Kadonnut Rauma

Kadonnutko Rauma

14.7.2015

Niemi, Tapio: Kadonnut Rauma. Purettuja, palaneita ja pommitettuja rakennuksia vuosien varrelta. Länsituuli 2015, 111 s.

Milloinhan se Rauma katosi? Milloin joku paikka on sellainen, ettei sitä enää ole? Mikä on jäljellä siitä, mitä ei enää ole? Miksi miljöönmuutos vaivaa?

Siksi, että kognitiivinen karttamme muuttuu. Emme enää osaa kulkea reittiä, jonka tunnemme vain rakennuksista, luonnonmuodostelmista tai muutoin merkittävistä kohteista, joiden mukaan hahmotamme kulkureittimme, tutun ja turvallisen. Jokainen muutos siinä aiheuttaa ongelman: mistä nyt, miten hahmotan reittini, miltä uusi maisema näyttää?

Näitä ajatuksia tulee mieleen, kun tutustuu yhä useammasta kaupungista tehtyihin ”entistä kulttuurimaisemaa” -teoksiin. Nyt siis Tapio Niemen sinänsä hienoon ja detaljeiltaan rikkaaseen ja kontekstiltaan hyvin kirjoitettuun Rauma-kirjaan.

En tunne Raumaa. Toki siellä olen turistina käyskennellyt, museonkin läpikäynyt ja Kanaalin rannassa jäätelöni syönyt. Siksipä Niemen kirja synnyttää enempi yleisiä kysymyksiä kuin juuri Rauman historiaan ja raumalaisiin liittyviä. Raumalaiset puretut, palaneet, pommitetut rakennukset ovat minulle, ulkopuoliselle, tuntemattomia.

Mutta raumalaisille eivät. Ja siinä onkin tällaisten ”entistä kotiseutua” -teosten arvo. Ne tallentavat paitsi kulttuurimaisemaa myös sitä elämää, jossa tuo kulttuurimaisema on elänyt ja tietenkin nykykatsojan silmissä myös sitä elämää, jota muuttuneessa maisemassa nyt eletään. Nostalgiaa toki, entisen elämän nostalgista kokemista – silloinhan oli kaikki toisin – ei nykyisiä kiireitä, ei nykyistä elämää. Vain vanha Rauma.

Niemi on jaksanut tunnetulla uutteruudellaan hakea valikoimilleen kohteille myös riittävästi kontekstitietoa. Jokainen kohde, rakennus, pitää sisällään oman tarinansa. Ja tarinankerrontahan on nykyisin muodostunut osaksi kaikkea kulttuurihistoriaa. Ennen puhuttiin kontekstitiedoista, nyt tarinoista – samaa kaikki yhtä tynni. Ilman näitä taustakertomuksia tämäkin teos olisi aika tyhjä – vain kuvia asioista, elämästä ja miljöistä, joita ei enää ole. Niemi elävöittää menneen Rauman ja menneet raumalaiset tyylikkäästi mitään unohtamatta, mitään poistamatta, hyvät ja pahat muistot yhteen kietoen.

Mikä miljöö, mikä rakennus on se, jonka kautta muuttuvaa Raumaa kuvataan. Niemi on valinnut itsesensuurin tien. Hän jättää pois arkkitehtonisesti vaatimattomat tai huomionarvottomat kohteet. Kohteella on oltava värikäs tai tavallisuudesta poikkeava historia ja mielellään julkinen rooli. Teollisuusrakennukset ja kadonneet kansakoulut ovat teoksen ulkopuolella. ”Pelkkä katoaminen kaupunkikuvasta ei vielä riitä tekemään kadonneesta ikimuistoista tai yleisesti kiinnostavaa” toteaa Niemi esipuheessaan. Varmaan näin onkin – ainakin tekijän näkökulmasta. Mutta eikö ihan tavanomainen, arkinen arkisen ihmisen kadonnut tölli ole yhtä arvokas kuin suojeluskuntatalo tai vanha kirjasto?

Ehkä ei.

Valokuvien taustatietoja ei valitettavasti ole leipätekstiin lisätty. Kuvan omistava arkisto saattaa olla mainittu loppusivujen lähdeluettelossa, mutta itse kuvatietoihin ei niitä ole lisätty. Tämän on mielestäni epäkohta, joka jatkossa tulisi korjata.

Nimittäin jatkoa varmaan raumalaiset odottavat!

Lassi Saressalo

Tiedustelut: mm. verkkokirjakaupat myyvät teosta.