Kertomusten Reposaari
Tarinoita Saarelta
Haanpää, Riina; Raike, Eeva (toim.): Kertomusten Reposaari. Satakunta XXXIII. Satakunnan Historiallinen Seura 2018. 405 s.
Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma (huh, mikä nimi), jonka kotipaikka on Porin yliopistokampuksella, on vuosittain järjestänyt opiskelijoilleen kenttäkursseja, joiden tarkoituksena on opettaa tulevat tutkijat kokoamaan itsenäisesti, mutta suunnitellusti kansanperinne- ja historia-aineistoa ja muokkaamaan materiaalinsa teksteiksi.
Vuonna 2011 tällainen kurssi pidettiin Porin ehkä tunnetuimmassa kaupunginosassa, Reposaaressa (paikallisittain Räfsö tai Räpsöö), joka on ollut osa Porin kaupunkia vuodesta 1558, jolloin alue luovutettiin vastaperustetulle kaupungille nautinta-alueeksi. Tänään Reposaari on noin tuhannen asukkaan yhdyskunta, joka vasta jokunen vuosikymmen sitten sai maayhteyden mantereelle. Eristynyt sahojen ja sataman kaupunginosa muotoutui omalaatuisekseen ja oman identiteetin luoneeksi kokonaisuudeksi, jonka saloja nyt opiskelijat ohjaajiensa kanssa lähtivät selvittämään.
Tuollainen kansanperinteen keruu saattaa parhaimmillaan olla kovinkin palkitsevaa – pääseehän sen kautta tekemisiin usein vieraaseen kulttuuriympäristöön ja vieraisiin ihmisiin, jotka omalta osaltaan yrittävät selittää mikä heidän asuma-alueessaan ja heissä itsessään on erikoista. Pahimmillaan kenttäkurssi on vain teknistä keruuta, jonka tulokset hautautuvat perinnearkistoihin, jos edes sinnekään. Tämän asian ottivat esiin myös haastateltavat, jotka toivoivat saavansa tarjoamalleen tieto- ja muistiainekselle vastinetta.
Tämä asetelma johtikin siihen, että koulutusohjelmaan lisättiin vuonna 2014 kurssi ”Reposaaren arkea ja elämää”, johon lähti mukaan 11 opiskelijaa vakaana aikomuksenaan tuottaa kenttätyömateriaalista oman artikkelinsa kukin. Viimeiset artikkelit valmistuivat vuonna 2017, joten kirjan ideointi ja kirjoittaminen ja lopulliseen julkaisukuntoon saattaminen vei kolmisen vuotta – aika, joka on pitkä tai lyhyt aina riippuen siitä, miten tällaista artikkelikokoelmaa ja sen vaatimaa työtä arvioi.
Teos on syntynyt opiskelijoiden ja myös tutkimushenkilökunnan tuottamista artikkeleista, jotka toimittajat ovat ryhmitelleet kuuteen pääryhmään. Ensimmäinen pääotsikko ”Ihmisiä, arkea, elämää” kuvaa reposaarelaisuutta muutaman keskeishenkilön kautta, ”Saari keskellä merta” tarkastelee puolestaan saaren fyysistä asemaa ja sen tunnusmerkkejä. ”Viihdettä ja vapaa-aikaa” antaa kuvan sananmukaisesti elokuvista, tansseista, urheiluelämästä, mutta jostain syystä tähän on liitetty myös talvisodan aikaisen ilmavalvonta-aseman toiminnan kuvausta. Sisällissotaa ei voi unohtaa eikä arjen aherrusta, jotka saavat paikkansa pääluvussa ”Työtä ja kapinaa”. Lastentarhaelämää, koulunkäyntiä, leikkejä kuvaa pääluku ”Lasten tähden”, ja muotikäsitteestä rakennettu otsikko ”Reposaaren ylirajaisuus” kertoo tarinaa Reposaaren venäläisistä kasarmeista, kuvaa kauppalaivan tuhoa maailmansodan myrskyissä ja tuo lukijansa tähän päivään tarkastellessaan kulttuurisesti monimuotoista reposaarelaisuutta ja sen kohtaamista outojen maahantulijoiden kanssa, kamppailusta suvaitsevaisuuden puolesta rasismia vastaan. Koko teoksen päättää folkloristi Pasi Engesin yhteenvetoartikkeli reposaarelaisuuden aineksista – hän ehkä kirjoittajista parhaiten tuntee aiheensa, onhan hän pääosan elämästään asunut Reposaaressa.
Vaikka kirjan artikkelit ovat epätasaisia, jotkut vain lyhyitä katsauksia teemaansa, toiset taas kypsiä tutkimusartikkeleita, on lopputulos onnistunut. Keskeistä lienee se, että opiskelijat ja tutkijat ovat yhdessä rakentaneet kokonaisuutta, joka täyttää reposaarelaisinformanttien toiveen – että ei kerättäisi vain arkistoon. Samalla teos osoittaa, että tämän päivän kulttuurintutkimuksen tavoite on paitsi kerätä myös julkaista – palauttaa kohdeyhteisön asukkaille heidän omaa historiaansa kirjallisessa, tieteellisesti julkaistussa muodossa. Siksipä teoksen lähdeviitteistöön ja -luetteloon on kiinnitetty kiitettävästi huomiota.
Lisää tällaista opetusmetodia!
Lassi Saressalo