Tarinoiden Pirkkala

Tarinoita Pirkkalasta

Jukarainen, Pirjo; Hulkkonen, Leena; Merikanto, Maija-Riitta; Vallas, Hannu (toimituskunta): Tarinoiden Pirkkala. Pirkkala-Seura 2023. 140 s.

Pirkkala sijaitsee nykyisellä Pirkanmaalla Tampereen ja Nokian eteläpuolella Pyhäjärven rantamaisemissa. Pyhäjärvihän on professori Veikko Anttosen teoriaa soveltaen ollut rajajärvi Pohjois-Satakunnan ja Hämeen välillä.

Pyhä-termillä on nimittäin laajalti juuri rajaa merkitsevä tarkoitus. Pirkkalan asutusta voidaan seurata jo varhaiskeskiajalta, jolloin Pirkkala oli merkittävä kaupan keskus, birk. Sen sijaan käsitys, että Lappia verottaneet pirkkalaiset olisivat täältä Pohjois-Satakunnasta, on jo aikoja sitten osoitettu vääräksi.

Pirkkala-Seuran aktivistit päättivät koota kirjan, joka kertoisi siitä, miten uinuvasta maalaispitäjästä erityisesti viime sotien jälkeen alkoi kasvaa nykyinen Pirkkalan kunta. Pirkkala ei ole virallisesti kaupunki vaan tilastollisesti kaupunkimainen kunta, jonka taajama-aste on yli 90 %. Tämä tarkoittaa, että Pirkkalan kunnan asukkaista siis lähes kaikki asuvat kuntakeskuksessa.

Monenmoista tarinaa

Teoksen juoksevana ajatuksena lienee ollut se, että nämä noin kolmenkymmenen kirjoittajan viisikymmentäneljä tarinaa kuvaavat kunnan kasvua aikalaisten muistelojen kautta. Näinpä kirjan alkupään kertomukset kuvaavat muutto- ja rakennusvaihetta, jolloin syntyivät ensimmäiset kaavoitetut omakotialueet pääasiallisesti niin sanottujen arkkitehtuurisesti valmiiksi piirrettyjen tyyppitalojen, ns. rintamamiestalojen muodossa.

Tätä aikaa kuvaavat monet muistot lapsuusajoista, joissa heijastuu tuon ajan lasten omatoimisuus leikkejä kehitettäessä. Jotkut tarinat ovat muistumia myös ajalta ennen sotia, jolloin luonnollisesti maatalouteen perustuva elämäntapa nousee esiin. Kunnan urbanisoitumista seurataan myös valokuvin, joista näkee selkeästi uudisrakentamisen eri vaiheet ja kuntakeskuksen syntymisen. Hyvin valittu informatiivinen ja aidon tuntuinen kuvamateriaali on koottu yksityiskokoelmista ja eri arkistoista. Kuvadokumentointi on toteutettu huolella.

Tekstit etenevät kuvaamaan pirkkalalaisia vaikuttajia ja merkittäviä persoonia, loppusivuilla marssitetaan esiin kunnassa vaikuttaneita taiteilijoita. Välillä muistellaan koulu- ja seurakuntaelämää, urheillaan, hypätään mäkeä ja liikuskellaan luonnossa. Myös kuuluisan pirkkalankoivun (Betula pendula f. bircalensis) mielenkiintoinen tarina tarjotaan opittavaksi.

Kyseisen koivulajin varhaisin yksilö löydettiin jo vuonna 1862, siitä otettiin näyte, mutta itse puu hakattiin haloiksi. Vuonna 1904 tavattiin kuitenkin sen jälkeläisiä, joista sitten lähdettiin kehittämään tätä liuskalehtistä koivulajia, joka nykyisin on kovinkin suosittu koristepuu.

Lopuksi

Mitään selkeää toimituksellista yhdenmukaistamisen logiikkaa aiemmin todetun lisäksi ei kertomuksissa teoksen luonteen vuoksi ole, kertomukset ovat kovinkin omakohtaisia ja siihen lienee toimituskunnassa pyrittykin. Kyseessä on tietyntyyppinen lukemisto, jonka toivotaan valaisevan nykypirkkalalaisille ja kuntaan muuttaville sitä maailmaa ja sitä entistä, jonka osia he vieläkin voivat ympäristössään havaita. Teos on ensimmäinen osa kolmiosaiseksi suunnitellusta kokonaisuudesta.

Jos itse nyt muuttaisin Pirkkalaan, en 24 tamperelaisvuotenikaan jälkeen osaisi hakeutua kirjan kertomus- ja tapahtumapaikoille. Avuksi tarvitsisin karttaa, jossa keskeiset kertomuspaikat tulisivat esille. Tämä olisi teknisesti kyllä ollut mahdollista. Jos saisin kirjassa jotain muuttaa, jättäisin kirjan ensimmäisen keinotekoisen kertomuksen muinaisasukkaista turhana ja lapsellisena pois.

Atte Tuulenkylän taittoa ei millään tavalla voi moittia, päinvastoin.

Lassi Saressalo