Kotiseutukierros – Aikamatka Säkylän kylille
Retki Ison järven rannalle
Immonen, Mari (teksti), Korpela, Jari (kuvat): Kotiseutukierros – Aikamatka Säkylän kylille. Säkylä-seura 2019. 112 s.
Säkylän kunta sijaitsee suuren Pyhäjärven itärannalla eteläisessä Satakunnassa. Kun Köyliön kunta ja Säkylä yhdistettiin vapaaehtoisillä päätöksillä Säkylän kunnaksi, tehtiin kuntaliitoksissa aika normaaliksi muotoutunut symbolipäätös.
Uuden kunnan nimeksi tuli Säkylä ja sen vaakunaksi otettiin vanha Köyliön vaakuna, jossa on piispan hiippa eli mitra ja kirves. Nämä muistuttavat Köyliöstä Pyhän Henrikin legendan syntysijana –kerrotaan talonpoika Lallin tappaneen seurakuntia organisoimaan tulleen englantilaissyntyisen piispan täällä.
Säkylän kotiseutukierroksella ei kuitenkaan piispaa ja murhamiestä juuri muistella. Kirja kulkee pitkin vanhaa Säkylää järven rantaa pitkin koillisesta lounaaseen, kohtaa sokeritehtaan historioineen, kotiseutumuistomerkkejä, kyliä, taloja, keskustaajaman kirkkoineen, kauppoineen ja kouluineen ja poikkeaapa pienen soutumatkan päähän järven länsirannallekin Kolvaan kalliorannoille.
Käväistään myös Huovinrinteen varuskunnassa, joka monelle onkin ehkä se, jonka mielikuva yhdistää Säkylään. Lopulta muistellaan presidentti Kekkosen käyntiä hirvimetsällä ja päädytään Kristellinportille Pyhän Henrikin tien varrella. Siitä viitseliäs vaeltaja voisi jatkaa matkaansa Suomen pyhimmälle paikalle, Turun tuomiokirkolle Unikankareelle. Niin, tulipahan tässä viitettä myös yllä mainittuun legendaan.
Kirjan lopussa on kartta, johon on merkitty osa kylistä, joissa on käyty ja lähes kaikki kirjassa esitellyt kohteet. Mielelläni olisin nähnyt tuon kartan heti alkusivuilla, etenkin kun sitä ei ole merkitty sisällysluetteloon. Kartan ja tekstin suhde on jossain määrin epälooginen – en esimerkiksi mistään löytänyt sanaakaan Talvi- ja jatkosotamuseosta, joka on kyllä viety kartalle.
Itse kerronta on tarkoituksellisen niukkaa, kylistä tarjotaan lyhyt esittely ja kuvatuista kohteista ydinsanoma. Kukin kohde on lisäksi viety kartalle koordinaateilla, jotka ovat tekstin yhteydessä. Tämä kaiketi geokätkeilyn saloista haettu idea – ei toki uniikki, mutta navigaattorin kanssa kulkeville viitseliäille toki hyvä opaste. Osaa kohdetekstiä tarkennetaan vielä selventävillä, historiallisilla kuvilla omina kainaloteksteineen ja pienine tarinoineen. Näin saadaan ainakin osittain esille historian kulkua ja kulttuurimaiseman muutosta.
Kirja on kieltämättä kaunis ja tekstit lyhyydessään harkitun anteliaita. Loppusivu tarjoaa lähdeluettelon sille, joka tarvitsee lisää kirjallista ja nettiaineistoa.
Lassi Saressalo
Tiedustelut: Säkylä-seura