Tehdas loi Valkeakoskesta yhdyskunnan
- Kotiseutuliiton hallituksen jäsen
- UPM-Kymmenen asiakirjahallinnon päällikkö
- Tietokirjailija
Paperiteollisuudella oli ratkaiseva rooli Valkeakosken teollisuusyhdyskunnan ja sittemmin kauppalan ja kaupungin synnyssä. Paperitehtaan tarina pohjustaa elokuun puolivälissä järjestettäviä Valkeakosken Kotiseutupäiviä. Päivien yhteydessä on harvinaislaatuinen tilaisuus tutustua UPM Tervasaaren tehtaaseen.
Tampereen hiomosta ja vuonna 1869 käynnistyneestä Fredrik Idestamin Nokian Emäkosken hiomosta tuli suomalaisen paperiteollisuuden perusta, jonka kautta uusi tekniikka levisi. Yhdessä Herman Kauffmannin kanssa hän kehitti Idestam-Kauffmann-tyypin kylmähiomakoneen, joka palkittiin Pariisin maailmannäyttelyssä 1867. Idestamin estelyistä huolimatta tekniikka ja osaaminen levisivät, ja Suomeen perustettiin pian lisää hiomoja.
Emäkosken hiomolla työskenteli konttoristina Carl Johan Helin, turkulaisen varakkaan talon- ja myllynomistajan ja laivanvarustajan poika. Hän oli viettänyt useita vuosia Saksassa ja Englannissa ja hankkinut hyvän kielitaidon, mutta ei isänsä luottamusta taloudellisiin kykyihinsä. Kun Helin 27-vuotiaana sai ajatuksen puuhiomon perustamisesta Valkeakoskeen, ei isä luvannut lähteä rahoittamaan hanketta. Hän lupasi olla mukana, jos poika löytää mukaan pari sopivaa osakasta.
Helin sai hankkeeseen mukaan kaksi tamperelaista tunnettua liikemiestä, apteekkari E.J. Granbergin ja liikemies Carl Oskar Willgrenin. Helin, Granberg ja Willgren vuokrasivat vuonna 1871 Partalan, Sohlbergin, Huittulan Pohjan ja Innalan ja Salon kylän myllyt ja koskiosuudet Valkeakoskessa ja Tohkalle kuuluneen Lepänrannan kosken pohjoisrannalla. Lepänrantaan rakennettiin työväenasuinrakennus, joka sai nimen Lepänkorva. Lisäksi perustettavan yhtiön nimiin Willgren osti elokuussa 1871 Naakan tilan sille kuluvine koskiosuuksineen. Kaikki sopimukset siirrettiin elokuussa 1871 uuden yhtiön, E.J. Granberg & Co, nimiin. Tehtaan tarvitsema maa-alue Myllysaaressa ja koskiosuus oli saatu tehdasyhtiön haltuun. Toimilupa-anomus puuhiomolle ja paperitehtaalle allekirjoitettiin syyskuussa 1871.
E.J. Granberg & Co tilasi lokakuussa 1871 Tampereen konepajalta kaksi 90 hevosvoiman ja yhden sadan hevosvoiman vesiturbiinin, keskipakoispumpun ja sirkkelisahan tarvittavine voimansiirtoineen sekä neljä hiomakonetta – ”parannettua mallia” – putkineen, venttiileineen ja vetohihnoineen.
Ensimmäisen paperikoneen toimitti saksalainen F.M. Strobel. Kone käynnistyi helmikuussa 1873. Se oli järjestyksessä kahdeksas Suomessa käyntiin lähtenyt paperikone.
Kulkuyhteydet Valkeakoskelta olivat huonoja. Aikansa valtatie 3 Hämeenlinnaan oli huono ratastie, joka kiersi Tyrvännön ja Hattulan kautta. Vesitie oli nopein reitti rautatien asemalle Hämeenlinnaan. Tehtaan perustajia varmaan houkutti myös valtiopäivillä tehty ehdotus Hämeenlinnasta Tampereelle vievän radan rakentamisesta Valkeakosken kautta. Voiton vei kuitenkin Akaan Toijala.
