Itäkylä. Elämää kraatterijärven rannalla

Lajinsa valioita

Purola, Urpo ja kirjatyöryhmä (11 muuta): Itäkylä. Elämää kraatterijärven rannalla. Itäkylän Maa- ja kotitalousseura 2021. 533 s.

Lappajärvi on Suomen kunta, joka sijaitsee Etelä-Pohjanmaan maakunnan itäosassa Lappajärven pohjois- ja länsirannoilla ja saarissa. Lappajärvellä asuu 2 986 ihmistä (2020). Näistä järven itärannalla, itse asiassa koillisrannalla, asustelee kuutisen sataa itäkyläläistä. Talouksia Itäkylässä on noin 250. Merkittävimmät tämän päivän toimeentulon lähteet ovat maatalous ja turkistarhaus. EU-viljelijöitä kylässä on 49 ja suuria, työllistäviä turkistarhoja kaksi. Vuonna 2014 Itäkylä valittiin Etelä-Pohjanmaan vuoden kyläksi.

Lappajärvestä ei voi puhua mainitsematta maapallon ikään verrattuna varsin tuoretta tapahtumaa. Noin 78 miljoona vuotta sitten läpimitaltaan noin puolitoistakilometrinen kiviasteroidi törmäsi Lappajärven kallioperään. Muinaismanner sijaitsi tuolloin jossain päiväntasaajan tienoilla. Tuloksena oli valtava räjähdys, jonka energia vastasi yli 17 miljoonaa Hiroshiman atomipommia. Mahtoivat tuon ajan dinosaurukset saada kyytiä! Itäkylä sijaitsee tuon kraatterijärven itäreunalla, vaikka varsinaisen kraatterin reunojen tarkka paikantaminen on geologisesti vaikeata.

Itäkylän alueella on ollut asutusta jo kivikaudella, löydöt ajoittuvat ajanjaksolle 5000–2000 ennen ajanlaskumme alkua. Varsinainen asutus, jonka jatkumoa voidaan seurata, alkoi noin tuhat vuotta sitten. Jälkiä tästä asutusvaiheesta näkyy joissain paikannimissä. Ennen vakituisen asutuksen alkua Lappajärven seudun tiedetään olleen pohjoishämäläisten pirkkalaisten, sastamalalaisten, rannikon kainulaisten ja sittemmin rantaruotsalaisten erämaata. Lännestä tulivat kyröläiset ja viimeksi idästä päin seutua nautinsivat savolaiset. Varsinainen maatalouteen perustuva asutus alkoi vakiintua 1500-luvun alkuvuosina, ehkä hieman aiemmin.

Kyläkirjan kertomaa

Itäkylän kyläkirjan varsinainen dokumenttiosa alkaa laajalla katsauksella alueen asutushistoriaan. Kirjassa käydään läpi tuskallisen tarkasti kylän uudistilojen perustaminen ja niiden jakautuminen osatiloiksi. Kunkin uudistilan osalta seurataan sen asuttaneiden sukupuita ja tilojen jakoja niin kauas taaksepäin kuin lähdeaineisto sallii eli 1700-luvulle, jolloin tilat virallisesti perustettiin ja tuodaan 1900-luvun alkuvuosien tilanteeseen.

Ulkopuoliselle nämä tiedot eivät välttämättä ole erikoisen kiinnostavia niistä saatavaa yleistietoa lukuun ottamatta, mutta kyläläisille luonnollisesti kullanarvoisia omien taustojen tuntemiseksi. Niiden yhteydessä, kuten laajemminkin, on käytetty hyväksi kainaloartikkeleita tarjoamassa yksityiskohtaisempia lukuelämyksiä leipätekstin rinnalla.

Teksti jatkuu tarkastelemalla ympäröivää luontoelementtiä toimeentulon lähteenä. Itäkylänkin metsät olivat keskeisiä tuotettaessa tervaa niin rannikon laivanrakennusta varten kuin vientituotteeksikin. Hiljalleen tervanpoltto loppui ja metsien hyötykäyttö muuttui puutavaran tuotannoksi sahateollisuutta varten. Tähän liittyy luonnollisesti puiden uitto sisämaasta Ähtävänjoen vesistöä myöten rannikolle. Mutta Lappajärvi sekin tarjosi särvintä leivän päälle. Tästä kertoo mielenkiintoinen luku kraatterijärven kalastuksesta.

