Retkeilijän kansallispuistot

Luontonauttijan käsikirja

14.7.2015

Laaksonen, Jouni: Retkeilijän kansallispuistot. Otava 2015, 264 s.

Kotimaamme on todella moni-ilmeinen. Kun katsotaan vaikkapa kaupunkejamme, on niillä kullakin oma ilmeensä; kirkonkylätkin, nykyisin kai kuntakeskukset, ovat kaikki persoonia, vaikkakin 1960-luvulta alkanut yhdenmuotoistaminen ne on osaltaan arkkitehtuurillaan pilannut. Syrjäkylät kantavat edelleen omaa ilmettänsä ja kaupunkien liepeille syntyneet asutuskylät ovat säätelevistä rakennusmääräyksistä huolimatta aina kuitenkin omia uuskyliään.

Mutta elämysrikkauksia tavalliselle tallaajalle tarjoavat varsinaisesti kansallispuistot. Niitä on tällä hetkellä yhteensä 39, niin merisiä, metsäisiä, soisia kuin tunturisiakin. Kansallispuistot ovat kansallisomaisuutemme, luonnon, näyttelykohteita, joihin on sallittu ja joihin toivottavasti yhä useampi kansalainen tai vieras suuntaa kulkunsa ja lähtee nauttimaan suomalaisen luonnon monimuotoisuudesta.

Tässä tutustumisessa kotimaamme kauneuteen, karuuteen ja jopa rumuuteen auttaa luontotoimittaja Jouni Laaksosen uusin teos, oikeastaan vanhempien teosten uudennettu neljäs painos Suomen kansallispuistoista. Hän on omakohtaisesti kulkenut kaikilla kuvaamillaan reiteillä, kirjannut ylös kokemuksiaan, kartoittanut reittinsä, nuotiosijansa, vaikuttavimmat kokemuksensa ja myös vaeltajan esteet. Mutta vaeltaessaan yhdessä puolisonsa kanssa pitkin ja poikin kansallispuistoja Laaksosen käsialasta on syntynyt merkittävä ja oudompaa kulkijaa hyvin, jollei erinomaisesti, palveleva käsikirja. Opas suomalaisiin kansallispuistoihin.

Jo tässä vaiheessa on muistettava, että erotetaan toisistaan kansallispuistot ja luonnonpuistot. Luonnonpuistot ovat lainsäädännöllä yleisestä käytöstä erotettuja erilaisia luontokohteita esitteleviä kokonaisuuksia, joilla kulkeminen on kielletty kaikilta muilta kuin alkuperäisväestöltä ja tutkijoilta, joitakin merkittyjä ja ehdottomasti noudatettavia reittejä lukuun ottamatta. Kansallispuistot sen sijaan ovat käytöltään rajoitettuja, mutta kulkijalle vapaita luontokokonaisuuksia, joissa toki edellytetään asianmukaista vaelluskäyttäytymistä, mutta jossa jokainen periaatteessa saa kulkea omia polkujaan.

Nyt ollaan siis kansallispuistoissa. Laaksonen on kulkenut ne läpi ja vienyt uudistettuun (neljäs painos) kirjaansa kunkin kohteen näkymät, reitit, palvelut ja olemuksen. Hän ei ole kirjoittanut luontokirjaa, ei valokuvateosta erämaista eikä luonnonhistoriallista eliö- tai oliokuvausta vaan jokaiselle sopivan oppaan, miten kussakin puistossa sopii kulkea, mitä siellä on nähtävää ja miten minkäkin nähtävyyden tavoittaa. Kustakin puistosta on selkeä opaskartta palvelumerkintöineen (paitsi UKK -kansallispuistosta, joka on liian laaja yhdellä kartalla esitettäväksi). Kartan avulla löytyvät paikat, johon liikkuva saattaa autonsa jättää päästäkseen nauttimaan luonnosta, joissain kohteissa ovat myös valmiina karttakoordinaatit ja osoitteet navigaattorimatkaajia varten. Myös liikuntaesteisten mahdollisuudet nauttia luonnosta on huomioitu.

Laaksonen jakaa puistot kahdella tavalla. Toisaalta ovat suosituimmuuteen liittyvä luokitus erityisen suosituista erittäin rauhallisiin ja toisaalta päämaisematyyppien mukainen luokitus metsäpuistoista suopuistojen kautta meri- ja järvipuistoihin ja tuntureihin.

Käsikirja antaa vaeltajalle riittävät tiedot jokaisesta kansallispuistosta ja tarjoaa myös selkeän termityksen: mikä on vaellusreitti, mikä on valmis laavu, mikä tulentekopaikka tai pitkospuu. Mistä löytyvät hienoimmat suomaisemat, kiipeilykalliot, perinnemaisemat tai uimarannat. Miten maalla elävä pääsee katsomaan luontoa muualta kuin rannalta käsin. Miten tunturissa vaelletaan.

Kirja on eittämättä oikea opas jokaiselle, joka haluaa tutustua suomalaisen luonnon monimuotoisuuteen yksin tai yhdessä.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: mm. verkkokirjakaupat myyvät teosta.