Rakennustöihin työväki saatiin lähikylistä. Rakennukset tehtiin pääosin hirsistä. Kanavan rakennustyön jäljiltä seudulla oli edelleen kivityömiehiä rakentamaan perustuksia ja patomuureja. Tehtaan koneiden asentamiseen tarvittiin alan ammattimiehiä.
Kanava rajasi teollisuuden Myllysaareen
Valkeakoski oli astunut uuteen aikaan parisen vuotta aiemmin 1869 kanavan valmistumisen myötä. Kanava toi Valkeakoskelle valtion virkamiehen, kanavan hoitajan eli kanavakasöörin. Hänelle oli rakennettu asuintalo kanavan välittömään läheisyyteen. Toisin kuin rautatie, kanava ei liittänyt paikkakuntaa alati kiihtyvän uuden ajan sykkeeseen. Rautatie toi mukanaan yhteisen kellonajan, lennättimen, säännöllisen postinkulun. Puhumattakaan rautatien tavaravirroista ja ihmisten liikkuvuudesta.
Virkamiehestä huolimatta Valkeakosken kanava jäi vähämerkityksiseksi, koska sen yläpuolisten vesistöjen varrella ei ollut eikä sinne kehittynyt teollisuutta eikä kasvavia asuinalueita. Kanava oli alun perin mitoitettu väärin ja lähes uudelleen rakennettiin 1895–96. Teollisuutta kanava ei Valkeakoskelle tuonut. Se päinvastoin vaikeutti teollisuuden rakentamista kosken äärelle.
Kanava rajasi vesivoimasta riippuvaisen teollisuuden sijoituspaikan kosken ja kanavan väliin jäävään Myllysaareen. Myllysaari oli täyteen rakennettu. Rannat olivat vieri viereen pystytettyjä vesimyllyjä, saaren yläpää ja keskiosa myllyjen ja mylläreiden asuinrakennuksia navettoineen, aittoineen ja muine ulkorakennuksineen.
Myllysaaren läpi kulki Tampereelta Sääksmäen kirkon kautta Hämeenlinnan johtava maantie. Kanavan ylitystä varten oli rakennettu kääntösilta. Varsinaisen Valkeakosken yli johtanut silta oli romahtamaisillaan ja tehdasyhtiön rakentama uusi silta otettiin käyttöön vuonna 1872.
Työntekijämäärä kasvaa nopeasti
Tehtaan käynnistyessä 1873 siellä oli 55 työntekijää. Koska uuden teollisuudenalan ammattilaisia oli vielä vähän, oli tavallista, että nämä siirtyivät uudelle tehtaalle. Valkeakoski sai ensimmäiset puuhiomo- ja paperialan ammattimiehensä lähinnä Janakkalasta, Tervakosken tehtaalta tai Frenckellin Tampereen paperitehtaalta.
Työntekijämäärä kasvoi nopeasti. Vuonna 1876 työntekijöitä oli 200, ja tehdas oli noussut maan suurimpien työllistäjien joukkoon. Vuonna 1879 tehdasyhtiö vakuutti kaikki työntekijänsä tapaturman varalta. Tuolloin tehtaan palveluksessa oli 95 miestä ja 70 naista.
1870-luvulla Valkeakoski houkutteli ammattitaitoista työväkeä lähikunnista. Sen jälkeen vuosisadan loppuun muuttajat olivat enimmäkseen Sääksmäen muista kylistä. Tehtaan laajentuessa 1900-luvun alussa kiihtyi muutto muilta paikkakunnilta.
Sellu korvaa lumpun
E.J. Granberg & Co:n tehtaan paperi valmistettiin pääosin lumpusta. Puuhioketta ja olkimassaa käytettiin osin korvaamaan kallista lumppua. Ilman lumpun kuituja ei puumassasta tehty paperi pysynyt koossa. Lumpun saatavuudessa oli suuria vaikeuksia, ja sen hinta pysyi korkeana. Sen korvaajaksi oli Yhdysvalloissa, Englannissa ja Ranskassa kehitetty 1850-luvun alussa menetelmää, jossa puusta saatiin kemiallisesti erotettua lumppukuituja muistuttavia kuituja. Tämä natronmenetelmäksi kutsuttu sellun valmistus levisi Ruotsiin 1870-luvulla, ja Suomessa ensimmäinen natronmenetelmää käyttänyt sellutehdas käynnistyi Viipurin lähellä Nurmen tehtaalla vuonna 1876. Sen toiminta päättyi jo 1880.
