessä juuri voitettua taikka hävittyä kotimaataan idän uhalta. Nämä tahtomattaan uhrautuneet lepäävät kauniilla soraharjulla muistutuksena velvollisuudesta mennä sotaan puolustamaan kotia, isänmaata ja perhettä. Joista koti ja perhe ainakin motivoivat.

Malmin mukana kulkevat siis hänen virtuaalikumppaninsa. Hän elää mukanaan vaikkapa Mika Waltari, Lauri Pohjanpää, Lauri Viita, Hannu Salama ja unohdettu sotaleski Esteri Pajunen. Tapaahan hän hautausmaan polulla aikalaisensa, vielä elävän Matti Heinivahon ja keskustelee siimeksessä vieläkin runoilevan Kari Aronpuron kanssa. Oiva Paloheimo itkee leskiä ja orpoja, ja hautausmaan varjoissa tapaamme punasankareita ja sankarihaudalla Mannerheim ristin ritarin, joka ennen jatkosodan urotöitään taisteli kaksikymmentäneljä vuotta aiemmin valkokenraalia vastaan juuri Kalevankankaalla.

Siellä sotien sankarit – vainajat – lepäävät kivi päällään, estämässä näitä enää taistoon nousemasta. Suuri punaisten muistomerkki kertoo Tampereen tragediasta, josta Timo Malmi ei ole vieläkään päässyt irti. Valkoisten muistopatsas taas on pystytetty keskikaupungille. Tragediasta kertoo myös suuri sankariristi, joskin nyt kansallisen yhtenäisyyden ja itsenäisyyden puolustamisen hinnasta.

Teos on vaikuttava. Saatan kuvitella kulkevani hyvin tuntemallani Kalevankankaalla ja kuuntelevani Timo Malmin elävää kerrontaa, kerrontaa, jossa ovat mukana kaikki tamperelaiseen sankaritarinaan kuuluvat. Niin sinivalkoiset, punaiset kuin värittömätkin. Haudoista nousee tuskainen rauhan kaipuu.

Mutta usein pysähdyn haudalle, jossa lukee vain ÄITI. Ja ajattelen tämän tuntemattoman naisen sankaritarinaa.

Lassi Saressalo

Tilaukset: https://www.suomalainen.com/products/tampereen-sotakirja