Piipahduksia vapaaehtoisuuteen

Liisa Lohtander

Pop up -kotiseututyö perinteisen toiminnan vahvistajana

Pop up -vapaaehtoistyö haastaa yhdistyksiä tarkastelemaan toimintatapojaan. Nopeatempoinen piipahtelu voi ja sen kannattaa antaa muuttaa yhdistyksen tapaa jakaa valtaa ja vastuuta. Yhdistyksen toiminta vaikuttaa suoraan siihen, miten vapaaehtoisten osaaminen vapautuu, kehittyy tai jää hyödyntämättä. Vastuun antaminen ja jakaminen edellyttää luottamusta, mutta myös luopumista. Osataanko teillä jakaa vapautta ja vastuuta? Kuka teidän nurkillanne kasvattaa uusia kotiseutuaktivisteja, paikallisuutenne asiantuntijoita, jollette te? Jos yhdistyksen ovi on kiinni tai verkkosivut tyhjinä, aktiivinen vapaaehtoistyön etsijä antaa aikansa ja osaamisensa toisaalle.

Kaupunginosatyö, kylätoiminta, asukasaktivismi, lähidemokratiahankkeet, vaihtoehtoinen kaupunkisuunnittelu, kaupunkikulttuurin kehittäminen… Nämä kaikki ovat esimerkkejä termeistä, joita käytetään kuvaamaan kansalaistoimintaa, jolla asukkaat haluavat vaikuttaa kotiseutunsa kehittämiseen, vapaa-ajan toimintaan ja paikallisen kulttuuriperinnön säilymiseen ja välittymiseen. Edellä kuvatut toimintamuodot ovat kaikki tavalla tai toisella kotiseututyötä. Kotiseututyö on suuri ja monenkirjava toimintatapojen kudos, jonka tekijät osoittavat toimillaan kotiseuturakkautta kunnan- ja kaupunginosiin, lähiöihin ja kyliin tai mökkipitäjään.

Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja Kirkkohallituksen teettämä tuore selvitys vapaaehtoistyöstä kertoo, että vapaaehtoistyötä tekee meistä lähes joka kolmas, ja vapaaehtoistyön kokonaismääräksi vuodessa saatiin huima luku, lähes 170 000 henkilötyövuotta. Mutta entä ne, jotka eivät tee vapaaehtoistyötä? Miksi? Suurin este on ajan puute. Toiseksi tuli kuitenkin vastaus ”minua ei ole kysytty mukaan”. Näistä jopa yli puolet kertoisi osallistuvansa, jos joku pyytäisi.

Halukkaita uusia toimijoita siis on. Tämä antaa ajattelun aihetta kotiseutu- ja kaupunginosayhdistyksissä, joista monet kaipaavat lisää toimijoita ja tekijöitä. Moni vapaaehtoistyöhön kaipaava haluaisi kuitenkin toimia eri tavoin kuin yhdistyksissä kenties on totuttu toimimaan. Uudenlaista kevyttä toimintaa kuvaava pop up -termi viittaa piipahtamiseen: käväistään kokeilemassa, osallistutaan kenties kerran tai jopa usein mutta satunnaisesti, annetaan hetkittäin omaa aikaa ja osaamista. Samalla kasvetaan osaksi yhteisöä.

Tyypillistä kotiseututyölle on vapaaehtoisuuden suuri määrä, ja monin paikoin lähes kaikki kotiseututyö tapahtuu vapaaehtoisvoimin – eli talkootyönä, kuten asia ennen olisi ilmaistu. Piipahtelevassa toiminnassa leimallista on kuitenkin se, että toimijat etsivät tapoja toteuttaa itseään ja arvojaan, eivätkä toimi tukeakseen vain yhteistä hyvää. Tämäkin kulma ilmiöstä sopii mainiosti kotiseututyöhön, jossa tekijät itse määrittävät toiminnan painopisteet ja jopa merkityksen.

Piipahtajat kolkuttelevat kohta yhdistyksenne ovella – oletteko valmiit?

Pop up -toiminnassa juuri lyhytkestoisuus ja satunnaisuus on suurin ero perinteiseen yhdistystoimintaan nähden, ja ketterä piipahtelu on jo muuttanut kansalaisyhteiskunnan rakenteita ja toimintaa: yhdistyksiltäkin odotetaan ja oletetaan aiempaa enemmän ketteryyttä ja monipuolisuutta, ripeää asioihin tarttumista ja reagoimista sekä vahvaa viestintää.

Kotiseutuyhdistyksissäkin on siis korkea aika pohtia, miten otetaan vastaan ovesta sisään kävelevä henkilö, joka haluaa tehdä vapaaehtoistyötä. Kannattaa miettiä, mitä juuri teidän yhdistyksenne tarjoaa vapaaehtoistyötä kaipaaville. Heitä tulee jatkossa lisää, ja he ovat jo monelle yhdistykselle suuri voimavara. Miten heistä saadaan voimaa ja virtaa kotiseututyöhön? Miten he löytävät juuri teidän kotiseutuyhdistyksenne? Kuka heille vastaa, kuka ottaa vastaan? Kuka pyytää mukaan? Kuka antaa heidän innostua ja ryhtyä toimimaan? Mahdollisimman monipuolinen osallistumisen tarjonta on vahvuus. Tärkeintä on, että tulija pääsee osallistumaan ja toimimaan itselleen merkityksellisten asioiden parissa hänelle sopivalla tavalla.

Uusi tapa tehdä piipahdellen vapaaehtoistyötä haastaa yhdistyksiä tarkastelemaan omia toimintatapojaan. Nopeatempoinen piipahtelu voi ja sen kannattaa antaa muuttaa yhdistyksen tapaa jakaa valtaa ja vastuuta myös uusille toimijoille, jotka haluavat toimia jonkin tietyn, heille tärkeän asian hyväksi omalla kotiseudullaan. Yhdistyksen toiminta vaikuttaa suoraan siihen, miten aktiivisten vapaaehtoisten osaaminen vapautuu, kehittyy tai jää hyödyntämättä.

Vastuun antaminen ja jakaminen edellyttää luottamusta, mutta myös luopumista. Osataanko teillä antaa vapautta ja vastuuta toimia vapaaehtoisten omista lähtökohdista käsin? Ovatko yhdistyksenne ovet ja nettisivut auki uusille tulijoille? Kuka teidän nurkillanne kasvattaa uusia kotiseutuaktivisteja, paikallisuutenne asiantuntijoita, jollette te? Jos yhdistyksen ovi on kiinni tai verkkosivut tyhjinä, aktiivinen vapaaehtoistyön etsijä antaa aikansa ja osaamisensa toisaalle.

Liisa Lohtander
Suomen Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö ja helsinkiläinen kotiseutuaktivisti

Kirjoituksen teemaa on käsitelty aiemmin Lohtanderin artikkelissa ”Perinteenkeruuta ja kaupunkiaktivismia – 2000-luvun kotiseututyön kirjo”, joka on julkaistu Kotiseutu 2017 -vuosikirjassa.

P.S. Alla oleva kuva voi auttaa yhdistyksiä ottamaan vastaan uusia tekijöitä, ja tekijöitä löytämään oman polkunta kotiseututyöhön.

Kotiseututyö vapaaehtoistyönä
Polkuja kotiseutujen vapaaehtoistyöhön. Kuva: Liisa Lohtander ja Elina Kuismin, 2018.