Meidän metsämaa

Elämää takamailla

Metsämaan perinnepiirin kirjatoimikunta: Meidän Metsämaa. Metsämaan perinnepiirin kirjatoimikunta. 2019. 431 s.

Metsämaa on Varsinais-Suomessa sijainnut entinen Suomen kunta. Se erotettiin aikoinaan omaksi kunnakseen Loimaan pitäjästä, mutta liitettiin Loimaan maalaiskuntaan 1. tammikuuta 1976. Loimaan kunnan liityttyä Loimaan kaupunkiin vuoden 2005 alussa Metsämaasta tuli osa Loimaan kaupunkia. Metsämaan kunnan vaakunan (joka näkyy teoksen kansikuvassa) selitys kuuluu ”punaisessa kentässä yläreunaltaan kuusikoroinen hopeahirsi”. Metsämaa on sananmukaisesti varsinaissuomalaista takamaata, korpiseutua. Niinpä ensimmäinen Kari Nummilan vuonna 1992 julkaisema metsämaalainen kotiseututeos olikin nimeltään Metsämaa, kylistä ja korpimailta. Jo tuolloin kirjan saatesanoissa todetaan, että on julkaistava toinenkin teos, jotta luettavaksi saadaan kaikki se materiaali, henkilötarinat, historiolat, joita oli koottu, ja että etenkin laaja metsämaalainen paikallissanasto – paikallismurteen sanakirja – olisi saatava julkisuuteen.

Näin tapahtuikin. Uudessa teoksessa, jota kokosi Jukka Ristimäen johdolla tiivis perinnepiiri – joka on myös kirjan julkaisija – toimitussihteerinään Aila Mäkitalo, pitää sisällään 430 sivua sujuvaa kerrontaa reilussa sadassa tarinassa yli viideltäkymmeneltä kertojalta. Perinnepiiri kokoontui kirjan teon kaksivuotiskautena nelisenkymmentä kertaa ja osallistujia tapaamisissa on ollut 20–30 henkilöä.

Tältä joukolta ja muutamilta muiltakin on kirjan tarinat koottu. Kertomuksia tukevat vielä kyläläisiltä kootut kolmisensataa valokuvaa. Ja niin tapahtui myös paikallismurteen sanaston osalta. Sen taustalla on jo edesmennyt emäntä Kerttu Halme, joka miehensä ja sisarensa kanssa kokosi 1960-luvulta alkaen paikallismurretta noin kuudensadan sanalipun verran.

Tämä kokoelma ei siis mahtunut vuonna 1992 julkaistuun kotiseutukirjaan ja se jäi pölyttymään kansioon odottamaan ”ylösnousuaan”. Kirjastossa työnsä tehnyt Ritva Paukku sitten uuden kirjan valmistusvaiheessa etsi käsiinsä tuon aarteen ja viimeisteli sen perinnepiiriläisten kanssa julkaisukuntoon. Sanasto käsittää noin 1700 sanaa ja termiä, osa selvää murresuomea, osa selvästi lounaisuomalaista ruotsinlainasanastoa ja osa aivan omaa metsämaalaista termistöä.

Olen lukenut kriitikkourani aikana satoja kotiseututeoksia, mutta moista sanastoaarretta en kyllä vielä ole silmiini saanut. Kiitos siitä. Toivottavasti sanat ja niiden keruutiedot on dokumentoitu ja toivottavasti aineisto menee ainakin kopioina Kotimaisten kielten keskukseen Suomen murrearkistoon. Ja toivottavasti tämän teoksen raaka-aineisto myös tallentuu johonkin arkistoon jälkipolvien tarkasteltavaksi. Todettakoon, että teoksen kertomuksia on käyty lukemassa kyläkoulun lapsille, ja näin on kotiseudun lähihistoriaa tarjottu uusille sukupolville.

Metsämaan edesmennyt kunta jakautui neljään kylään. Metsämaahan eli kirkonkylään, Kallion, Korven ja Majanojan kyliin. Näin tämän teoksenkin lukuisat tarinat ja dokumentit kerrotaan näiden kylien asukkaiden, edesmenneiden ja nykyisten kautta. Kirjan aloittaa kertomus Metsämaan kyläyhdistyksen synnystä. Kunta siis lakkautettiin tai pikemminkin liitettiin Loimaan kuntaan vuoden vaihteessa 1975–1976. Kerrotaan, että kunnan ”hautajaiset” pidettiin kepein mielin soittoa, laulua ja tunnelma oli hilpeä. Ihmeteltiin, ovatko kyseessä hautajaiset vaiko häät. No kumpiakin vietettiin yhtä aikaa. Vuonna 1983 päätettiin vihdoin perustaa Metsämaan kyläyhdistys edustamaan kaikkia entisen kunnan kyliä. Metsämaahan oli nyt yksi Loimaan kunnan kylä.

Ja tästä alkaa tarinoiden sarjatuli. Pieniä muistoja vuosikymmenten varrelta. Vanhimmat ulottuvat viime vuosisadan alkuvuosiin – niistä nousevat esiin yhteiskunnallisen infrastruktuurin ulottuminen tänne syrjäkulmille, posti, puhelin, julkinen liikenne, kunnalliset palvelut. Sitten järkyttävät muistot vuoden 1918 tapahtumista, jotka ulottivat murhesanomansa myös Metsämaan asukkaisiin.

Eletään nousun aikaa ennen viime sotia ja sotavuodet luonnollisesti, kuten kotiseutukerronnassa yleisestikin, muodostavat eräänlaisen muistojen aikapylvään. Ennen sotia ja sotien jälkeen. Ja sodanjälkeinen elämä – maailman avautuminen kyläyhteisöjen ja pitäjänrajan ulkopuolelle ja elämäntapojen nopea muutos. Mutta syvällä tarinoissa elävät yksittäiset ihmiset, perhekunnat ja kylien pienyhteisöt, jotka antavat suuren historian suurelle kertomukselle pikantin ja ihmisläheisen pienhistorian mausteen.

Kuvamateriaali tukee kerrontaa. Jostain syystä kuvien dokumentointi ei ole loogista, kuvien oikeuksista on maininta vain osassa otoksia, eikä johdantoteksteissä silmiin sattunut yleismainintaa kuvien tekijänoikeussuhteista. Kuvien konteksti toki antaa mahdollisuuden ounastella kuvien haltijoita ja luovuttajia, mutta…

Etusivupajan taitto on rauhallinen ja selkeä, hyvänä oivalluksena on tarinoiden vaihtuessa esiin nostettu kuntavaakunan kuusirivistö.

Kaiken kaikkiaan lämpimän tuntuinen teos kotiseudusta, jonka harvat tuntevat, mutta ne, jotka sen tuntevat, sitä varmaan rakastavat. Kirjan kotiseutuarvosta todisteena on se, että kun Metsämaalla asuu nykyisin noin 700 asukasta ja kirjasta otettiin aluksi rohkeasti 700 kappaleen painos, se loppui, ja nyt myydään jo toista painosta.

Lassi Saressalo