Valkeakoskelle sellua tuotiin ensimmäisen kerran vuonna 1876 Saksasta. Se herätti suurta innostusta, ja sen tarjoamat mahdollisuudet lumpun korvaajana ymmärrettiin. Uudesta menetelmästä innostui erityisesti E.J. Granbergin poikapuoli Herman Hellén. Hän oli opiskellut kemiaa ja fysiikkaa ja valmistunut maisteriksi 1877. On mahdollista, että erä sellua tilattiin juuri Hellénin aloitteesta. Vuonna 1877 yhtiö osti saksalaiselta Max Dreseliltä oikeudet käyttää Dreselin tuolloista keittomenetelmää. Dreseliltä tilattiin myös tarpeellisia koneita ja laitteita.
Hellén itse lähti opintomatkalle Ruotsin ja Saksan sellutehtaille. Saksassa Hellén tutustui Dreselin järjestyksessä toiseen keittomenetelmään. Dresel paranteli keksintöään, mutta Valkeakoskelle oli ostettu vanha menetelmä. Sen mukaan Tervasaareen alettiin rakentaa sellutehdasta vuonna 1879. Piirustukset tehtaaseen laati Max Dresel, töitä johtivat Hellén ja Esaias Ax. Koneiden asennusta johti Dalbken selluloosamestari Wittbecker. Tehdas käynnistyi vuosien 1880 ja 1881 taitteessa.
Työvaiheet vaativat käsityötä, massaa kuljetettiin tehtaan sisällä koreilla ja kärryillä. Ongelmana oli osaavan työvoiman puute. Tehtaan tuotanto jäi vain 150 tonniin vuodessa. Herman Hellén luopui tehtävästään vuonna 1883. Valkeakoskelle saapui 1883 mestari Paul Voss. Samalla ostettiin oikeus käyttää Dreselin uusinta keittomenetelmää. Voss paranteli tehtaan koneistoja, jotta uusi keittomenetelmä voitiin ottaa käyttöön. Tuotanto kasvoi, ja massan laatu parani. Tehdas pystyi nyt korvaamaan joissain papereissa lumpun kokonaan sellulla.
Valkeakosken tehdas osoittautui jälleen vanhaksi jo ennen käynnistymistään. Danzigilainen C.F. Dahl oli kehittänyt uuden menetelmän, sulfaattisellun, vuonna 1884. Valkeakoskella päätettiin nyt uudistaa vanhentunut ja pieni sellutehdas kokonaan. Hankittiin uudet keittimet, uudistettiin lipeän talteenotto ja valkaisimo. Uudistukset valmistuivat 1886. Raaka-aineena voitiin käyttää nyt myös mäntyä. Tuotanto kasvoi ja kustannukset laskivat.
Tehdas valmistui laskusuhdanteeseen, ja Walkiakoski Aktiebolaget ajautui konkurssiin 1886. Insinööri Paul Voss siirtyi Dahlin palvelukseen ja oli käynnistämässä sellutehtaita Saksassa ja Englannissa. 1888 Dahl lähetti Vossin Kotkaan selvittämään sikäläisten sahojen jätepuun hyödyntämistä sellutehtaassa. Hanke ei toteutunut, ja Voss palasi Valkeakoskelle. Kuukausi hänen tulonsa jälkeen 1889 yhtiön hallitus päätti rakentaa Tervasaareen höyrysahan. Näin Valkeakoski tuli rakentaneeksi Suomen ensimmäisen sellu- ja sahateollisuuden yhdistäneen integraatin.
