Meidän rivari

14.01.2013
Varpu Turunen (vastaava toimittaja), Riitta Astikainen, Marja Salmela (toim.)
Meidän rivari. Arkkitehti Hilding Ekelundin miljöö elää ja voi hyvin
Asunto Oy Oulunkylän rivitalot
Asukastoimikunta
PiLiPaM. 2012. 215 s.

Oulunkylää Maunulassa

Kun käsiini tuotiin teos, jossa kannessa oli leikkiviä lapsia ja kustantajana joku Oulunkylän rivitalot, en oikein kiinnittänyt koko kirjaan huomiota. Nyt on kaikki toisin. Kun avasin teoksen, huomasin olevani entisellä kotiseudullani Maunulassa, yhdessä Helsingin esikaupungeista. Ja siirryin 1950-luvulle. Kyse on nyt jo suojeluasteellekin päässeestä asumiskokonaisuudesta, josta parhaan kuvan saa sivun 215 värikuvasta – kuvasta, joka päättää kauniisti taitetun teoksen. Siinä näkyy joukko rivitaloja ja neljä ns. tornitaloa sekä pihan ympärille kaartuva kolmikerroksinen kaitiotalo – kerrostalo ilman hissiä. Tuon tornitalon ikkunasta katselin poikasena rivitalojen kattoja – niissä asui ”parempaa väkeä” – niin kuin sanottiin. Sittemmin varhaisnuoruus vaihtui puberteetiksi Rajametsäntien ja Paanutien kulmassa sen ”käyrän talon” päätyhuoneistossa.

Mutta tämä asumiskokonaisuus onkin yksi merkittävimmistä Suomessa, se on 1950-luvun arkkitehtuurin helmiä omassa lajissaan ja edustaa itse asiassa postfunktionalismia, jota Suomessa esiintyi vielä 1950-luvun tehorakentamisessa. Tulihan sodan vaurioiden ja luovutettujen alueiden rakennusten tilalle saada ihmisille koteja. Kyseisellä rivitaloalueella tämä näkyy asuntojen sisätilojen muunteluvalmiudella – jokaisen tuli saada peruskaavasta johdettua ”oma koti”. Ajatus kiteytyy asumiskokonaisuuden suunnittelijan Teknillisen Korkeakoulun asuntorakentamisen ensimmäisen professorin Hilding Ekelundin ajatuksiin, joissa hän antaa tilaa funktionalismin kovuudelle muuntelevuuden suuntaan. Ekelund myös suunnitteli tämän asuinalueen. ”Kyseisen kolmiomaisen, kaakkoon viettävän metsäalueen on Helsingin kaupungin Asuntotuotantokomitea rakennuttanut kokonaisuudessaan. Osaksi arkkitehtonisen rytmin vuoksi ja osaksi erilaisten asuntotyyppien kokeilumielessä on alueella käytetty kolmea eri talotyyppiä, rivi-, torni- ja kaitiotaloja.” (s. 168)

Käsillä oleva teos on paitsi arkkitehtuurin historiaa myös ja mitä suurimmassa määrin rivitaloasumisen historiaa. Se käyttää kerrostaloja vain viittauksena ja taustakuvituksena oman idyllinsä korostamisessa. Ja näinhän asia onkin nähtävä. Aravalainoitetuissa rivitaloissa asui asuntonsa omistavia, kerrostaloissa pääasiassa vuokralaisia. Tämä kahtiajako, joka vain osittain on sosiaalinen, vallitsee edelleenkin suomalaisessa asumisfilosofiassa. Vuokralaiset ovat aina erilaisempia kuin oikeat asuntonsa omistavat asukkaat. Taustalla on agraarikulttuuri, torpparius ja oman talon omistamisen ideologia. Mutta se siitä.

Teos kertoo rakennusvaiheesta, kertoo suurten ikäluokkien perheiden asettumisesta kauas kaupungin ulkopuolelle, lasten maailmasta, pihaleikeistä, mäkihypystä Maunulan mäessä (jossa itsekin olin mukana) ja asumisen ongelmista (mm. hiililämmitys). Mutta kertomukset siirtyvät minulle tuntemattomaan maunulalaisuuteen – taitekohtana Ostari, jossa en koskaan asioinut. Eloisan kuvan saa Timo Keon muisteluista elämästä 1960-luvun Maunulassa tai ”Manelassa” (meille se oli Månsas City), joka tiivistyy kognitiiviseen karttaan sivulla 58, johon on merkitty Timon lapsuuselämän keskeiset paikat. Hieno idea.

Kuva asumisesta tarkentuu kolmen erilaisen kodin esittelyllä – tässä tuttua tirkistelyn makua – ja erityisesti kuvakertomuksilla niin interiööreistä kuin pihojen runsaudesta. Totuuden vuoksi on kirjassa myös yksi aukeama talvikuvia ja Nybergin Karin mäkihyppykuva. Hienoja oivalluksia kirjassa on asuntojen muuntelun esittely – idea, joka oli Ekelundilla ja ajan postfunktionalisteilla suunnittelun lähtökohtana.

Kirjan graafisesta suunnittelusta vastaa Liisa Valtonen, kuvatoimituksesta Essi Ovaska ja kuvankäsittelystä Kaj Ewart. Hyvää työtä!

Ja yhteisöllisyyttäkään ei unohdeta. Syntyi paitsi rikkaita naapurussuhteita myös ajan myötä järjestötoimintaa. Asunto-osakeyhtiön rinnalle perustetaan PiLiPaM -niminen asukastoimikunta. Nimi tulee ”tietysti” Pirttipolusta, Liesipolusta, Paanupolusta ja Malkapolusta, joiden varrella rivarit seisovat. Sen ja taloyhtiön toiminta limittyvät yhteen – niillä on oma lippu ja jopa oma lippulaulu. ”Hallitus hoitaa viralliset asiat, asukastoimikunta järjestää hauskaa”, kirjoittaa artikkelissaan Susanna Pitkänen.

Kyllä rivarissa kelpaa! Kuten myös naapurissa!

Lassi Saressalo

P.S. Tuo Oulunkylä taloyhtiön nimi tulee siitä, että Maunulaa alettiin rakentaa 1940–1950-luvuilla Oulunkylän kartanon maille. Oulunkylän kunta liitettiin Helsinkiin vuonna 1946.

Kirjaa voi tilata osoitteesta: http://www.oulunkylanrivitalot.fi/pilipam/meidanrivari/
Hinta 25 e + postikulut.