Kylä joen mutkassa

Ruukki ja kylä metsän keskellä

29.7.2016

Ikonen, Jorma: Kylä joen mutkassa – Möhkö. Omakustanne. Joensuu 2015. Toinen painos. 383 s

Eipä monellekaan tule mieleen Möhkön kylästä, että se on syntynyt teollisuuslaitoksen ympärille. Mutta niinpä vain tämä rajakylä on saanut alkunsa, kun sinne jokivarteen rakennettiin 1840-luvulla rautaruukki jalostamaan järvi- ja suomalmia. Samoihin aikoihin muuallekin Itä-Suomeen perustettiin järvimalmimasuuneita ja tämä luonnollisesti kiinnosti sekä suomalaisia että venäläisiä liikemiehiä. Itse asiassa ilomantsilaisesta raudanvalmistuksesta on tietoja jo 1600-luvulta, mutta varsinaiseksi teollisuudeksi se nousi 1800-luvulla. Vaikka Möhköön ei ollut tietä, voitiin ruukista saatu takkirauta kuljettaa Värtsilään ja sieltä markkinoille kesällä vesitse ja talvisin tietenkin jääteitä pitkin. Ruukki toimi kuutisenkymmentä vuotta ja sen merkitys Möhkön kylälle, ympäristön kylille ja koko Ilomantsille oli merkittävä. Ruukki työllisti luonnollisesti niin ulkopuolelta tulleita ammattilaisia kuin kyläläisiä malmin nostossa, hiilen hankinnassa, kuljetuksissa hevos- ja venemiehinä ja sen välilliset vaikutukset olivat huomattavat. Suurimmillaan takkiraudan tuotanto oli Möhkössä 1880- ja 1890-luvuilla, jolloin ruukki oli suurin järvimalmia jalostava laitos Suomessa.

Itse tuotantorakennusten lisäksi ruukki rakensi asuinkasarmeja työväelleen, koulun ja lukutuvan. Jäljellä on päärakennus, paja ja sauna. Paikallisväki asui omissa tupasissaan ja väkeä olikin varsin runsaasti, enimmillään 1900-luvun vaihteessa peräti 532 henkikirjoitettua asukasta. Kaikella on kuitenkin aikansa ja ruukki ajettiin alas vuonna 1908, kun Venäjällä avattiin runsaasti rautatehtaita, jotka käyttivät vuorimalmia. Sitähän saatiin runsaasti, kun dynamiitti oli keksitty. Lakkauttaminen aiheutti luonnollisesti runsaan muuttoliikkeen, kun osaava työväki hakeutui muihin jalostuslaitoksiin eri puolille Suomea. Muulle väestölle löytyi kuitenkin uusi elinkeino. Suuressa metsäkaupassa siirtyi yli 100 000 hehtaaria ruukin metsää Enso Gutzeitille ja alkoi puunjalostusteollisuuden aika. Möhköläiset siirtyivät ruukin palkoilta Kutsetin palkoille.

Näin aloittaa Jorma Ikonen teoksensa, joka kuvaa Möhkön kylän syntyä, nousua ja hiljenemistä ja uutta nousua parin sadan vuoden ajalta. Hän tarkastelee sisällissodan vuosia, jotka jakoivat kyläläiset kahteen leiriin vielä pitkäksi aikaa kunnes uudet sotavuodet, talvi- ja jatkosodan evakkomatkat ja sotavuodet yhdistivät väestön. Sodan jälkeen alkoivat varsinaiset savotta-ajat, kun puutavarasta tuli keskeinen vientiartikkeli ja sehän oli hankittava miesvoimin metsäsavotoilta. Naiset vastasivat pääsääntöisesti kotitaloudesta, karjanhoidosta ja maitotaloudesta, kunnes sekin elinkeinohaara aikojen myötä kuihtui.

Oman lukunsa saa myös rajavartiolaitos. Vaikka pienet rajavartioasemat onkin lakkautettu, Möhkössä se toimii edelleenkin ja sen merkitys työllistäjänä on huomattava.

Ikonen seuraa ihmisten elämää Möhkössä, ruukinaikaista ihmisten elämää, koulunkäyntiä ja yhdistyselämää, liikkumisen helpottumista, kun ratsupoluista päästiin oikeille teille matkaa tekemään. Sähköt saavuttivat syrjäiset talotkin ja linja-autot kuljettivat väkeä, kunnes nykymaailman muutokset kohtasivat Möhköäkin. Valokuva sivulla 336 on lohduton: kylän keskeisistä palveluista, koulusta, kirjastosta ja postista olivat jäljellä vain tienviitat. Kaikki tuntui loppuvan.

Mutta möhköläiset eivät lannistuneet. Syntyi kyläliike, joka otti tehtäväkseen uudistuvan yhteiskunnan mukaiset toimintamuodot. Syntyi kylän elvytyssuunnitelma ja kun rahaakin jostain tuli, voitiin uudistuksia toteuttaa. Parantuneet liikenneyhteydet toivat osan kyläläisistä takaisin – ainakin kesäajaksi – ja Ruukin alue sai Museoviraston mielenkiinnon heräämään ja aluetta alettiin restauroida museokohteena. Möhkö heräsi ja voi yleisesti ottaen hyvin.

Kun kyseessä on toinen painos, on tekijä halunnut oikaista ensimmäisen painoksen virheet ja lapsukset erillisellä liitteellä. Liitteenä on myös kolme peitepiirroskarttaa, jotka lukijan on syytä sisäistää ennen tekstiin uppoutumistaan. Viitteet on sijoitettu tekstiin. Lähdeluettelo on laaja ja kirjoittajan tekemät haastattelut lukuisat. Yhdeksänsivuinen tiheällä painettu henkilöhakemisto kruunaa kokonaisuuden. Kuvadokumentointi täyttää vaatimukset.

Ihan Möhkön näköinen teos!

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Ilomantsin kirjakauppa tai tekijä Jorma Ikonen: jormaikonen7 (at) gmail.com