Sulfaattisellu oli väriltään ruskeaa; se valmistettiin sahojen käyttämästä männystä. 1870-luvulla sen kilpailijaksi oli keksitty sulfiittimenetelmä. Sulfiittimassa oli valkaisemattomanakin kohtuullisen valkoista. Ja tärkeää oli, että sen raaka-aineeksi kelpasi kuusi, jota Suomessa riitti. Valkeakosken sulfiittisellutehdas käynnistyi Tervasaaressa vuonna 1908. Sulfiittipaperista kasvoi Valkeakosken pääartikkeli. Tehtaan hyvä kannattavuus mahdollisti sulfaatin ja paperitehtaan uudistustyöt 1920- ja 1930-luvuilla.
Suurten uudistusten aika
Valkeakoski oli kahdella paperikoneellaan maan suurin paperituottaja vuonna 1875. Vuoden 1881 ennätyksellinen tulos, 1,3 miljoonaa markkaa, innoitti omistajat uudistamaan tehdasta. Hirsirakennus korvattiin tiilirakennuksella ja tilattiin kolmas paperikone. Kone käynnistyi 1882, ja uusi tehdas valmistui 1885. Hufvudstadsbladetin mukaan uusi tehdas oli kaksikerroksinen, ja siellä oli avarat ja valoisat tehdassalit. Koneet oli hankittu osin ulkomailta, osa John Stenbergiltä Helsingistä. Kolmen paperikoneen lisäksi tehtaassa oli muun muassa 12 hollanteria, leikkureita ja viivauskone. Kosken vastarannalle oli vuonna 1880 valmistunut pieni Kemmon hiomo.
Paperitehdas oli rakennettu ahtaaseen Myllysaareen. Sellutehdas sijaitsi etäällä Tervasaaren niemessä. Massa tuotiin sieltä Myllysaareen kärryillä ja talvisin reellä. Ilmarata tehtaiden välille valmistui 1892. Itse paperitehdas oli ahdas. Hollanteriosasto oli matala ja likainen, puulastuja joutui usein massan sekaan. Turbiinit oli sijoitettu huonosti tai ne olivat tehottomia, ja kosken vesivoimaa ei näin saatu hyödynnettyä. Paperikoneet oli sullottu toinen toisensa viereen. Pienin paperikoneista, numero 2, tuotti vain yksinkertaisia, hiokkeesta tehtyjä paperilajeja. Koneen puiset perustukset olivat pettäneet, ja sen kunnossapito maksoi enemmän kuin koneen tuotannon arvo oli. Konesalin yläpuolella oli pakka- ja lajittelusali. Konesalissa leikattu paperi kannettiin yläkertaan, mitään hissiä ei ollut.
Tehdasyhtiön vuosikertomuksessa 1887 todettiin, että vain tehtaat, jotka voivat valmistaa painopaperia itse tuottamastaan massasta, menestyvät. Valkeakosken molemmat puuhiomot olivat vanhanaikaisia ja tehottomia, ja tehdas joutui ostamaan suurimman osan hiokkeesta. Sen korvaamiseksi päätettiin rakentaa uusi puuhiomo. Kajaanluodon hiomo käynnistyi vuonna 1892. Se oli jo valmistuessaan vanhanaikainen, mutta tuotti silti yhdessä vanhojen hiomojen ja sellutehtaan kanssa enemmän massaa kuin paperitehdas ehti käyttää. Lumpusta voitiin nyt luopua. Yhtiö päätti uuden paperikoneen hankinnasta, ja kone käynnistyi 1894. Sitä varten Myllysaaren tehdasta laajennettiin.
Vuonna 1901 eräänä maaliskuisena iltana Myllysaaren tehtaalla syttyi tulipalo. Puuhiomosta alkanut palo levisi nopeasti sokkeloisessa tehtaassa. Puiset välipohjat romahtivat. Sammutustöissä voitiin vain estää palon leviämistä muihin rakennuksiin. Myllysaaren tehdas tuhoutui täysin, vain kiviset seinät jäivät pystyyn. Uusin paperikone PK 4 voitiin onneksi kunnostaa. Se sai numeron 1. Muiden paperikoneiden osista koottiin uusi PK 4, ”Rähjä”, joka sijoitettiin Tervasaareen. Paperikonesali rakennettiin uudelleen, ja sinne sijoitettiin uudet paperikoneet 2 ja 3.
