Revontulten maa

Tuhansien vuosien kertomus

Rantapelkonen, Jari (toim.): Revontulten maa. Välähdyksiä Enontekiön historiasta ja nykyisyydestä. Guovssahasaid eanan. Bihtážat Eanodaga historjjá ja dálá áiggis. Heikki Peura Oy 2017. 119 s.
Kun Enontekiön seudut asutettiin vajaa kymmenentuhatta vuotta sitten, kasvoi Saanan rinteillä vankka mäntymetsä. Elettiin jääkauden jälkeistä lämpökautta ja ihmisasutus levisi pitkin Norjan rantoja Ruijaan ja myös sisämaahan. Viitisen tuhatta vuotta sitten ilmasto kylmeni ja syntyi nykyisenkaltainen arktinen ilmasto ja sen myötä subarktinen kasvillisuus. Mutta ihmiset jatkoivat eloaan ja jatkavat sitä vieläkin sukupolvesta toiseen mistä milloinkin elantonsa hankkien.

Enontekiöllä on kahdeksan vuodenaikaa. Syyskesä, syksy, syystalvi, talvi, kevättalvi, kevät, kevätkesä ja kesä. Čakčageassi, čakča, čakčadálvi, dálvi, giđđadálvi, giđđa, giđđageassi, geassi. Näin aloittaa Jari Rantapelkonen työryhmänsä kanssa kuvauksen maamme käsivarren kunnan luonnosta ja ihmisistä. Ja aloittaakin komeasti – pikemminkin kauniisti. Suomen ja saamenkielisen esipuheen jälkeen tarjotaan silmäniloa noista kahdeksasta vuodenajasta – kauneinta Lappia parhaimmillaan. Varsinainen tekstiosa alkaa arktis-alpiinisen luonnon kuvauksella. Onhan Käsivarren parikymmenpäinen tunturijoukko ainutlaatuinen osa Kölivuoriston mahtavuutta. Muualla Suomessa peruskallio on vuosimiljoonien myötä nöyrtynyt mataliksi tuntureiksi ja peruskallio tasaiseksi laakioksi. Siksipä Käsivarren Lappi on maisemaltaan erilaista kuin muualla Suomessa.
Teoksen sivuilla vuorottelevat faktat ja tarinat. Kaiken kruunaavat loistavat kuvat, jotka tuovat Lapin eksotiikan jokaisen kirjaa katselevan ja lukevan ulottuville. Teksti kertaa lappilaisen yhteiskunnan syntymisen tuhansien vuosien takaa, siirtää lukijansa jalkamatkoilta internetin tuttavaksi, antaa kuvan kansanopetuksen muuttumisesta kiertävien katekeettojen ajalta nykypäivään. Koko ajan lukijan päässä pyörivät ikuisuuskysymykset ihmisen ja luonnon symbioosista ja ajan kulumisesta. Tekstisivujen oikeassa laidassa kulkee Enontekiön aikajana ammoisesta Ruijan asutuksesta ajalta 9500 ennen ajanlaskumme alkua Alkon myymälän avautumisesta Hetan kylään vuonna 2005. Tämän aikajanan myötä voi seurata tapahtumaketjua ja yhteiskunnan muutosta samalla kun silmä hakeutuu yhä tiiviimmin loistavaan kuvitukseen, joka tukee proosatekstiä. Tekstissä vaihtelevat historiadokumentit kansankielisten muisteluiden ja taruston kanssa, kansankielen murteet tutustuttavat lukijan oikeaoppiseen ”välihoon” käyttöön.

Myös tieteellinen tutkimus saa oman osansa. Johannes Schefferus vieraili seutukunnalla jo 1600-luvun puolivälissä ja kirjasi kokemuksia Lapponia-teokseensa. Tunnettuja lapinmatkaajia olivat myös A. J. Sjögren ja Elias Lönnrot ja ennen kaikkea Samuli Paulaharju, joka kertoi elämyksistään teoksessa Lapin muisteluksia vuodelta 1922. Kansatieteilijät, historioitsijat ja luonnontieteilijät ovat kartoittaneet Enontekiön Lappia kukin omasta näkökulmastaan. Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologinen asema aloitti toimintansa vuonna 1964 – kuusi vuotta Turun yliopiston Utsjoen Kevon aseman käynnistymisen jälkeen. Erityisesti on mainittava Oulun yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen aloittama revontulitutkimus 1970-luvun lopulta.
Lappiin ja saamelaiskulttuuriin yhdistetään usein ikimuistoinen elämäntapa, poronhoito. Se on kuitenkin oletettua nuorempaa, paimentolaisporonhoito alkoi itse asiassa vasta 1700-luvun puolivälissä, joskin asiakirjat kertovat poronomistajista jo 1600-luvulta. Poropaimennus perustui poron jokavuotiseen vaeltamiseen sisämaan ja Jäämeren rannikon välillä ja poron myötä liikkuivat myös ihmiset. Kun rajat Venäjän ja Ruotsin sekä Norjan välillä suljettiin 1800-luvun puolivälissä, rajoittui myös jokavuotinen jutaaminen rantamaiden ja sisämaan välillä, poronhoitoalue pieneni ja paimennus muuttui paliskuntalaitoksen sisäiseksi. Se on kuitenkin edelleenkin merkittävä elinkeinohaara; Enontekiön alueella on kaikkiaan noin 20 000 poroa ja poronomistajia kaikkiaan kolme ja puoli sataa, heistä pääosa saamelaisia.

Kirja kuljettaa lukijansa kohti nykypäivää, matkailusta on muodostunut merkittävä elinkeino ja siihen liittyvä yrittäminen on monimuotoista. Palveluammattien lisääntyminen on nykypäivää ja samaa on myös Kilpisjärvelle noussut mökkikylä, jonka pääasialliset asukkaat tulevat Norjasta. Matkailutarjontaa täydentävät monenlaiset kulttuuripalvelut. Kirjan tarunomainen eksotiikka muuttuu sivujen edetessä realismiksi ja tarjoaa katsauksen nykypäivän Enontekiön monipuoliseen elämään. Jossain mielessä tämä latistaa alkuosan tarjoamaa elämyksellisyyttä, mutta on luonnollisesti merkittävä osa tämän päivän enontekiöläisyyttä.

Kirjaa alkaa kaksikielisellä johdantoluvulla ja päättyy niin ikään kaksikieliseen Nils-Henrik Valkeapään katsaukseen saamen kansan kohtalosta rajojen puristuksessa.
Kaiken kaikkiaan teos on mielenkiintoinen kertomus kaukaisen Käsivarren Lapin elämästä, luonnosta ja ihmisistä.
Lassi Saressalo