Kempele – meri luovutti helmen

Monenlaista tarinaa Kempeleestä

Rita Kumpulainen, Anssi Lampela, Minna Lehtomaa ja Timo Still (toim.): Kempele – meri luovutti helmen. Kempele 150 vuotta. Kempele-Seura ry. 2017. 304 s.

Kun Kempeleen kunnan 150-vuotisjuhlavuosi läheni, otti Kempeleen kulttuuritoimen- ja kirjastonjohtaja Anne Toppari yhteyttä Kempele-Seuraan ajatuksena tuottaa kunnalle juhlajulkaisu. Koottiin toimituskunta ja ryhdyttiin työhön. Tavoitteena oli ensin tuottaa Suomen satavuotisvuoden kunniaksi tarinakokoelma, joka sisältäisi sata tarinaa. Mutta kun aineistoa alkoi kertyä, päädyttiin 150 tarinaan, yhteen jokaista kempeleläistä vuotta kohden.

Tuolloin elettiin vuoden 2016 lokakuuta. Siis käytännössä juhlavuoden aattoa. Mutta kun Kempeleessä toimeen tartutaan, niin alkaa tapahtua. Seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä toimikunta oli saanut kootuksi tarvittavan määrän tarinoita. Keruu tapahtui haastattelemalla, pyytämällä kiinnostuneilta valmiiksi kirjoitettuja tarinoita lehti-ilmoituksilla, sosiaalisessa mediassa, aktivoimalla nuoria koulujen kautta sekä kahlaamalla läpi arkistoaineistoa ja lehdistössä julkaistuja aiempia tarinoista.

Näistä syntyi kokonaisuus, jota oli tavoiteltu. Nuorin tarinoitsija oli 7-vuotias ja vanhin vuotta vaille sata. Siitä kertyy aikaperspektiiviä lukijan tutustua. Huhtikuussa 2017 paketti oli kasassa. Hurjaa ahkerointia toimituskunnalta!

Kempele-Seura otti kustannusvastuun ja Kempeleen kunta osallistui monella tavalla työhön. Mutta tärkeintä toimituskunnalle oli kempeleläisten kiinnostus hankkeeseen, pyyteetön halu osallistua ja tuoda omakohtainen muistijälki Kempeleen historiaan. Sillä historiaahan tämä kertomuskokonaisuus on. Ei kuivakkaa poliittista kunnallishistoriaa, ei sonniosuuskuntien jäsenluetteloita, ei opettajien, pappien ja kunnallispamppujen nimilistoja. Vaan kunkin kertojan oma näkemys siitä, millainen tarina juhlakirjaan pitäisi sopia. Tarinat ovat eritasoisia – luonnollisesti.

Toimittajien tehtäväksi jäi keruutyön jälkeen aineiston stilisointi, ryhmittely edes jossain määrin loogisiin lokeroihin ja julkaisun tuottaminen. Työryhmä päätyi yhteentoista tarinakokonaisuuteen, joita ei tässä yhteydessä ole syytä lähteä tarkemmin esittelemään. Ne ovat pitkälti kempeleläistä sisäryhmäfolklorea, lapsuusmuistoja, paikkatarinoita, vanhoja synty- ja kehitystarinoita, henkilötarinoita niin peruskempeleläisiltä kuin myös uusilta asukkailta.

Ne kuvaavat suhdetta luontoon, maataloustyönteon muutokseen, kaupan, yrittäjyyden teollisuuden ja liikenteen syntyä, nousua ja kehitystä vaikkapa pienestä kyläkaupasta mahtavaan Zeppelin-kauppakeskukseen. Kempeleläiset urheilevat, pitävät seuroja, harrastavat, käyvät töissä, tarkkailevat luontoa, käyvät Oulussa, leikkivät, laulavat ja kaiken kaikkiaan elävät. Aktiivisesti.

Mutta kenenkä idea oli ahtaa pienellä präntillä teksti kahdelle palstalle sivua kohti? Toimikunnanko vai graafisen suunnittelijan Mikko Palorannan? Ratkaisu tekee sinänsä mainiosta kokonaisuudesta silmille raskaan luettavan. Vai onko ongelma lukijan silmissä?

Lassi Saressalo