Läpi kuuden vuosisadan

Kirkollista ja kansallista historiaa

12.9.2016

Lappeen kotiseutuyhdistyksen juhlakirjatyöryhmä: Läpi kuuden vuosisadan. Lappeen seurakunta 1415–2015. Lappeen kotiseutuyhdistys 2015. 418 s.

Ensimmäinen tieto Lappeesta löytyy rajantarkastuspöytäkirjasta, joka on päivätty Turun maaoikeudessa 25.6.1415. Tuolloin vedettiin raja Savon ja Lappeen välille. Seurakunnan synty ajoitetaan kuitenkin jo 1300-luvun alkuun, tämän vahvistavat Kauskilan Kappelinmäeltä esiin tulleen kirkon perustat. Lappee oli keskiajalla laaja kirkkopitäjä, jonka alue ulottui Kymijoelta aina Säkkijärvelle ja Savon rajalta Suomenlahdelle.

Lappeelaiset päättivät ryhtyä tosissaan juhlistamaan olemassaolonsa kuusisatavuotista historiaa. Ja ratkaisuksi tuli perustaa kirjatyöryhmä, puheenjohtajana Antti Vanhanen, sihteerinä Jorma Taipale ja jäseninä Mika Lehtola, Seppo Pelkonen ja Kyösti Tiainen. Työryhmä kokosi yhteen tutkijoista ja kirjoittajista muodostuvan asiantuntijaryhmän, joka yhteensä 28 artikkelin kautta valottaa Lappeen ja samalla koko Suomen – mukaan lukien Vanha Suomi – kirkollista ja maallista historiaa. Osa teksteistä on uniikkeja tutkimuksia, jotka ovat käyneet läpi vertaisarvioinnin, mikä lisää niiden tieteellistä arvoa.

Lappeen seurakunnan suojeluspyhimys keskiajalla oli P. Laurentius, tuo elävältä halstrattu marttyyri, joka vielä paistettavana ollessaan kehotti piinaajiaan kääntämään halstaria, että molemmat puoliskot kypsyisivät! Lappeen nykyinen kirkko taas kulkee nimellä Marian kirkko. Teos jakautuu kahdeksaan päälukuun, johdantoartikkelissaan Simo Heininen tarkastelee Lappeen seurakunnan historiallisia vaiheita, toisessa pääluvussa Ville Laakso vie lukijansa Lappeen alueen asutuksen varhaisvaiheisiin. Kolmannessa pääluvussa Jukka Luoto selvittää Lappeenrannan linnoituksen historiaa ja siellä ollutta kirkkoa ja kirkkomaata ja Soile Rinno sekä Heikki Hanka esittelevät Marian kirkon vaiheita ja sen komeaa taidekokoelmaa.

Jo tässä vaiheessa on kiitettävä Päivi Veijalaisen / Huhtikuu luomaa upeata ulkoasua, jonka yhtenä keskeiselementtinä ovat olleet Seppo Pelkosen loisteliaat valokuvat sekä luonnollisesti arkistojen aarteet, dokumentit, kartat ja tekstiosiot.

Kirkot ja hautausmaat kuuluvat olennaisesti kirkolliseen traditioon ja niistä vanhimpia jäljittää Jukka Luoto. Lea Rinne taas tarjoaa kulttuurihistoriaa etsimällä hautausmailta merkittävien sukujen muistomerkkejä, Tuula Airio käsittelee Lepolan uutta hautausmaata, josta hän on julkaissut erinomaisen erillisen monografiatutkimuksen. Jorma Taipale puolestaan vie lukijan sotiin ja niiden uhreihin, järkyttäviin määriin nuoria ja vanhoja ihmiskohtaloita niin sotisovassa kaatuneita kuin pommituksissa henkensä menettäneitä. Viimeiset sadat vainajat on tuotu isänmaan multiin vielä 2000-luvulla. Tässä osiossa on Laila Hirvisaaren, sotaorvon, hieman irrallinen kirjoitus evakkomatkastaan.

Viides pääluku tutustuttaa lukijan papistoon Simo Heinisen artikkelilla, pappiloiden arkea ja juhlaa kuvaa Jorma Taipale ja Lappeen lukkareiden työtä ja elämää kuvaa Antti Vanhanen. Kulttuurihistorian ytimeen päästään kuudennessa pääluvuissa, jossa Esko M. Laine tarkastelee Lappeen seurakuntaa sosiokulttuurisena yhteisönä ja Tuija Laine etsiskelee eri lähteistä tietoja Lappeen kirjallisesta kulttuurista 1700- ja 1800-luvulla.

Kulttuurihistoriallinen jännite hieman herpaantuu, kun päätöskappaleessa lähdetään kertaamaan seurakuntaelämän muutosta. Anu Talka kirjoittaa maalaisseurakunnasta ja kasvavasta Lapeenrannasta, Pertti Mäkeläinen kirkollisesta hallinnosta ja seurakuntatyöstä, Sirkka Kiuru poimii otteita diakoniatyöstä ja Heidi Jantunen luo silmäyksen kirkolliseen lähetystyöhön Lappeen näkökulmasta. Loppusivuilla Martti Lähteenmäki kuvaa muuttuvaa ja osittain myös vakiintunutta nuorisotyötä. Tämä osio on varmaan merkittävä seurakuntalaisten kannalta, mutta jää kyllä kiinnostavuudessaan muiden päälukujen varjoon.

Artikkelien lomaan on sijoitettu pieniä tietolaatikoita, jotka tarjoavat syventäviä yksityiskohtia varsinaisten artikkeleiden suolaksi.

Teos on tieteellisesti toimitettu, nootitettu ja kunkin artikkelin lopussa on siihen liittyvä lähdeaineisto ja -kirjallisuus.

Oman mielenkiintonsa lukijalle tarjoaa se tosiasia, että Lappee ja koko ns. Vanha Suomi, Kymijoelta ja Saimaalta Suomenlahteen, liitettiin vuoden 1743 Turun rauhassa Venäjään. Tämä tuo Lappeelle oman lisänsä mm. venäläisen sotaväen ja asutuksen myötä. Tätä osiota olisi voinut ehkä syventää, vaikka juhlakirja käsitteleekin keskeisesti Lappeen katolisen ja luterilaisen seurakunnan vaiheita viimeisten kuudensadan vuoden aikana.

Kuudensadan vuoden arvoinen juhlakirja, josta suuri hatunnosto Lappeen kotiseutuyhdistykselle.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: mm. Lappeen kotiseutuyhdistys (http://lappeenkotiseutu.fi) jälleenmyy teosta.