Kohti Yhtyneitä Paperitehtaita
Isännöitsijänä eli toimitusjohtajana vuodesta 1903 toiminut Christian Bruun kuoli vuonna 1911. Hänen aikanaan tehdas sai haltuunsa kosken koko vesivoiman. Rakennettiin uusi höyryvoima-asema, sulfiittisellutehdas, puuhiomo ja voimapaperikone, PK 4, joka korvasi vanhan Rähjän. Uusi kone oli suuri, sen työleveys oli 260 cm, ja sen voimanlähteenä oli sähkömoottori. Valkeakosken pääartikkeliksi alkoi muodostua voimapaperi. Yhteydet niin tehdasalueella kuin rautatien asemille paranivat. Paperin tuotanto kaksinkertaistui.
Ab Walkiakoski oli kannattava vuoteen 1918. Venäjän markkinoiden sulkeuduttua yhtiön kannattavuus romahti. Siitä huolimatta yhtiö jakoi runsaita osinkoja, vuosina 1920 ja -21 jopa 20 prosenttia. Seuraavina vuosina tappio oli liki 2 miljoonaa markkaa, mutta omistajat vaativat hallituksessa yhtiötä jakamaan kymmenen prosenttia osinkoa.
Ab Walkiakosken pääosakkaan, pankkiiri Moses Skurnikin liikeyritykset ajautuivat vaikeuksiin, ja hänen hallussaan olleet osakkeet siirtyivät Helsingin Osakepankin haltuun. HOP oli Yhtyneiden Paperitehtaiden rahoittaja ja nyt Walkiakosken suurin osakas. Muita suuria osakkaita olivat Gustav Zitting, Ossian Procopé ja P.W. Granberg. HOP:n edustajana yhtiön hallituksessa oli C.J. Wegelius, joka oli myös Yhtyneiden Paperitehtaiden hallituksessa. Wegelius halusi kenraali Rudolf Waldenin Walkiakosken johtoon. Walden valittiin hallituksen puheenjohtajaksi elokuussa 1924. Hän oli jo koonnut Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiön yhdistämällä Simpeleen, Myllykosken ja Jämsänkosken tehdasyhtiöt.
Rudolf Waldenin johdolla aloitettiin Ab Walkiakosken kannattavuuden parantaminen. Molempia sellutehtaita laajennettiin. Nokia Oy alkoi toimittaa sähköä. Kattilahuoneella siirryttiin haloista kivihiileen, ja höyryn tuotantoa kasvatettiin.
Voimapaperin tuotantoa lisättiin hankkimalla uusi PK 4, joka sijoitettiin Tervasaareen vanhan PK 4:n, nyt PK 1:n rinnalle. Uusi kone oli yankee-kone, joka valmisti toispuolisesti kiillotettua voimapaperia. Kone käynnistyi vuonna 1933. Koneen rakentaminen Tervasaareen kertoi tuotannon siirtymisestä ahtaasta Myllysaaresta Tervasaareen.
Walden jatkoi yhdistymistä valmistelevia toimia. Tärkeintä oli saada riittävä määrä kummankin yhtiön osakkeita samoihin käsiin ja Yhtyneille määräysvalta Ab Walkiakoskesta. Se toteutui vuonna 1929, josta alkaen konsernista alettiin käyttää nimeä Yhtyneet Paperitehtaat – Walkiakoski Konserni. Vuonna 1933 ruotsinkielinen Ab Walkiakoski muuttui Osakeyhtiö Walkiakoskeksi, ja yhtiön kieleksi tuli suomi. Lopullinen fuusio siunattiin Yhtyneiden ja Oy Walkiakosken ylimääräisissä yhtiökokouksissa vuonna 1934. Molemmissa kokouksissa puhetta johti kummankin yhtiön merkittävä osakas, valtioneuvos J.K. Paasikivi.
Kenraalin aikaan
Rudolf Walden nousi Ab Walkiakosken johtoon tehdasyhtiön kannattavuuden ollessa huono. Tehtaan päätuote, sanomalehtipaperi, oli liian huonoa läntisille markkinoille. Sama vaiva oli muillakin suomalaisilla tehtailla. Tehdas oli pimeä ja täynnä avoimia kuiluja, kuten Walden sitä kuvasi. Kaiken lisäksi tappiollinen yhtiö oli maksanut suuria osinkoja.
