Torvisoittoa Elias Nuppolan johdolla

Vaskenpurijoiden tarina

4.6.2016

Hyytiäinen, Annikki: Torvisoittoa Elias Nuppolan johdolla. Reuna 2016. 167 s.

Jos haluaa katsauksen viime vuosisadanvaihteen elämään Etelä-Karjalan Luumäellä, jos tuntee tarvetta perehtyä orastavaan nuorisoseuraliikkeeseen ja erityisesti, jos torvisoitto vaskiseitsikossa kiinnostaa, on syytä lukea tämä Annikki Hyytiäisen kertomus.

Kaikki alkoi siitä, kun kotiseutuneuvos Pekka Siiropää sai selville, että yksi torviseitsikon puhaltajista, Viljo Huomo, oli pitänyt päiväkirjaa paitsi soittokeikoista ja -palkkioista myös muustakin maailmanmenosta Luumäen asemanseudun tienoilta. Kun Hyytiäinen vielä löysi SKS:n arkistosta Jalmari Sairan tallenteet sisällissodan tapahtumista, alkoi tämä autenttisiin lähteisiin perustuva teos hahmottua.

Kirjan sankari, Elias Nuppola, syntyi perheeseensä kolmantena poikana. Isoveli Taneli peri taloon, velipoika Antti lähti tsaarin armeijaan Viipurin Tarkk’ampujapataljoonaan, jossa sai soitto-oppia ja pääsi jopa soittamaan keisari Nikolai toisen kruunajaisiin vuonna 1896. Hän toi soiton kotikylälle Luumäen Nuppolaan ja opetti myös veljensä Eliaksen puhallinmusiikin salaisuuksiin. Myös pikkuveli Mikko sai saman soittotartunnan. Mutta pitkäksi aikaa Antti ei kylälle jäänyt, mieli teki tsaarin armeijan soittokuntaan. Hän selviytyi Itämeren laivaston soittokokeista, mutta ongelmaksi tuli vakanssien puute. Antti jäi jonoon. Se olikin onni, koska pian Itämeren laivasto lähti Japanin sotaan ja käytännössä upposi vuonna 1905. Sinne upposi myös Antin unelma. Rautateille veti sitten mieli ja samaan suuntaan tähyili myös Elias. Kun Viipurin rautatieläisten soittokunta perustettiin vuonna 1908, liittyivät veljekset mukaan kornetin soittajina. He matkasivat työnantajan ilmaislipuilla Luumäen ja Viipurin väliä ja kopioivat matkalla Tykistön ja Itämeren soittokunnan nuotteja.

Tätä ennen perustettiin nuorisoseura Luumäen Kangasvarteen. Nuorisoseuran toimintaan kuuluivat iltamat ja niissä soitti silloin vielä vajaamiehinen puhallinyhtye, mukana myös Elias. Iltamia pidettiin Kangasvarren kansakoululla, omaa taloa ei vielä ollut. Se oli puhdasoppinen alkiolainen yhdistys, köyhä, mutta innokas.

Sitten perustettiin Nuppolan torvisoittokunta. Vuonna 1909 Elias oli valmis perustamaan oman soittokunnan, mutta siihen tarvittiin kuusi miestä hänen lisäkseen. Pitkällisten taivuttelujen jälkeen naapurin nuoret miehet innostuivat asiaan, ja kun Elias tavallaan hankki heille soittimet vähittäismaksulla – eli lainasi tarvittavat puhaltimet. Ne maksoivat yhteensä 910 silloista Suomen markkaa. Metsätyömies tienasi tuolloin 15 tunnin työpäivästä kaksi markkaa! Alkoi vimmattu soitonopiskelu niin yksinäisenä instrumenttiharjoituksena kuin sitten seitsikkona. Loppukesällä 1909 seitsikko oli vihdoin valmis esiintymään. Ensimmäinen yhteissoitto oli Siirtolaismarssi.

Tästä alkaa Annikki Hyytiäisen lämmin tarina torvimiehistä. Hän kuljettaa seitsikkoa – jonka kokoonpano toki vaihteli – tapahtumista toiseen, soitetaan Svinhufvudin karkotuksesta paluun kunniaksi ja muissa virallisissa tilaisuuksissa, mutta ennen kaikkea erilaisissa iltamissa, juhlissa, tapahtumissa. Ja soitosta vielä maksettiinkin. Välillä teksti eksyy sisällissodan pyörteisiin, soitettiin ilosta, soitettiin surusta. Pelkoa karkotettiin puhaltamalla, kunnes maailma rauhoittui ja normaali arki ja juhla palasivat.

Sitten rakennettiin seurantalo Toukola. Velaksi tietenkin ja sitä vuokrattiin tulojen saamiseksi ulkopuolisillekin, ja siellä tietenkin pidettiin omat iltamat ja muut tilaisuudet. Ja vasket soivat. Kunnes vuosikymmenten myötä maailma muuttui, nuorisoseura-aate ei enää vetänyt niin kuin ennen ja Toukola myytiin kunnalle harrastustilaksi vuonna 1981. Myyntirahoilla voitiin mm. kunnostaa puhallinorkesterin instrumentit. Kunnes aika taas muuttui, asutus Luumäellä laajeni ja kyliin syntyi uusia lapsia – nuorisoa. Nuorisoseuratoiminta elpyi varsinkin kun kunta oli rakentanut uuden monitoimitalon, jossa nuorisoseurakin sai toimia maksutta. Ja vieläkin torvet soivat – alkuperäiset kyllä olivat jo vitriinissä muistuttamassa entisistä ajoista. Mutta kun soittokunnan perustamisesta oli kulunut sata vuotta, sitä ei enää ollut. Kunnossa olevat torvet deponoitiin Pohjois-Kymen musiikkiopiston soittajille Kouvolaan. Helmikuussa 2015 musiikkiopiston oppilasryhmä konsertoi Taavetin koulukeskuksessa. Pieni tyttö puhalsi melkein itsensä kokoista tuubaa. Kaikki meni hienosti, näytti aivan siltä, kuin olisivat puhaltaneet torvet suoriksi! Vanhat soittajat olivat kuulemassa, ja komeaa oli torvisoitto.

Tekstiä täydentävät eri vuosina aktiiveina toimineiden soittajien kertomukset omasta elämästä ja musiikkiharrastuksista. Loppusivuilla on henkilöhakemisto, varsinaista lähdeluetteloa ei ole, lähteisiin viitataan tekstin yhteydessä. Kuvalähteet ovat kunnossa.

Kaiken kaikkiaan mukavan läheinen kirja, joka myös ohjaa pääsemään sisään torvimusiikin salaisuuksiin.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: kustantaja ja monet kirjakaupat