Kaustajärvi

Tällä puolen rajaa

Tikka, Katja (toim.): Kaustajärvi. Rajan jakama kotikylä. Kaustajärven kyläkirjatoimikunta 2017. 324 s.
Jossain Pohjois-Karjalassa, Tohmajärven kunnassa Joensuusta itään elää elämäänsä aika pitkälti mökkikunnaksi muuttunut Kaustajärven kylä saman nimisen järven rannoilla. Kylän ensimmäiset kylläkin tilapäiset asukkaat saapuivat seutuville 1500-luvulla, kaskesivat ja loivat peltonsa karjalaiseen erämaahan. Rohkeutta oli asettua uusille sijoille, rajan kirot kohtasivat asukkaita, idässä valtaa pitivät novgorodilaiset, lännessä Ruotsi. Savolaiset ulottivat nautintansa Täyssinän rauhan (1595) rajan itäpuolelle ja Stolbovan rauhassa vuonna 1617 ennen Novgorodiin kuulunut erämaa siirtyi lopullisesti Ruotsin hallintaan ja asukkaat siis kuninkaan rahvaaksi. Vaan eipä noilla kulmilla vielä juurikaan vakituista asutusta ollut. Vasta vuonna 1613 verotusluettelossa kirjataan kaksi ortodoksitalollista historiaan, ja vuosikymmenien myötä asutus levisi ja samalla myös valtiovallan toimesta luterilaistui. Aiempi ortodoksiväestö siirtyi Venäjän puolelle ja ”ruotsien” määrä lisääntyi vastaavasti. Raja oli olemassa, mutta sen yli käytiin sukuloimassa, saivatpa Ruotsin puolen asukkaat käyttää raivioitaan Venäjän puolella aina 1760-luvulle asti.

Tuosta alkoi Ruotsin ja sitten Suomen puolen Kaustajärven historia rajakylänä. 1700-luvulla asutus vakiintui ja kylän kuusi kantataloa elivät elämäänsä. Kun kruununtalonpoikien jälkeläiset eivät saaneet tilojaan jakaa, syntyi seudulle myös torpparilaitos, joka jätti leimansa seuraavien vuosisatojen yhteiskunnalliseen elämään. Isojako muutti yhteisomistukseen perustunutta kylälaitosta ja yksityisomistukseen totuteltiin sukupolven ajan.
Katja Tikan opinnäytetyö muodostaa Kaustajärven kyläkirjan rungon. Se tarjoaa samalla laajan ja oppineen näytön pohjoiskarjalaisen rajaseudun historiasta ja elämästä reilun kolmensadan vuoden ajalta. Tekstejä ovat tuottaneet lisäksi parikymmentä muistelijaa, kuka pitempiä, kuka lyhyempiä tarinoita kertoillen. Kirjoittajien esittely löytyy teoksen loppusivuilta, kuten myös laaja henkilörekisteri ja tarpeellinen lähdeluettelo. Kuvien lähteet on mainittu, osittain ne puuttuvat, mutta lienevät oheiskirjoittajien omista albumeista.
Kyläkirjan tunnuspiirteisiin kuuluu yleisen historiallisen katsauksen lisäksi vapaampi muisteluiden ja henkilökohtaisten sukutarinoiden kirjo. Niin tässäkin teoksessa. Katja Tikan tarkka historiakuvaus saa rinnalleen katsaukset kylän kasvamisesta, rajan kiroista, täydentyy asukas- ja tiladokumentoinnilla ja yhteiskunnan muutoksen kuvauksilla. Puunjalostusteollisuus yltää rajakyläänkin asti ja tarjoaa talonpojalle lisäansiota. Rajavartiosto tuo kylään outoa väkeä, joka hiljalleen asettuu osaksi yhteiskunnallista elämää. Sodat soditaan, evakossa käydään ja sodanjälkeinen suljettu raja tulee osaksi elämänmuotoa. Mutta koulua käydään omassa kyläkoulussa, tiet tarjoavat väylän laajempiin kuvioihin ja seurakuntaelämäkin kinkereineen tuodaan tutuksi. Urheillaan, huvitellaan ja eletään sosiaalista elämää.

Kaustajärven nykyiset talot ja tilat tulevat esitellyiksi jutunkertojien rikastuttaessa dokumentointia. Ja nykyelämän muuttaessa perinteistä kyläelämää asukkaat vähenevät, hiljaisuus alkaa voittaa entisen vilkkaan elämän, kunnes taas kyläkunta herää eloon kesäasukkaiden tullessa. Mutta mesikämmen se vain ei juuri rajasta välitä vaan kulkee omia teitään kuten ennenkin, vierailee kylällä ja katoaa taas pohjoiskarjalaiseen korpeen.
Kirja on kaunis, Leo Härkösen taitto rauhallinen, mutta kiinnostava.

Lassi Saressalo