Waldenin tultua Ab Walkiakosken hallituksen johtoon tehtaan kirjavaa tuotevalikoimaan alettiin karsia. Pääartikkeli, sanomalehtipaperi, oli vaikeuksissa. Kannattavinta oli voimapaperin valmistaminen sulfaattisellusta. Tervasaaren sulfaattisellutehdas päätettiin uudistaa ja sulfiittisellutehdasta laajentaa. Tervasaareen hankittiin uusi voimapaperikone, PK 4. Myllysaaressa ollut PK 2 muutettiin 1927 voimapaperia valmistavaksi yankee-koneeksi. Tervasaaren voimapaperin jalostamiseksi perustettiin Paperituote Oy vuonna 1931.
Kenraali Walden suunnitteli jo PK 4:n hankinnan yhteydessä uuden koneen rakentamista Tervasaareen. Paperin hinnat olivat koko 1930-luvun jyrkässä laskussa. Vastavirtaan eteni voimapaperi, jonka kysyntä kasvoi ja jonka tuottajia oli vielä vähän.
Vuonna 1936 päätettiin Tervasaaren suurinvestoinnista, joka kaksinkertaisti tehtaan tuotannon. Uusi paperikone 5 tilattiin Füllnerwerkeltä marraskuussa. Kone oli ns. yhdistetty yankee-kone, jossa halkaisijaltaan – ja leveydeltään – 4,8 metriä leveän kiillotussylinterin lisäksi oli 22 tavallista kuivaussylinteriä. PK 5 oli valmistuessaan suurin voimapaperia valmistava kone pohjoismaissa. PK 5 on edelleen käynnissä.
Tervasaaren paperikonesali laajennettiin liki kaksinkertaiseksi. 139 metriä pitkään ja 63 metriä leveään saliin asennettiin neljä paperikonetta. PK 4:n ja PK 5:n väliin siirrettiin Myllysaaresta PK 2. Myllysaaren PK 3 jäi paikoilleen ja toimi Myllysaaren vuoden 1938 tulipaloon saakka.
Tervasaaren suuret laajennukset valmistuivat 1938 tilanteessa, jossa paperista oli ylitarjontaa. Seuraavana vuonna syttynyt maailmansota loi olosuhteet, joiden myötä Valkeakosken tehtaiden uudistukset osoittautuivat onnistuneiksi. Paperintuotannossa 30 000 tonnin vuosituotanto ylitettiin keskellä sotaa vuonna 1943.
Laajennusten yhteydessä henkilökunnan määrä lisääntyi. Vuonna 1885 työntekijöitä oli 205, heistä noin 50 oli alle 18-vuotiaita. Vuonna 1900 työntekijöitä oli jo 457. Tuhannen raja ylittyi vuonna 1937. Suurimmillaan työntekijämäärä oli vuonna 1940, jolloin palkkalistoilla oli 1567 tervasaarelaista. Liki samaan päästiin vuonna 1970, 1566. Vuonna 1995 työntekijämäärä oli 812.
Tervasaaren vanha sulfiittisellutehdas, SAP-tehdas, pysäytettiin vuonna 2007 ja sulfaattisellutehdas vuonna 2010. Säkkipaperikone PK 6 pysäytettiin vuonna 2008. Nykyisin Tervasaaressa on käynnissä kaksi paperikonetta. Työntekijöitä on noin 290.
Tehtaan myötä yritystoimintaa
Tehdas loi Valkeakosken kylän. Aiemmin kylä oli pieni: kolme kantatilaa, kymmenkunta myllyä ja niiden ympärille kertynyttä asutusta. Talollis- ja mylläriperheiden lisäksi Valkeakoskella asui muutama käsityöläinen ja joukko lähinnä myllyjen piiristä toimeentulonsa hankkineita itsellisiä omissa mökeissään. Asutus oli keskittynyt kosken etelärannalle, Isollepuolelle varsinaiseen Valkeakosken kylään. Pohjoispuoli, Vähäpuoli kuului Roukon ja Salon kylille. Siellä asutusta oli lähinnä vain kosken läheisyydessä. Pohjoispuoli oli soiden ja kosteiden lahtien rikkomaa, kivistä takamaata.
