Salon mailla ja vesillä

11.9.2013
Anneli Mäkelä-Alitalo ja Merja Åkerlind
Salon mailla ja vesillä
Asikkalan Salon kylän historiaa ja muisteluksia
Salon kyläyhdistyksen perinne- ja historiatyöryhmä, 2013
472 s.

Saarikulttuuria Päijät-Hämeestä

Aluksi kerrotaan sanoin ja kuvin, ketkä ovat olleet tämän valtavan tietopaketin lähteinä. Lopuksi perhisläiset eli Perinne- ja historiatyöryhmän jäsenet kertovat itsestään ja osuudestaan kokonaisuuden rakentamisessa. Ja vaatimattomina pyytävät oikaisuja ja korjauksia osoitteeseen www.salonsaari.fi, kirjoittajien sähköposteihin, facebookiin tai jättämään kommentit kioskin bussikatoksen postilaatikkoon. Tekisi mieli käydä tuolla postilaatikolla!

En tiedä mitä kommentoitavaa kirjassa olisi – siis täydennyskommentteja. Noihin lähes viiteensataan sivuun on saatu mahdutettua mahdottoman paljon kaikenlaista – ei välttämättä sekulia vaan Vääksyn pohjoispuolisen saaren elämää aina aikojen alusta nykypäivään. Niin ikiaikaisten sukujen kuin kesäasukkaidenkin, paluumuuttajien ja vierailijoidenkin elämää. Unohtamatta niitä, jotka kulkivat ja kulkevat ohi vesitse tai sattuvat kääntymään saarelle maantietä pitkin. Pois sieltä pääsee vain tulotietä! Paitsi aikoinaan jäätietä eri suuntiin. Ja toki veneellä!

Ensiksi kiitos siitä, että sijoitatte Salonsaaren kartalle – niin etukannen kuin takakannenkin sisäsivulle. Nyt tiedämme missä olemme. Perspektiiviä antaa Anneli Mäkelä-Alitalon perusteellinen historiallinen katsaus Salon kylän varhaisvaiheista, saaren noususta jääkauden upoksista, ensimmäisistä asukkaista kalliopiirroksineen, asutuksen synnystä ja kehittymisestä osana Ruotsin vallan aikaa, läänitysajasta, kartanoista, isonvihan kauheuksista aina isojakoon ja maatalouden vakiintumiseen. Samalla tarjotaan valtakunnallisessa kontekstissa näkymä nykypäivän tilojen taustoihin, henkilökuvia, tarinoita ja historiallista isoa ja pientä faktaa hämäläisen pienen nurkkakunnan elämästä. Tämän osion on Mäkelä-Alitalon tekstien pohjalta toimittanut Pirjo Kamppila. Kiitos myös sivun 127 historiallisten termien selityksistä.

Merja Åkerlind lähti toimittamaan teoksen toista ja kolmatta pääosaa. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista esitellä teosta luku luvulta, mutta kerronta, tarinat, historialliset faktat ja meikäläisten maailma limittyvät seuraavien satojen sivujen kertomukseen Salonsaaresta. Tekstit kertovat lajityypillisesti ominaisesti elämästä ja kuolemasta, elinkeinoista, sisällissodan muistoista, eläinkeinojen muutoksista, käsityötaidoista, kaupasta, postista, koululaitoksen historiasta, viimeisten sotien ajan muistoista niin rintamalta kuin kotiseudullakin, pyhän ja arjen rytmityksestä, lasten leikeistä, nuorten seurustelusta ja aikuisten yhteistyöstä elämän eri alueilla. Järjestöelämä saa katsauksensa ja nykyinen kylätoimintakin osansa eikä omituisia ja muuten mainittavia henkilöitäkään unohdeta. Kuten tällaisissa teoksissa tapana on, loppuosa muuttuu hajanaiseksi muistelusten ja sisäpiirinomaisten tarinain kokoelmaksi, mutta niin kait sen pitääkin olla.

Hienoa teoksessa on sen kerronnallinen tyyli. Leipäteksti kulkee kaksi-, osittain kolmipalstaisena sivu sivulta. Sen sisään on ruskealla sijoitettu elävän kerronnan pätkiä, jotka sointuvat perustekstiin sujuvasti eivätkä katkaisen pääasiaa liiaksi. Marginaaleihin on sijoitettu tarkentavia tietoja, täydennyksiä ja sivuille on sijoitettu kainalotekstejä – jopa kokonaisia tarkennussivuja antamaan taustatietoja kerrotusta. Osittain nämä kainalot toimivat myös selvinä elävöitysteksteinä tuomalla kertojien laajempia kokonaisuuksia tai suku- ja perhekuvauksia leipätekstin lomaan.

Päivi Liikamaan ja Kati Kelon ulkoasu ja taitto ovat kiittämisen arvoista työtä. Ehkä vähän enemmänkin Koko teoksesta huokuu päijäthämäläinen rauhallisuus ja taitollinen esteettisyys. En kuitenkaan malta olla huomauttamatta väri- ja mustavalkokuvien taitosta samalla sivulle. Jokainen pääluku saa oman kuvasivunsa, kartat ja detaljikuva tarjoavat paitsi informaatiota myös rauhoittavia tuokioita sujuvan tekstin lomaan.

Mäkelä-Ylitalon teksti on varustettu lähdeviitteillä, joskin olisin halunnut saada oman liitteen käytetystä kirjallisuudesta, nyt ne on sisällytetty viitteisiin. Kuvitus on kauttaaltaan selkeää, kerrontaa tukevaa ja kuvissa on myös lähdeviitteet muistettu mainita.

Sanoisin suoraan, että mainio teos.

Lassi Saressalo

Kirjaa saa Asikkalan kirjastosta ja myöhemmin syksyllä Vääksyn Päijännetalosta