Punakapina T.L. Lapissa 1918

Kuiskauksia menneisyydestä

15.7.2015

Tamminen, Mika & Niemi Tapio: Punakapina T.L. Lapissa 1918. Omakustanne. Laitila 2015, 83 s.

Jotkut haavat eivät tunnu arpeutuvan koskaan. Jossain, pinnan alla, poissa julkisuudesta, muistetaan vielä vainot, murhat, väärinkäytökset ja sorrot. Näin on ollut myös Turun läänin Lapissa, nyt jo Raumaan liitetyssä kunnassa, jossa oman historian tuntemus ei ole hautautunut uuden kaupunkilaisuuden alle.

Nimittäin kohta sata vuotta sitten myös tämän uneliaan ja syrjäisen kolkan kotimaassamme kohtasi valtakunnallisesti ja eurooppalaisesti kaikkia juuria järisyttänyt tapahtumain kulku: alkoi vallankumous. Vanhat vallat haluttiin kaataa ja tilalle tuoda uudet, pienihmistäkin koskettavat, näkemykset maailman hallitsemisesta.

Vaan vieraita nämä ajatukset olivat Lappi T.L:n asukkaalle. Olipa tämä torppari, käsityöläinen, piika, renki tai jopa talonomistaja. Entinen ajatusmaailma saatettiin kyseenalaiseksi ja tilalle tarjottiin mahdollisuutta ottaa päätöksenteko, valta, omiin käsiin ja luoda utopia elämästä, jossa kaikki olisivat tasa-arvoisia ja kukaan ei olisi kenenkään päällä.

Tätähän maailmanvallankumous tarkoitti. Mutta ei se Lappi T.L:n seutuvilla ihan näin ideaalisesti saapunut. Toki Rauman punikit kävivät ilosanamaa levittämässä, toki työväenyhdistykset tarttuivat täkyyn ja vastaavasti tilalliset ja työnantajat löysivät toisensa valtavirtaa vastustamaan.

Tästä alkaa Tammisen ja Niemen tarina kapinasta T.l Lapissa. Se taustoittaa tilannetta kertomalla valtakunnallisesti tapahtuvan vallankumouksen kytkennät bolševistiseen vallankumoukseen – tai -anastukseen – Pietarissa ja sitä kautta koko Venäjällä. Liike kasvoi ja kohtasi lopulta myös pienen, sinänsä ongelmattoman Lapin T.L pitäjän kylineen, asukkaineen, elämisineen.

Lappi oli aikoinaan varsin perinteinen maatalouspitäjä, tosin myös pientä käsityöläistalotta löytyi ja siihen liittyvää työnantaja- ja työntekijäkulttuuria. Mutta kun työväen yhdistysten radikalisoitumisaalto kohtasi tämänkin Rauman seudun takapitäjän, nousi samalla muuri työtä tekevien ja ”muiden” välille. Syntyi aatteellinen kansalaisliike, joka otti nimekseen ”työväenliike”.

Lappiinkin vallankumous ehti. Perustettiin punakaarti, vallattiin paikkoja, takavarikoitiin omaisuuksia, elettiin uuden vallan tuomassa huumeessa.. Osa väestä lähti mukaan valtakunnan sisällissotaan – vaikka Lapissa puhuttiinkin kapinasta. Kun sitten huonosti kävi., pyrittiin pakon itään – ihannemaahan – turvaan. Mutta matka tyssäsi viimeistään Hämeen nummille valkoisen armeijan luoteihin ja armottomaan vankeuteen.

Tamminen ja Niemi eivät tyydy pelkästään yleiskuvailuun. He kaivavat historiasta ja muistitiedosta henkilökuvia niin punaiselta kuin valkoiseltakin puolelta. Siinä mielessä kirjanen antaa oikeutta kaikille lappilaisille.

Kirjan yllättävin osio on lappilaisten sovintokirjeen tuominen esiin historian hämärästä. Kun kapinasta oli pidättäytynyt suuri joukko työväkeen kuuluvista ja kun nämä halusivat tappiokohtalonsa ennustaen turvata tulevaisuutensa valkoista terroria peläten, he laativat ilmeisesti koko sisällissodan merkillisimmän asiakirjan:

Me Lappilaiset täst´lähin unohdamme kaikki keskinäiset valtiolliset ja muut sen laatuiset riidat ja syytökset ja koetamme ryhtyä elämään suurimmassa keskinäisessä sovussa ja rauhassa keskenämme sekä lausumme sen vakaumuksemme, että kaikille pakomatkalla oleville kuntalaisillemme olisi täysi vapaus ja turva palata kotiinsa. Että näin voisi tapahtua, me myös yhtenä miehenä lausumme kaikille sen hartaimman toivomuksemme, ettei kunnassamme vast´edes miltään taholta toimeenpantaisi minkäänlaisia omaisuuden loukkaamisia ja mikäli mahdollista koetettaisiin jo ennen otettujakin takaisin toimittaa.

Eipä sovintokirja kaikkia kuitenkaan hellyttänyt. Tehty oli tehty, eikä sitä tekemättömäksi saanut. Kosto kohtasi kapinallisia myös Lappi T.L:ssä.

Senkin tämä pieni kirjanen kertoo. Ja kertoo karulla tavalla, miten syvällä ovat kansalaissodan, kapinan, vapaussodan, sisällissodan tunteet suomalaisessa yhteiskunnassa.

Vaikka siitä on jo kohta sata vuotta.

Lassi Saressalo