Aurajoen sillat ja förit
Turusta Åboon ja takaisin
Lahtinen, Rauno, Alto, Petri: Aurajoen sillat ja förit. Turkuseura – Åbosamfundet 2019. 200 s.
Silloistaan Turku tunnetaan. Ainakin siltä tuntuu. Kansallista ja kansainvälistäkin huomiota herätti varsin uuden sillan, Myllysillan, ”notkahtaminen” vuonna 2010. Yksiaukkoinen modernin näköinen silta vajosi keskiosiltaan yli metrin ja sen pelättiin katkeavan kokonaan ja putoavan Aurajokeen.
Syitä ja syyllisiä etsittiin turkulaiseen tapaan ahkerasti, mutta kukaan ei huomannut osoittaa sormella Turun poliittisia päättäjiä, jotka olivat halunneet kauniin näköisen modernin sillan perinteisen kolmiaukkoisen sillan sijaan. No, Myllysilta purettiin ja tilalle rakennettiin pikaisesti uusi kolmiaukkoinen Myllysilta II. (Vähän samanlaista iloista ja ehkä tuskallista huomiota on herättänyt Kakolaan vievä Funikulaari, joka on kuin auton suuntavilkku, toimii… ei toimi… toimii. Mutta se taas ei kuulu tähän.)
Oli miten oli, kohta kahdeksansataavuotisen Turun läpi virtaa joki, Aurajoki. Itse asiassa se on koko kaupungin ja sen edeltäjien olemassaolon ehto. Kun asutus vielä varhaiskeskiajalla oli vain Tuomiokirkon puoleisella jokirannalla, tälpuoljokkee, ei juurikaan ollut liikkumisongelmia. Mutta kun asutus sitten levisi toispuoljokkee, tultiin tilanteeseen, että yli oli päästävä. Eikä lautta- tai venekuljetus palvellut kasvavan kauppakaupungin tarpeita. Rakennettiin silta.
Tieto ensimmäisestä sillasta on vuodelta 1414, ja se sijaitsi nykyisen Vanhan Suurtorin ja joen toisella puolella olevan Vähätorin välillä. Aikojen myötä se jouduttiin rakentamaan monta kertaa uudelleen ja se tunnetaan kansan parissa nimellä Pennisilta.
Nimeen liittyvä kaupunkitarina tietää, että kun sillan ylitti tavaralastin kanssa, tuli tästä maksaa siltavero. Siitä nimi. Kaupungin kasvaessa Pennisilta, jonka päällä oli mm. pikkukojuja ja teurastamo – olihan teurasjätteet kätevä heittää jokeen – uudistui ja sen lähelle rakennettiin lopulta Turun palon jälkeen uusi silta, nykyisen Tuomiokirkkosillan edeltäjä.
Tästä alkaa Lahtisen ja Aallon mielenkiintoinen ja hyvin turkulainen teos Aurajoen ylittämisestä. Kirja seuraa kaupungin kasvua ikään kuin ylikulkemisen kautta, yhtään siltaa ei ole rakennettu vain rakentamisen vuoksi vaan aina on sillalle ollut tarve. Ja käytännössä aina ovat kaupunkilaiset riidelleet – tai ainakin olleet erimielisiä – siitä, mihin ja millainen silta tulisi rakentaa.
Viimeiset siltataistelut ovat mainitun Myllysillan lisäksi koskeneet Helsingistä tulevan moottoritien tuomista kaupunkiin. Se päättyy lopulta oikeastaan ei mihinkään, mutta sitä varten oli rakennettava Tuomaansillaksi nimetty nelikaistainen silta, joka johtaa moottoritien törmäämään rautatiehen ja katuverkkoon. Alun perin tien tuli kiertää keskustaa satamaan saakka, mutta…
Kaupungin ydinkeskustaan idästä tultaessa ylitetään Auransilta, jonka ensimmäinen versio valmistui puisena vuonna 1830. Nykyisin sen paikalla on jugendia varioiva terässilta vuodelta 1907, joka on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sen yli ei nykyisin olisi lupa ajaa henkilöautolla, ettei kaupungin keskusta ruuhkautuisi. Tästä huolimatta silta on ahkerassa autoilukäytössä.
