Hämeenlinna vallankumouksen vuosina 1917-1918

Vallankumouksen paikallishistoriaa

Teerijoki, Ilkka: Hämeenlinna vallankumouksen vuosina 1917–1918. Hämeenlinna-Seura 2017. 252 s.

Historiantutkija, filosofian tohtori Ilkka Teerijoki on paneutunut syvällisesti Hämeenlinnan kaupungin kaupunkilaisten ja siellä asuvien vieraiden sotilaiden elämään Suomen historian kaameimpina vuosina. Hämeenlinna, joka eli pikkukaupunkilaiselämää joutui tahtomattaan suurten maailmanmullistusten pyörteisiin. Kaupunkia oli leimannut pikkuporvarillisuus, olihan se eteläisen Hämeen kaupan keskus, jolle kuitenkin oli historian kautta luonteenomaista myös fyysisen vallan läsnäolo: Hämeen linna keskiaikaisen Ruotsi itämaakunnan symbolina kertoo omaa tarinaansa, kuten myös 1800-luvulla kaupunkiin sijoitetut varuskunnat, niin venäläiset kuin oma suomalainen pataljoonakin (tosin vain vuosina 1878–1901). Hämeenlinna oli myös hallinnon kaupunki ja koulukaupunkinakin tunnetuksi tullut.

Mutta Venäjän suuren valtakunnan kipuilut tuntuivat myös tässä hämäläisessä idyllissä. Venäjän tappio Japanin sodassa vuonna 1905 johti levottomuuksiin Pietarissa ja sen kautta koko maassa. Suomessa tähän liittyi suurlakko, joka oli Pietarin lakkomyllerryksen sivujuonne, mutta toi ensimmäisen kerran esiin myös työväen poliittisen voiman. Olivat edelliset vuodetkin suomalaisia kaltoin kohdelleet, oman sotaväen lakkauttaminen ja yleisvenäläisen asevelvollisuuden asettaminen herättivät kansallista vastarintaa, venäläistämistoimenpiteet kurittivat herännyttä kansallistunnetta ja aiheuttivat vastarintaa. Kun sitten Venäjällä valta vaihtui tsaarin menettäessä otettaan valtakunnan hallinnassa ja uusien kansanliikkeiden otettua vallan, heräsi samanlainen liikehdintä Suomessakin – myös Hämeenlinnassa.

Kun helsinkiläiset sosiaalidemokraatit nostivat kuuluisaksi tulleen punaisen lyhtynsä merkiksi alkavasta kapinasta laillista hallitusta vastaan, reagoitiin Hämeenlinnassakin. Työväen kaarti otti vallan ja kaupunkia alkoi johtaa punainen valta, jolle aiemmin perustetut suojeluskuntalaisosastot eivät mahtaneet mitään. Alkoi sota, joka jakoi maan kahtia – Satakunnasta Tampereen pohjoispuolelta Karjalankannakselle muodostuvan rintaman eteläpuolella valtaa pitivät vallankumoukselliset ja sen pohjoispuolella taas laillisen hallituksen joukot kärjessään Saksassa sotilaskoulutuksen saaneet jääkärit. Punainen terrori kohdistui usein sattumanvaraisestikin johtaviin porvariston edustajiin, kunnes tapahtumat Tampereen taistelun jälkeen johtivat punaisten tappioon, joukkopakoon kohti Hämeenlinnan seutuja ja lopulta vankileireille. Alkoi valkoinen vastaterrori.
Hämeenlinnasta tuli nyt vankileirien kaupunki, tuhannet vangitut punaiset – niin miehet kuin naisetkin – odottivat leireissä tuomiotaan kapinoinnista, saivat rangaistuksensa, osa teloitettiin, osa sai vankeustuomionsa. Leireillä kuolema korjasi rankkaa satoa, elintarvikepula oli huutava niin leiriaitojen ulkopuolella kuin ja erityisesti aitausten sisäpuolella. Alkoi nälkiintyminen ja kuoleminen.

Kunnes 1920-luvulle tultaessa alkoi kansakunnan eheytyminen, vankeustuomion saaneet armahdettiin ja yhteiskunta palasi itsenäisille raiteilleen. Mutta johonkin syvälle ihmisten sieluun jäivät kapinan aiheuttamat haavat, joiden arpeutuminen on kestänyt pitkään.
Kaikkea tätä tarkastelee historiantutkijan tarkkuudella Ilkka Teerijoki. Hän tuo maailmanhistorian paikallistasolle ansiokkaasti ja lukijaystävällisesti. Teksti on luettavaa ja ainutkertaiset valokuvat kuvateksteineen valottavat oloja ja tapahtumia oivallisesti. Vaikka kapinan ja vallankumouksen historiaa on ollut tarjolla yllin kyllin, ei Teerijoen kuvaus hämeenlinnalaisesta näkökulmasta tapahtumiin jätä kylmäksi. Tarinalla on draaman kaari.

Lassi Saressalo