Paperitehtaan perustamisen jälkeen sai Valkeakoski toisenkin tehtaan. Vuonna 1876 aloitti toimintansa Isollapuolella Valkeakosken Oluttehdas. Tehtaan perustaja, baijerilainen J. W. Schmausser oli jo 1850-luvulla tullut Janakkalan Ryttylään Granbergin panimolle. Vuonna 1883 hän laajensi liiketoimintaansa ostamalla Hämeenlinnan vanhimman olutpanimon.
Valkeakoskesta kehittyi nopeasti omaleimainen, kaupunkimainen yhteisönsä. Vuonna 1878 kylässä oli kolme kauppapuotia, kolme ruokakauppiasta, rakenteilla ollut apteekki, värjäri, kaksi nahkuria, nisuleipuri, kaksi seppää ja monenlaisia muita käsityöläisiä. Asuinrakennuksia oli sata ja asukkaita 638.
Tehdasyhtiö rakennutti tehtaan alkuvuosina työväen asuinrakennuksen, Lepänkorvan. Talossa oli kahdeksan yhden huoneen asuntoa ja kaksi yhteiskeittiötä. Lisäksi yläkerrassa oli kaksi suurta makuusalia, toinen naimattomille naistyöläisille, toinen naimattomille miehille. Vuonna 1915 talossa asui 15 perhettä, 79 henkilöä. Virkailijoita varten yhtiö rakennutti Myllysaareen asuintalon.
Tehtaalaisten asunnot olivat pääasiassa huoneen tai pari ja keittiön käsittäviä taloja. Erityisesti Roukon ja Salon kylien isännät vuokrasivat takamailtaan, nykyisen Valkeakosken keskustasta, tontteja. Näin asutus levisi kosken rannoilta kohden Roukkoa aina Pitkänsuon tienoille ja etelässä Helkavuoren seuduille. Mitään asemakaavaa kylässä ei ollut ennen vuotta 1897, jolloin tehdasyhtiö avasi suorat linjakadut, nykyiset Ulvajankadun ja Seurahuoneenkadun.
Lääkäri, koulu ja apua talon hankintaan
Tehtaan alkuvuosina aloitti toimintansa oma säästöpankki. Työntekijöiden terveydenhoidosta huolehtimaan perustettiin sairausapukassa Finlaysonin esikuvan mukaisesti. Omaa lääkäriä ei ollut, vaan tamperelainen lääkäri kävi kerran kuussa Valkeakoskella. Oma lääkäri saatiin vuonna 1885. Kunnanlääkäri paikkakunnalle tuli 1893, ja uusi sairausapukassa perustettiin 1896. Tehtaan sairaala avattiin vuonna 1914. Vuosina 1877–1881 Valkeakoskella oli tehtaan kauppa.
Vuonna 1878 tehdas avasi työntekijöilleen lukusalin ja kirjaston. Vuonna 1885 kirjastossa oli 457 kirjaa ja 1920-luvulla jo noin 2500 nidettä. Vuonna 1900 valmistui tehtaan Seurahuone, josta myös kirjasto sai tilat. Kirjasto toimi myöhemmin Tervasaaren uudessa konttorirakennuksessa ja lopulta Paperituotteella 1970-luvun alkuun saakka.
Tehtaan perustajat olivat luvanneet koulun työntekijöiden lapsille. Koulu aloitti vasta vuonna 1880, jolloin E.J. Granberg lahjoitti sitä varten talon. Vuotta aiemmin valmistuneessa talossa oli suuri, luokkahuoneeksi sopiva sali sekä kolme pienempää huonetta ja keittiö opettajan asunnoksi. Vuonna 1881 ilmoitettiin kylässä olleen 60 kouluikäistä tehtaalaislasta. Kaksi vuotta myöhemmin kouluikäisisä oli 150, joista 50 kävi tehtaankoulua. Kiista Sääksmäen kunnan kanssa johti koulun lopettamiseen vuonna 1902. Kunnallinen kansakoulu, Tietola, oli aloittanut Valkeakoskella vuonna 1899.
