Territorium Wirmoënse

9.9.2013
Toivo Viljamaa (suomennos, johdanto ja selitykset)
Territorium Wirmoënse
Gregorius Halleniuksen Mynämäen kihlakunnan kuvaus
Saaren kartanon julkaisuja 2. Maahenki Oy
2012
248 s.

Katsaus 1700-luvun Mynämäen kihlakuntaan

Olipa se hyvä, että Gregorius Hallenius vielä vanhoilla päivillään ( lähes 40-vuotiaana) innostui laatimaan Turun Akatemiaan opinnäytteen Suomessa sijaitsevan Mynämäen kihlakunnan muistettavat asiat kotiseudustaan. Itse asiassa kyse oli kaksiosaisesta tutkimuksesta, ensimmäinen oli ns. pro exercitio -väitös vuodelta 1738 ja jälkimmäinen sitten pro gradu -väitös vuodelta 1741. Yhdessä ne muodostivat tutkielman maisterin arvon saavuttamiseksi.

Olipa sekin hyvä, että Turun yliopiston emeritusprofessori Toivo Viljamaalla oli kiinnostusta, aikaa ja taitoa vastata Halleniuksen käytännössä jo unhoon painuneiden opinnäytteiden käännöksestä ja varustaa nyt julkaistu teos myös kommenteilla, jotka selvittävät perusteellisesti Halleniuksen työn taustoja ja toimivat eräänlaisena kriittisen edition versiona. Sekin on hyvä, että Saaren kartanon julkaisusarja avautui tälle teokselle, jonka tukemiseen Koneen Säätiöllä oli omat intressinsä.

Gregorius Hallenius syntyi vuonna 1702 Mynämäen Haloilassa ja kuoli vuonna 1772. Koulunkäynnin hän aloitti Turun katedraalikoulussa vuonna 1720 ja suoritti ylioppilastutkinnon kahdeksan vuotta myöhemmin. Turun Akatemian Boreaaliseen (Pohjoissuomalaiseen) osakuntaan hän kirjoittautui vuonna 1728, ja sai siis maisterin arvon vuonna 1741. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1752, mutta hän toimi lähes koko elämänsä väitöksen jälkeen katedraalikoulun opettajana.

Kyse on 1700-luvun – hyödyn aikakauden – paikallishistoriasta, jossa kuvataan alueen väestöä, luontoa, elinkeinoja ja historiaa. Se liittyy jo vuonna 1666 perustetun Antikviteettikollegion organisoimaan muinaismuistojen keruuseen ja kansantiedon kokoamiseen. Ruotsin kruunu edellytti, että yliopistojen professorit ohjaisivat oppilaansa valitsemaan tutkimusaiheensa kotiseutunsa piiristä. Näistä tutkimuksista on ehkä tunnetuin Daniel Jusleniuksen Aboa Vetus et Nova – Vanha ja uusi Turku, joka kritiikittömyydessään on vertaansa vailla. Se nostaa Suomen ja Turun maailman keskipisteeksi, suomen kielen pyhäksi kieleksi ja Turun Ruissalon saareksi, joka kilpailee Kreikan Lesboksen kanssa.

Tällaiseen liioitteluun ei Hallenius juurikaan erehdy vaan hän keskittyy dokumentoimaan lähdeaineistonsa ja hakee perusteellisesti tietoa arkistoista, kirkkojen inventaariokertomuksista, löytää arkeologisia muistomerkkejä, haastattelee aikalaisia ja havainnoi itse ympäristöään. Eräässä mielessä hän kuului kriittisen historiantutkimuksen edeltäjiin. Halleniuksen opettaja ja väitöskirjan ensimmäisen osan ohjaaja historian ja yhteiskuntafilosofian professori Algo A. Scharin kuuluikin jo siihen koulukuntaan, jonka mukaan totuudenmukainen historiankirjoitus edellytti selkeitä kirjallisia dokumentteja. Metodisestihan vasta itse asiassa H. C. Porthan toi tutkimukseen varsinaisen lähdekriittisen tarkastelutavan 1700-luvun lopulla.

Toki Hallenius ylistää Mynämäen seutuja ihanteelliseksi asuinpaikaksi, luonnonkauniiksi ja terveelliseksi. Hän kuvaa alueen tarjoamia mahdollisuuksia maanviljelylle, karjanhoidolle, kalastukselle ja käsityötaloudelle. Vaikka kyse onkin koko Mynämäen kihlakunnasta mukaan lukien Mietoinen, Karjala, Lemu, Askainen, Merimasku, Rymättylä, Korppoo, Houtskari ja Nauvo, keskittyy Hallenius pääsääntöisesti nimenomaan Mynämäen emäpitäjään, joskin teoksen III luvussa saavat muutkin paikkakunnat kirkkoineen ja merkkirakennuksineen selityksensä. Mynämäen rakennushistoria tulee käsitellyksi, samoin luodaan katsaus merkkihenkilöihin (lue miehiin), taloudellisin olosuhteisiin ja historian vaiheisiin alkaen juuttien eli tanskalaisten hyökkäyksistä käyden läpi Ruotsin valtataistelun Sigismundin ja Kaarle-herttuan välillä ja päätyen isonvihan vaiheisiin, jotka vielä olivat tuoreessa muistissa.

Viljamaa tarkastelee teoksensa lopussa vielä kahta dokumenttia. Toinen, Halleniuksen löytämä keskiaikainen asiakirja on herättänyt keskustelun Mynämäen kirkon rakentamisajasta. Viljamaa torjuu väitöskirjasta tehdyn tulkinnan, jonka mukaan kirkko olisi jo vuodelta 1260 ja päätyy vuosilukuun 1410. Toinen lisäteksti käsittelee Mietoisten kappelikirkon ja sen rakennuttajan Henrik Flemingin kunniaksi runoilija Johannes Ulvichiuksen laatimaa kahta latinankielistä runoa, jotka Hallenius kopioi väitöskirjaansa – onneksi – sillä alkuperäiset ovat kadonneet. Runot on ajoitettu vuosien 1645 ja 1647 välille.

Viljamaan käännökset tuovat tavalliselle lukijalle esiin näkymän 1700-luvun historiakirjoituksesta, mutta toimivat samalla oivallisena matkana Mynämäen kihlakunnan paikkoihin ja tapahtumiin, joita on hyvä tarkentaa uudemmankin tutkimuksen tuloksilla.

Lassi Saressalo

Kirjaa voi tilata osoitteesta: http://www.maahenki.fi