Porrashuoneet

14.6.2013
Liisa Huvikumpu (toim.)
Porrashuoneet
Helsinkiläisiä porrashuoneita 1800-luvulta 1940-luvulle
Helsingin kaupunginmuseo
2012
200 s.

Upea kirja rappukäytävistä

Eipä kai niitä rappukäytäviksi saakaan sanoa. Ne ovat upeita, omia maailmojaan, erityylisiä erityylisten julkisivujen sisällä. Ne todella ovat porrashuoneita – kulkuväyliä koteihin, virastoihin, milloin mihinkin. Esteettisesti nautittavia, koristeltuja, maalattuja, enkeleitä katossa, ornamentteja seinissä, taidetaontaa kaiteissa, jugendia, uusromantiikkaa, funkkista Mutta samalla ne sisältävät asumisen ja olemisen kaikki elementit, ihmiset, ruoan tuoksun, kulun mattoparvekkeelle, herrasväen portaikot ja palvelusväen rappukäytävät.

Kaikkea tätä ja paljon muutakin löytyy Helsingin kaupunginmuseon komeasta teoksesta, joka esittelee museon tekemän porrashuoneiden inventointihankkeen helmiä. Ja myös trendejä, jotka muuttivat porrashuoneiden alkuperäisiä kokonaisuuksia. Yksi näistä oli ja on hissi, joka kehitettiin helpottamaan liikkumista kerrostaloissa. Se on osaltaan pilannut porrashuoneiden alkuperäisyyttä, mutta toisaalta mahdollistanut asumisen ja olemisen huonompijalkaisellekin rakennusten ylimmissä kerroksissa. Hissi itse asiassa muutti asumisen identiteettiä – nyt oli mahdollista asua tasokkaasti myös yläkerroksissa ja sinne keskittyikin laatuasuminen.

Teoksessa tutkijat tarkastelevat porrashuoneita omista lähtökohdistaan. Milloin nousevat esiin asumisen eri muodot, milloin arkkitehtien kokonaisratkaisut kerrostalojen yleistyessä. Kirjoitetaan ja kuvilla maustetaan eri tyylikerrostumia, värien leikkiä seinissä, ornamenttien moninaisia kuvioita, kansainvälisiäkin trendejä kotoisen jugendin rinnalla. Katsellaan myös ylös viimeisen kerroksen kattoon, jossa koristemaalareiden enkelit ja muut hahmot leijailevat taivaalla. (Täältä saattaa löytyä myös selitys Tampereen Tullikamarin porrashuoneen kattomaalaukseen – ehkä sekin on S. Wuorion maalausliikkeen tuotoksia 1890-luvulta.) Myös itse porraskäytävä rakennusteknisenä ja arkkitehtonisena ilmiönä saa analyysinsa. Muutamaa kohdetta kuvataan tarkemmin, aivan kuin rakastunut rakastettuaan kuvaa.

Eikä ihme. Teoksen kuvitus kertoo paitsi porrashuoneiden rakentajien kuvaajien taidosta, myös kuorruttaa ja saattaa silminnähtäväksi kaiken sen, mitä kirjoittajat yrittävät kuvata. Kuvatoimitus on Liisa Suvikummun harkittua käsialaa – loisteliaiden ”pyhäkuvien” lomaan asettuvat arjen mustavalkoiset, joissa porrastilan täyttävät niiden käyttäjät – ihmiset. Kun Anne Kaikkonen/www.timangi.fi on graafisessa muotoilussaan ja taitossaan onnistunut, ei kokonaisuutta voi mielihyvää tuntematta katsella – ja lueskella. Kunkin luvun alkuun tai edellisen loppuun on taitettu vuonna 2012 julistetun porrashuoneaiheisen runokilpailun satoa. Sekin mukava lisä ja asukasnäkökulma kokonaisuuteen.

Artikkelien lähdeviitteet on lukijaystävällisesti nootitettu ja koottu teoksen loppuun omaksi kokonaisuudekseen. Kutakin viitteistöä seuraa tekstikohtainen lähdekirjallisuus. Lukijaa helpottamaan on myös koottu keskeisin ammattisanasto, josta selviää, mikä on lasuuri, liseeni, vestibyyli tai loggia. Lopussa on henkilöhakemisto ja osoite- ja paikkahakemisto, jossa on erikseen osoitettu kohteiden kuvasivujen numerot ja annettu myös rakennusten suunnittelijat ja valmistumisvuosi. Nämä kaikki hyviä lisiä kokonaisuuteen.

Sen sijaan sivun 195 kartta Helsingin keskustasta vuodelta 1937 ei oikein avaudu. Miksi tekstien jälkeen – miksei sitä mainita sisällysluettelossa, miksi siihen ei ole merkitty kohteita. Miksi se on?

Inventointiaineisto löytyy Helsingin kaupunginmuseon kotisivuilta. Kannattaa lähteä jatkotutkimusmatkalle sitäkin kautta. Tai käväistä esitellyissä porrashuoneissa, joista ainakin osaan vielä pääsee ihan vapaastikin.

Lassi Saressalo

Saatavissa Museokaupasta hintaan 38 euroa. Teosta myy myös Akateeminen kirjakauppa.