Kaupunki siipien alla

Lintuperspektiivi kotiseutuun

24.7.2015

Jäppinen, Jussi: Kaupunki siipien alla. Jyväskylä vanhoissa ilmavalokuvissa. Kauko Sorjosen säätiö. Keuruu 2014. 200 s.

Varmaan useimmilla ihmisillä on ollut mielessä, miltä maisema, kotiseutu ja sen maanpinnalta tutut kiinnekohdat näyttävät lintujen silmissä. Kaikille lienee tuttua katsella maastoa, rakennuksia ja etäisyyksiä kartoista, jotka ovat symbolikielelle käännettyjä ilmakuvia. Jokainen varmaan on istunut turisti- tai työmatkallaan lentokoneessa ja hakeutunut ikkunapaikalle voidakseen katsella alla lipuvaa maankamaraa kaikkine kulttuurisine piirteineen, peltoineen, metsineen, vuorineen, taloineen. Mutta kymmenessätuhannessa metrissä lentävä lentokone ei tarjoa samanlaista näkymää ihmisen ja luonnon symbioosiin kuin matalampana, sadasta metristä tuhanteen lentävä pienkone, josta erottaa tuttujen paikkojen kaikki nyanssit.

Tästä oivalluksesta on syntynyt jyväskyläläisen Jussi Jäppisen uusin teos. Hänet tunnetaan kaupungissa miehenä, joka tietää kaikista kaupungin rakennushistorian vaiheista kaiken – tai ainakin melkein kaiken. Tämän todisteena on hänen mittava kaupunkikulttuurinen julkaisutuotantonsa, josta nytkin käsillä olevan teoksen lähdeluetteloon on valikoitunut kahdeksan yksin tai yhdessä muiden kanssa tuotettua kaupunkihistoriallista teosta.

Ensinnä katsellaan vähän maan pinnalta. Sitten kiivetään harjulle ja saadaan laajempi ja avarampi näkökulma kylään ja siitä kehittyvään kaupunkiin. Kun ihminen valloitushalussaan haluaa nähdä vielä pitemmälle, rakentaa hän näkötornin tai ylävesisäiliön ja tarkkailee sieltä yhä laajenevaa paikkakuntakuvaansa. Lopulta halu nähdä yhä laajemmalle ja kauemmas nostaa hänet teknisin keinoin ilmaan, liitämään lintujen lailla kotiseutunsa ylle. Ja kun tähän vielä omien silmien lisäksi otetaan mukaan uusi tekninen vekotin, kamera, saadaan elämysmuisto tallennettua muidenkin katsottavaksi ja talteen pantavaksi.

Jäppisen teos kertoo alkusivuilla ilmailun ja ilmavalokuvauksen taustasta. Lähdetään liikkeelle Leonardo da Vincistä, joka lensi teoriassa, mutta ei käytännössä ja tullaan lopulta Karhumäen veljeksiin, jotka rakentelivat omia lentolaitteitaan ja onnistuivatkin pysyttelemään ilmassa. Tosin ei ihan aina.

Kun Suomen puolustusvoimia alettiin kehittää, yksi sen osa oli Ilmailuvoimien kehittäminen. Taustalla olivat ensimmäisen maailmansodan kokemukset ja näkemys siitä, että sotakoneita voidaan käyttää myös tiedusteluun. Ilmasta oli näet helposti nähtävissä vastapuolen ryhmitykset ja rakennelmat. Kun 1800-luvun puolivälissä kehitetty valokuvaustaito omaksuttiin ilmatiedustelun välineeksi, oltiinkin jo ilmavalokuvauksessa. Paitsi sotilastarkoituksiin ilmavalokuvausta voitiin käyttää apuna myös kartografiassa – otettiin pystyilmakuvia, joiden pohjalta piirrettiin karttoja niin siviilien kuin sotilaidenkin käyttöön.

1920-luvulla myös siviili-ilmailijat löysivät ilmavalokuvauksen. Kehittyi oikea boomi kuvata viistokuvamaisemia ja -kohteita, tehdä niistä vaikkapa postikortteja ja kuvateoksia ja viimeisissä vaiheissa lennellä kylien yllä ja ottaa kuvia yksittäisistä tilakokonaisuuksista ja myydä kuvat sitten kohteelleen. Kuinka monella seinällä riippuukaan oman kotitalon ilmakuva!

Jyväskylä on ollut otollinen kohde vuosikymmenien ilmavalokuvaustoiminnalle. Lähellä on ilmavoimien koulutuskeskus ja lähellä ovat olleet myös Karhumäen veljesten ilmailuharrastuspaikat. Vuosikymmenten myötä Jyväskylää ja Jyväskylän seutuja on kuvattu ilmasta lukemattomia kertoja ja kuvat on myös pystytty tallentamaan ja dokumentoimaan.

Näistä aineksista Jäppinen rakentaa uusimman kotiseutukirjansa. Se etenee ajallisesti 1920-luvulta 1960-luvun puoliväliin ja kertoo mainiosti, miten pienestä rautatiekylästä syntyy nykyinen kaupunki, miten seminaarikeskuksesta syntyy yliopisto ja miten puutalokaupunki muuttuu nykyaikaiseksi kaupungiksi. Samalla se vilkaisee ympärilleen, katsastaa Korpilahden ja Vaajakosken lisäksi muutaman naapurikohteen, jotka nykyisin ovat osa tämän päivän Jyväskylää. Kutakin kuvasivua edeltää tekstisivu, jota seuraamalla saattaa, mikäli viitsii, seurata kuvasivun rakennuskantaa ja saada niille kontekstin. Joillain paikoin on pääkuvasta otettu otoksia pikkukuviin ja niiden ja pääkuvan vertailu on todella mielenkiintoista puuhaa. Tässä puuhassa kehotan kuitenkin käyttämään suurennuslasia – näin tehot paranevat.

Informaation määrä on massiivinen, mutta se ei tukahduta edes ulkopuolista, Jyväskylää vain katutasolta tuntevaa lukijaa – tässä teoksessa nimenomaan katsojaa. Kun jaksaa selata teosta eteen ja taakse, voi kerrankin nähdä, miten kaupunkikokonaisuus ajan myötä muuttuu. Ei yksittäisten talojen ”purettu – ei purettu” -mittarilla vaan todella kokonaisuutena, josta voi myös aavistella kaupunkisuunnittelun trendit ennen nykypäivää. Kun kohteet on vielä viety pieniin karttakuviin ja kun kirjan lopussa on Jyväskylän keskustakartat vuosilta 1939 ja 1966 (onneksi ymmärsin etsiä niitä ennen sisältöön menemistä), ollaan koko teoksen ajan todella ”kartalla”.

Toivon samanlaista kokonaisuutta 1960-luvulta tähän päivään. Ja sitten väreissä.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: teosta voi tilata mm. verkkokirjakaupoista.