Myö Muaningan helemassa huppaellaan
Kadonneen kunnan muistot
16.7.2015
Pekkarinen, Anna-Liisa (kirj. ja toim.): Myö Muaningan helemassa huppaellaan. Maaningan Pitäjäkirja. Maaninka-Seura. 2015. 251 s.
Kuopio ja Maaninka yhdistyivät hallinnollisina kuntina vuoden 2015 alusta. Näiden kuntien yhteinen taival oli itse asiassa alkanut jo vuonna 1574, jolloin Ruotsin itärajaa vahvistanut Kustaa Vaasa perusti Tavinsalmen kuninkaankartanon ja sitä kautta myös Tavinsalmen hallintopitäjän. Näin syntyi Pohjois-Savoon hallinnollinen kokonaisuus, josta sitten vuosisatojen myötä rakentuivat 1800-luvun puolivälin jälkeen nykyiset (ja entiset) kunnat.
Suomen Kotiseutuliitto on useaan otteeseen muistuttanut kuntaliitosten yhteydessä, että lakkautettavien kuntien historiat on saatettava kirjalliseen muotoon ja tuotava nykypäivään asti. Maaninkalaiset olivat tämän ajatuksen tajunneet ja vuonna 2012 aloitettiin Maaningan Pitäjäkirjan laatiminen. Tavoitteena oli saada se valmiiksi samassa yhteydessä, kun liitos Kuopion kanssa toteutuu. Ja toimeen tartuttiin savolaisella innostuksella ja myös maltilla. Teosta kirjoittamaan ja toimittamaan kutsuttiin pitäjän oma kasvatti, toimittaja Anna-Liisa Pekkarinen, jolla oli tukena ja turvana teoksen toimituskunta, kotiseutuaktivisteja kaikki, sekä erillinen valokuvatoimikunta. Pekkarisella oli työssä mukana kaikkiaan kahdeksantoista oheiskirjoittajaa, joiden asiantuntemusta hän on taitavasti käyttänyt niin erillisartikkeleina kuin kainaloteksteinä. Kaikkiaan kirjaan on haastateltu noin 150 maaninkalaista.
Ja tietenkin suureksi avuksi oli Maaningan kunnan merkittävä rahoitusosuus, muut tukijat sekä innokkaat maaninkalaiset, jotka ostivat välittömästi loppuun teoksen ensimmäisen 1500 kappaleen painoksen. Toinen painos on parhaillaan myynnissä. Teoksen hinta on tukijoiden ansiosta saatu pysymään kohtuullisena 30 eurona, mikä tällaiselle joka kodin tietokirjalle on välttämätöntä.
Erikoisuutena todettakoon, että kirjan takasisäkanteen on laitettu mukaan erillinen DVD-levy, jossa on kymmenkunta tuntia haastattelutekstejä ja parisen tuhatta valokuvaa. Muu kirjan teon aikana koottu aineisto on tallennettu Maaningan kotiseutuarkistoon.
Teoksen sisällys ei sinänsä lukijaansa yllätä. Perinteisen historiakirjoituksen mukaisesti lähdetään jääkauden jälkeisestä ajasta, kerrataan esihistorian vaiheet ja siirrytään tarkastelemaan Maaninkaa osana suomalaista kuntalaitosta – ja samalla oikeaoppisesti osana laajempaa kontekstia – Suomen historiaa. Luterilainen ja ortodoksinen seurakunta saavat omat kertomuksensa, minkä jälkeen siirrytään selkeään kotiseutukirjaosioon. Maaninka esitellään kuvin ja sanoin kylä kylältä reilun parinsadan sivun pakettina. Ei sentään talo talolta tai suku suvulta, mikä tekeekin tekstistä luettavan. Ennen tätä jaksoa on tarjolla hyvä kartta edesmenneestä Maaningan kunnasta, viimeisellä sivulla on myös mielenkiintoinen maanpinnanmuodostuskartta, jota on hyvä katsoa rinnan peruskartan kanssa. Kyläkohtaiset tekstit aloitetaan ilmakuvalla kunkin kylän alueesta ja ilmakuvia on muutenkin käytetty hyvin antamassa yleiskuvaa maaninkalaisista taajamista. Yleensäkin Hannu Räisäsen kuvitus on tekstiä luontevasti tukeva, eräiltä osin jopa todella vaikuttavaa. Tässäkin kuvakerronnassa kiinnittää huomio talvikuvien vähäisyyteen – laskin niitä alle kymmenen. Ainut hiihtokuvakin esittelee rullasuksihiihtoa! Se ei varmaan ole kuvatoimittajan vika, talvella ei vaan kotikameroilla ole entisaikaan kuvattu!
Viimeiset sata sivua täyttyvät erillisartikkeleilla savolaisesta liikkumisesta, siis vesiväylistä ennen tiestön syntyä. Kanavat vaikuttivat liikkumiseen ja ovat nekin yksi savolaisen vesiliikennekulttuurin erikoisuuksia. Elinkeinoelämää kuvaava artikkeli tuo maalaisidyllin nykyaikaan ja kertomus Halolan vanhasta aateliskartanosta osana savolaista kartanomaailmaa tarjoaa näkymän toisenlaiseen elämänmuotoon. Nykyisin Halola toimii Luonnonvarakeskuksen tutkimuslaitoksena. Keskeiset seurat ja yhdistykset saavat osansa, lieneekö Maaninka Seuran vaatimattomuutta, ettei siitä ole omaa esittelyään tässä osiossa. Maanpuolustuksella on oma lukunsa ja lopulta tavataan muutama tunnettu maaninkalainen.
Grano Oy Joensuusta on suunnitellut ulkoasun ja taiton. Se on perinteinen, levollinen ja kirjan arvoinen. Otsikoinnin väriksi on valittu vihreä, miksiköhän?
Toimittajan ajatus lienee ollut erottaa kainalotekstien lisäksi vihreällä painettuja, ilmeisesti haastatteluista poimittuja tekstiosuuksia leipätekstin lomaan. Silloin, kun nämä ovat lyhyitä, ne toimivat ikään kuin repliikkeinä, mutta kun ne ovat sivunkin pituisia, niiden teho alkaa kärsiä.
Kuvien tekijänoikeudet on ratkaistu erillisellä liitteellä kirjan lopussa, jossa on myös lähdeluettelo, joka kylläkin on bibliografisesti vajavainen.
Kun loppusivulla nuori, jo poismuuttanut Merilla Kivinen toteaa: ”Olen maaninkalainen, mutta opiskelen nyt Jyväskylässä”, voi olla hänen kanssaan samaa mieltä, että ”Maaninka on ja pysyy”.
Lassi Saressalo
Tiedustelut: Kirjaa myydään mm. Maaningan kunnantalolla, kirjastossa, Maaningan Osuuspankissa, K-Market Hopparissa, Siilinjärven Info-kirjassa ja Kuopion Suomalaisessa kirjakaupassa.