Maanviljelys ja karjanhoito toki ovat olleet Itäkylän pääelinkeinot ja ne leimaavat vieläkin kyläkuvaa. Myös tuotteiden jatkojalostus myllyineen ja meijereineen, perunavarastoineen samoin kuin sokerijuurikkaan tuotantokin täydentävät tätä kuvaa maasta elävästä kylästä. Kyläkirjan sisältökaanon on tässäkin teoksessa jonkinlaisen sanattoman sopimuksen perusteella muiden kyläkirjojen kanssa yhteiseksi havaittu. Lienevätkö kyläkirjojen tekijät laajemminkin saaneet opetusta siihen, miten kyläkirja rakennetaan, vai ovatko aiemmat kyläkirjat toimineen esimerkkeinä. Vai voiko olla niin, että sisältörakenne yksinkertaisesti aivan vain luonnostaan tulee sellaiseksi kuin se useimmissa kyläkirjoissa on.

Koulunkäynti ja koulut ja niiden lakkauttaminen, Amerikansiirtolaisuus (luontainen osa pohjalaisten kyläkirjallisuutta), infrastruktuurin kehittyminen teineen, liikenteineen, puhelimineen aina valokuidun rakentamiseen. Myllyt, maakauppa ja sen muuttuminen marketeiksi, kaikenlainen yritystoiminta ikään kuin yritysten mainossivuina käydään läpi historiallisena prosessina.

Ja tietenkin siirrytään harrastus- ja seuratoimintaan, jossa nuorisoseuratoiminta saa ansaitun oman lukunsa, kuten myös urheiluseurat hiihtämisestä pesäpallon kautta painiin, pohjalaisten mieliharrastukseen. Jonkin verran käydään perhejuhlissa ja seurataan myös herätysliikkeiden toimintaa kyläläisten hengellisen elämän ilmiönä. Ja lopuksi tietenkin vielä henkilökuvia kylän historian eri aikakausilta.

Eikä sota-ajan muistojakaan ole unohdettu. Ne ovat kyläkirjojen keskeinen osa niin kauan kuin noiden aikojen muistelijat vielä ovat hengissä, ja muistot liikuttavat kuulijaa ja lukijaa.

Lopuksi

Kirjan loppulukuna on rohkaiseva epilogi, joka kertoo lukijalle, millaista on tämän päivän yhteisöelämä Itäkylällä. Itäkylän Maa- ja kotitalousseura on kaiketi ollut se, joka on viime vuosina osannut käyttää mm. Leader-rahoituksen mahdollisuuksia erilaisten yhteisöllisten hankkeiden läpiviennissä.

Sitä kautta on myös opittu hakemaan muita rahoituskanavia ja yhteistyökumppaneita vaikkapa valokuidun vetämiseen jokaiseen kylän talouteen tai viemäröinnin kehittämiseen, puhumattakaan yhteisen uimarannan kunnostamisesta, kuntoportaiden rakentamisesta tai Itäkylä-viikkojen synnyttämisestä. Itäkyläläisten menestyksekkääseen yhteisöllisyyteen kuuluu, että ei odoteta, että ”joku muu” tekisi sen, mistä on puute. Parempi on ryhtyä itse toimeen. Ja jakaa työt niin, että jokainen tekee sen minkä osaa. Ja tämä ajatus yhteisestä hyvästä on tarttunut myös niin sanottuihin monipaikkaisiin itäkyläläisiin ja tätä kautta kylän elinvoimaisuuteen voi myös tulevaisuudessa luottaa.

Yhtenä tämän kyläkirjan helmistä on Martti Puhakan erinomaisen hallittu graafinen suunnittelu ja taitto. Myös hänen valokuvansa, niin maan tasalta kuin droonilla ilmasta kuvattuna, ovat todella vaikuttavia. Erityisesti, kun verrattavana ovat arkistoista löydetyt vuoden 1962 Maaseudun Lentokuvauksen ottamat kuvat sen ajan pihapiireistä. Tähän teoksen ei ole väkisin skannattu kaikenlaista kuittia ja lappusta, vaan kuvat tukevat tekstiä hallitusti.

Lassi Saressalo