Miinan mökki Sammatissa

30.9.2013
Risto Piekka (toim.)
Miinan mökki Sammatissa
Sammattiseura ry
2013
100 s.

Paikkarin torppa, Elias Lönnrotin syntymäkoti on ollut otsikoissa viimeisen vuoden ajan. Kun opetus- ja kulttuuriministeriö leikkasi kohtuuttomasti Museoviraston – kansallisen kulttuurimme yhden tukipylvään – käyttövaroja joutui virasto miettimään mistä säästetään. Kaikkea väkeä ei voinut ulkoistaa. Siinä olisi mennyt hukkaan liian paljon erinomaista osaamista eikä kaikkia työkalujakaan voinut työntekijöiltä pois ottaa. Siispä säästetään kiinteistöistä. Ja listalle joutuivat niin kartano Elimäellä kuin presidentti Svinhufvudin kotitalo Luumäellä ja uskomatonta kyllä myös keskeisen suomalaisen kansallisen itsenäisyyden kulttuuritaistelijan syntymäkoti. Tai melkein. Sammattiseura ja sen uskomattoman uuttera puheenjohtaja Risto Piekka herättivät haloon ja seurauksena oli, että Lohjan kaupunki, Sammattiseura ja Museovirasto pitävät kulttipaikkaa edelleenkin kunnossa ja avoinna.

Mitäs tällä sitten on tekemistä Miinan mökin kanssa. No tämä Miina tai oikeammin Serafia Wilhelmiina Lönnrot (1827–1915) oli Eliaksen vanhemman veljen Henrik Lönnrotin tytär, joka hänkin syntyi Paikkarin torpassa. Miina omisti koko aikuisen elämänsä Elias ja Maria Lönnrotin perheelle heidän muutettuaan Kajaanista Helsinkiin vuonna 1854. Perheessä oli kaikkiaan neljä tytärtä Maria, Ida, Elina ja Tekla. Esikoispoika kuoli lapsena aivokalvontulehdukseen. Kun äiti-Maria kuoli jo vuonna 1868, Miina jatkoi talouden emännöijänä ja oli lapsille selkeästi äidin hellä korvike ankaraksi kasvattajaksi osoittautuneen vuonna 1869 pestatun taloudenhoitajan ja tyttöjen kasvattajan Sofi Peranderin rinnalla.

Miina eli Lönnrotin perheen arjessa ja suruissa kolmekymmentä vuotta, ensin Helsingissä ja Elias Lönnrotin siirryttyä eläkkeelle Sammatissa ja lopuksi Lammilla. Kun Elias kuoli vuonna 1884, Miina siirtyi ansaitulle eläkkeelle ja muutti asumaan Paikkarin torpan lähellä olevaan, vuonna 1863 rakennettuun Rauhalan torppaan – Miinan mökkiin. Täällä hän saattoi osoittaa olevansa vielä tarpeellinen, kun valtio otti hoitoonsa Paikkarin torpan ja siihen haettiin oikeanlaista interiööriä. Miina oli yksi harvoista, joka oli torpassa elänyt ja hänen ohjeittensa mukaan torpan sisämiljöö rekonstruoitiin. Miina kuoli 7. syyskuuta 1915.

Tässä pääjuoni Piekan kokoamalle kirjaselle. Reino Rannikko kuvaa Miinan mökin historian ja Hannele Lahtinen täydentää kuvaa Miinasta ja elämästä 1800-luvun Helsingissä ja Sammatissa sekä Lammilla, jossa Miina vielä ehti toimia Elias Lönnrotin hankkiman maatilan emäntänä. Tyttäret Elina, Maria, ja Tekla kuolivat nuorina. Kun Elias sitten kuoli, ei perheeseen jäänyt kuin yksi tytär, Ida, joka hänkin muutti pian ulkomaille. Muut kolme olivat kuolleet Helsingin aikoina. Voidaan sanoa, että Elias Lönnrotin nousun aikaa turvasi vaimo Maria ja tasaantumista ja iltaan kääntymistä veljentytär Miina.

Teokseen on hankittu myös reseptejä Lönnrotin keittiöstä (Hannele Lahtinen), ja Pekka Laaksonen on löytänyt Kai von Fieandtin kaksi artikkelia Kotiseutu-lehdestä vuodelta 1932. Toinen kuvaa sammattilaisia puhtausoloja – pääasiassa saunakulttuurin kautta – ja toinen Sammatin kansanomaista kalenteria – siis vuoden merkkihetkiä. Parissakin artikkelissa Risto Piekka nostaa esiin Sammattiseuran monipuolisen työn kotiseutuliikkeen aktiivisena tekijänä. Seura on perustettu jo vuonna 1935, sata vuotta Kalevalan ensimmäisen version ilmestymisen jälkeen. Seuran keskeisenä aatteellisena tehtävänä on lönnrotilaisen kulttuuriperinnön vaaliminen ja sitä kautta suomalaisen kulttuurin arvostuksen ylläpitäminen. Mutta sen rinnalla seura toimii aktiivisena keskustelijana ja toimijana nykyaikaisen kotiseutuyhdistyksen tavoin. Ja vaalii myös Miinan mökin tarinaa. Mökin viimeinen omistaja lahjoitti sen Sammattiseuralle vuonna 1971. Seura on varojaan ja vaivojaan säästämättä kunnostanut mökkiä, joka nyt toimii kesäisten käsityö- ja taidenäyttelyiden pitopaikkana.

Lassi Saressalo