Siirtolaistarinoita Keski-Suomesta- Konginkankaalta maailmalle

Marjatta Huhta: Siirtolaistarinoita Keski-Suomesta – Konginkankaalta maailmalle
Kömin Kilta ry. 2020.  374 s. 200 kuvaa.

Tutkimuspohjainen populaariteos ulkosuomalaisuudesta vuosina 1890–1990

Konginkankaan kotiseutuyhdistys Kömin Kilta ry toteutti ulkosuomalaisuustutkimuksen 2018–2020, koska noin kolmannes alueen asukkaista lähti ulkosuomalaiseksi sadan vuoden aikana joko lyhemmäksi tai pidemmäksi aikaa. Tutkimus tuli ajankohtaiseksi, koska 1960–70-luvuilla Ruotsiin lähteneet olivat vielä 70-kymppisiä ja vuosisadan vaihteen (jotakin muistavia) amerikansiirtolaisten jälkeläisiä yhä haastateltavissa.

Kirjan aineisto pohjautuu kyselytutkimukseen, noin 70 henkilön haastatteluihin sekä kuviin, lehtileikkeisiin ja muuhun materiaaliin. Aineistosta on koottu myös näyttely Juuret Keski-Suomessa – tapahtumaan kesällä 2021.

Aineistosta nousi kaksitoista teemaa. Teemoina ovat: Alkuvaikeuksista tyytyväisyyteen, Amerikan-tarinat, Sotalapsuuden muistot, Työn sankarien tarinat, Paluumuuttajien tarinat, Kutsumuksen kuljettamat maailmanmatkaajat, Kouluttautumishinku ja monenlaiset lahjat, Rakkaustarinat, Projektitöissä ulkomailla, Seikkailijoiden tarinat, Suomi-työssä maailmalla sekä Harrastusmaailmalla.

Kussakin luvussa kuvataan teemaan liittyvät ihmisten kokemustarinat ja tiivistetään ryhmän yhteiset nimittäjät kuvaamaan ulkosuomalaisuusilmiötä. Ulkosuomalaisuuden anti kirjan lopussa pohtii lähtijöiden profiilia, lähtörohkeutta ja ulkomaanvaiheen tuomia ajattelun muutoksia. Kirja kuvaa myös tavat, joilla ulkosuomalaiset hoitavat juuriaan kotimaahan.

Samalla kun kirja liittää paikallistarinat osaksi siirtolaisuusilmiötä, se voisi olla minkä tahansa suomalaisalueen ulkomaille lähtijöiden ihmisten elämänkuvaus köyhyyden ja työttömyyden keskeltä kohti parempaa elämää. Kirja herättää ajatuksia suvaitsevaisuudesta ja toiseuden ymmärtämiseen.

Se myös täydentää usein määrällistä siirtolaisuustutkimusta antamalla sille ihmiskasvot tarinoiden ja kuvien muodossa. Siirtolaistarinoita Keski-Suomesta avaa ihmisen kokemuksen lähdöstä, alkuvaikeuksista, mahdollisuuksien avartumisesta sekä kypsyvästä monikulttuurisuuden arvostuksesta. Se on osa uutta aineettoman kulttuuriperinnön tallennusta etnologian kentässä.

Kirjoittaja on FL, tekniikan tohtori Marjatta Huhta, opinnäytteitä ohjannut ammattikorkeakoulun yliopettaja. Hän on itsekin paluumuuttaja.

Hinta 45e + toimituskulut. Tilaukset: kominkilta@gmail.com

”Minulla se (kirja) on ja en voinut laittaa sitä käsistani, ennen kuin takakanteen asti oli luettu ja niinpä siinä meni melkein auringonlaskuun asti eka yönä kotiin tultuani. Kiitos upeasta hyvin ammattilaisesta ykkösluokan kirjasta. SÄILYY HIENOSTI MYÖS jälkipolvillemme!” – kommentti Norjasta

”Mikä mahtava kirja ja saavutus! Mielenkiintoisia elämänkohtaloita, joiden yhteinen tekijä on Konginkangas. On todella mielenkiintoista luettavaa.  Sen lisäksi viileä hieno layout ja kuvitus. Todella laadukas kirja. Kiitos!” – kommentti Tukholmasta