Rollaattorilla Runtsalle

Muistista someen

22.4.2016

Nummela, Jouko: Rollaattorilla Runtsalle…retkiä muistojen Raumaan. Omakustanne. Rauma 2015. 107 s.

Vanhan Rauman Runtsa oli sikäläisittäin ”kiimalenkki”, jossa nuoret kulkivat aina 1970-luvulle tiettyä ympyrää, pojat toiseen suuntaan ja tytöt toiseen. Katselivat toisiaan, kihertelivät ja mahdollisesti katsoivat tulevaa seurustelukumppania. Joillain oli jo autot, joilla ajeltiin samoja katuja, ”ja sit huudetti kaikki hävyttömi flikoil”, jotka eivät kyllä saaneet istuutua kyytiin ennen kuin pari oli valikoitunut, sitten ajettiin kahdestaan. Samanlaisia ”runtsia” on toki ollut muuallakin, Turussa nykyinen Hansakortteli, Tampereella Hämppi jne.

Jouko Nummela on raumalainen kotiseutuharrastaja, joka on aiemmin julkaissut kaksi teosta: Paholaisen baarissa (2012) esitteli Raumalla ja ympäristössä olevia vähemmän tunnettuja, mutta mielenkiintoisia käyntikohteita ja Kunniaporvarin paatissa (2013) kertoi erikoisista kohteista Rauman saaristossa.

Nyt kuljetaan itse kaupungissa. Aluksi oikeaoppisen kotiseutukirjan tapaan haetaan taustaa, miten Rauman kanaali on syntynyt, etsitään salaperäistä tunnelia Rauman kaupungin maaperästä, katsellaan ensimmäistä elokuvaa Raumalla, etsitään pontikkatehdasta ja haetaan viinaa satamasta samalla kun naiset pesivät pyykkiä Otanlahden pyykkituvilla. Tekstin myötä tavataan merkillisiä kaupunkipersoonia, muiden hahmojen lisäksi mm. joulupukkiuran tehnyt Peipon Reino ja todellinen kyläoriginelli Lammas-Martti, joiden olemus elää kaupunkifolkloressa, ja ihmetellään kanaaliin tuotua ravintolalaivarumilusta. Merkittävin muisto on kuitenkin useassa raumalaisessa kotiseututeoksessa kuvattu presidentti Kekkosen ainut vierailu Raumalla vuonna 1962. Hän tuli paljastamaan vuonna 1897 valmistuneen rautatien rakentajien muistopatsasta. Erityisesti raumalaisten mieliin on jäänyt tapaus, kun Kekkosen virka-auto, iso Cadillac ei pystynytkään kääntymään Eteläpitkäkadun ja Isopoikkikadun risteyksestä vaan juuttui kadunkulman reunakivetykseen tai pikemminkin kulmatalon rappukiveen. Paikka sai nimen ”Kekkosen matala”. Toinen merkittävä raumalaiseen mielenlaatuun merkittävästi vaikuttanut tapaus oli, kun kristiinankaupunkilaiset vuonna 1977 ilmoittivat, että heidän Kissanpiiskaajankatunsa onkin kuin onkin Suomen kapein katu. Tästä kimmastuneina raumalaiset ryhtyivät vastaiskuun, olihan Kitukränni kautta aikojen mainittu Suomen kapeimmaksi kaduksi. Ja näin alkoi mittaus, ja kuinka ollakaan Kitukrännin kapeus kapeimmalta kohdalta oli 263,4 senttiä ja kristiinankaupunkilaisten ylpeys oli jopa 296,9 senttiä leveä! Näin oli Rauman kunnia pelastettu!

Kaikkea tätä ja paljon muutakin sisältyy Nummelan kokoamaan raumalaista perinnettä esittelevään teokseen, hajanaisia, mutta raumalaisille varmaan tärkeitä tuokiokuvia pikkukaupungin entisestä ja vähän nykyisestäkin elämästä.

Onhan Rauma aina ollut mielenkiintoinen paikkakunta. Ja sen murre on aivan omaa luokkaansa. Olisi joskus mielenkiintoista saada oikeaa Rauman kieltä puhuva haastelemaan umpisavolaisen kanssa. Mitähän toisistaan ymmärtäisivät? Nummela on oman leipätekstinsä lomaan sijoittanut raumalaistekstejä, jotka kyllä kontekstissaan selkenevät ulkopuolisellekin. Tämä ei sinänsä ole uutta, mutta varsinainen oivallus teoksessa on Rauma ennen ja nyt -Facebook-ryhmän ottaminen mukaan kirjan tekemiseen. Vaatimattomasti Nummela toteaakin, että hänellä on kirjan tekemisessä ollut neljän varsinaisen matkakumppanin lisäksi noin 6 500 raumalaista – sen verran väkeä on FB-ryhmässä. Tässä oivallus, jota ei juuri ole osattu vielä käyttää muissa kotiseutukirjoissa ja erityisen merkittävää on se siinä mielessä, että se tuo entisen Rauman folkloren ja historian nykypäivän ihmisen keskusteltavaksi, antaa sille paitsi perspektiiviä myös näkemyksen siitä, miten ihmiset mieltävät historiaansa vai mieltävätkö mitenkään.

Toinen oivallus on sijoittaa yhdelle sivulle QR-koodit, joiden kautta avautuu älykännykkään elävää kuvaa mm. ravikilpailuista 1950-luvulla, moottoripyöräkilpailuista kesällä ja talvella ja vaikkapa purjelentokoneiden lennätyksestä 1950-luvulla. Nämä noin minuutin pituiset tuokiokuvat elävöittävät painettua tekstiä. Kiitos Jouko Nummela tästäkin ideasta.

Vanhasta Raumasta eloisasti kertova kirja antaa paitsi tietoa raumalaisille raumalaisesta elämästä, ulkopuoliselle näkymän muutaman vuosikymmenen takaiseen pikkukaupungin elämään ja myös virikkeen testata samoja uuden somen mahdollisuuksia kotiseutukirjan saattamisessa keskustelevaan muotoon historian, folkloren ja nykypäivän tietämyksen kohtaamisessa.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: teosta saa useasta kirjakaupasta.