1920-luvulla alkoivat erityisesti metsäteollisuusyritykset harjoittaa laajaa ja monipuolista sosiaalista toimintaa, joka tähtäsi toisaalta työntekijöiden olojen ja viihtyvyyden parantamiseen ja toisaalta heidän asenteidensa muokkaamiseen. Yhtyneet ja Ab Walkiakoski palkkasivat vuonna 1929 yhteisen huoltotarkastajan, jonka toimenkuvaan kuului niin työturvallisuuden edistämistä kuin työläiskotien puhtauden ja terveydellisten olojen kehittämistä.
Asuinolot olivat monessa talossa huonot. Yhtyneet Paperitehtaat aloitti 1930-luvulla omakotitoiminnan, jossa yhtiö kaavoitti uusia asuinalueita, joille yksityiset rakentajat rakensivat Yhtyneiden antaman suunnitelman mukaisia omakotitaloja. Omakotirakentaja sai rakennukseensa Yhtyneiden lainan. Valkeakoskelle uusia alue kaavoitettiin ensin Tallinmäkeen, Antinniemeen ja Roukkoon. Yhtyneiden tuen ja huoltokonttorin myöntämien lainojen avulla rakennettiin vuosina 1940–1969 Valkeakoskelle 662 omakotitaloa.
Pihanhoitokilpailulla viihtyisyyttä
Parantaakseen asuntojen ja pihamaiden viihtyisyyttä järjesti Yhtyneet vuonna 1933 Valkeakoskella asuntojen ja pihamaiden hoitokilpailun. Kilpailuun osallistuivat kaikki Yhtyneiden palveluksessa olevat. Näin osallistujien määrä kohosi satoihin, ja tarvittiin alkukilpailu, välierät ja loppukilpailu. Näin jokainen piha ja koti tulivat tarkastetuksi kolmeen kertaan vuoden aikana. Toiminta jatkui sittemmin vuosittaisina pihanhoitokilpailuina.
Tehdaspalokunnan soittokunta oli perustettu jo 1800-luvulla. 1930 tehdaspalokunnan yhteyteen perustettiin Tehdaspalokunnan näyttämö. Yhtyneiden tuki teatterille ulottui aina 1960-luvulle, jolloin 1962 Yhtyneiden ja Juuso Waldenin toimesta perustettiin Valkeakosken kaupunginteatteri – vuotta ennen kuin Valkeakoskesta tuli kaupunki.
1930-luvulta alkaen Yhtyneet rakensi tehdaspaikkakunnilleen erilaisia urheilun suorituspaikkoja. Ensimmäisinä olivat ampumaradat, joka Valkeakoskelle valmistui 1934. Urheilukenttä uudistettiin ja vihittiin käyttöön vuonna 1937. Sosiaalista laitoksista ensimmäisiä oli uusi tehtaan sauna vuonna 1935. Kenraali Rudolf Waldenin vaikutuksesta Valkeakoski sai uuden, kanavan ylittävän sillan, joka avattiin elokuussa 1940. Waldenin ansiosta rakennettiin rautatie Toijalasta Valkeakoskelle vuonna 1937.
Vapaaehtoisesta sosiaalisesta työstä tuli Juuso Waldenin toimitusjohtajakaudella vuodesta 1940 vuoteen 1969 merkittävä osa Yhtyneiden Paperitehtaiden toimintaa. Asuntojen lisäksi rakennettiin ja ylläpidettiin kouluja, urheilupaikkoja ja kokoontumistiloja. Yhtyneet osallistui näkyvästi Valkeakosken keskusta-alueen uudelleenrakentamiseen. Waldenin ajatuksena oli pientalovaltainen puutarhakaupunki. Suuret puistot ja viheralueet sekä laajoina levittyvät omakotitaloalueet olivat leimallisia yhtyneläiselle teollisuuskaupungille. Osana Waldenin ideoimaa Valkeakosken vihervyöhykettä valmistuivat Apian kanavan ylittävät riippusillat vuonna 1963.