Uusin silta on sekin ollut kiistojen kohteena. Kun kevyt liikenne kaupungissa lisääntyi, tarvittiin joen yli uusi nimenomaan sille tarkoitettu silta. Sellainen oli kyllä jo rakennettu teatteritalon kohdalle, mutta Auransillan ja Tuomiokirkkosillan väliin tarvittiin vielä yksi kulkuväylä. Syntyi Pennisiltapuolue, joka halusi vanhan Pennisillan paikalle osaksi elvytettävää vanhaakaupunkia sillan, toinen puolue halusi sillan uudistuvan kirjastotalon toiselle puolelle – sadan metrin päähän. Ja sinne se sitten rakennettiin. Ihan kaunis, mutta väärässä paikassa ajattelee toinen puoli turkulaisia.
Sen sijaan Tuomiokirkolta ylävirralle päin joen ylittävästä rautatiesillasta ei kaiketi ole oltu erimielisiä – pitäähän junalla päästä asemalle ja asema on Aurajoen toisella puolella! (Ja siltaa eivät kaupunkilaiset maksaneet.)
Sen sijaan Föristä tai föreistä ei liene koskaan ollut suurempaa suukopua. Kun sataman puolelle Aurajokea ei ollut aikoinaan varaa rakentaa (nykyisen Martinsillan paikalle) siltaa eikä se oikein silloin olisi sopinutkaan telakkatoiminnan ja laivaliikenteen takia, tehtiin kaupungissa päätös auttaa Aurajoen ylikulkua lauttaliikenteellä.
Entiset soutuvenekuljetukset eivät enää riittäneet ja näin vuonna 1888 yksityinen liikemies ryhtyi höyrylauttayrittäjäksi ja kuljetutti väkeä nykyisen Martinsillan kohdalta yli joen. Oli syntynyt ylinen Föri. Se kaatui lopulta kaupungin kustannettavaksi. Kun telakkateollisuus joen suiston puolella lisääntyi, lisääntyi myös tarve kuljettaa työväki telakalle alempaakin yli joen.
Kaupunki otti liikenteeseen toisen lautan, syntyi alinen Föri. Lautat kuljettivat ja alinen Föri kuljettaa vieläkin ihmiset maksutta joen yli. Föri oli tullut ja valloitti sittemmin ihmisten sydämet ja on myös muodostunut yhdeksi kaupungin matkailuerikoisuudeksi. Ylinen Föri lopetti liikennöimisen Martinsillan valmistuttua sen liikennepaikalle. Suomen Joutsenen kohdalla kulkee vielä kesäisin pikkuFöri, joka on hieman tuntemattomampi pieni venelautta joen yli.
Nykyisin on suosittua ottaa Föri joko Turun tai Åbon puolelta ja tehdä merimatka yli Aurajoen ja tämän merimatkan jälkeen voi lähteä ylös vuoristoon Funilla Kakolaan.
Tässä poimintoja Lahtisen ja Aallon kirjasta, joka kertoo paljon ja jättää lukijan arvattavaksi vielä enemmän. Siltojen kautta selvitetään kaupungin kaavoitus-, rakennus- ja liikennehistoriaa sekä myös suunnitelmia, joita ei koskaan toteutettu. Kirjan teksti on sujuvaa ja siinä saattaa aavistaa hitusen turkulaista sarkasmia, jota kyllä kaupungin päätöksenteosta kerrottaessa onkin syytä harrastaa. Kirja on hyvä lisä tekijäkaksikon yhdessä ja erikseen tuottamiin turkulaisajankuviin.
Erikseen on vielä mainittava kiitoksella Merja Otrosen hienostuneen tyylikäs taitto ja hänelle ominaiset hienot valokuvat.
Lassi Saressalo
Tiedustelut: Turkuseura – Åbosamfundet: info@turkuseura.fi