Kotiseutublogi

Kotiseutu tuo turvaa nuorelle

23.8.2024 Aaro Kailasmaa, lohjalainen historianharrastaja

Lohja on minulle rakas, täällä minun on turvallista olla. Kotikunnassani on ainutlaatuisten nähtävyyksien lisäksi rauhaa, hiljaisuutta ja läheisten turvaa. Jonain…

Pekka Timonen avarassa kaupunkimiljöössä.

Kotona Vantaalla

28.6.2024 Pekka Timonen, Vantaan kaupunginjohtaja

Vantaa viettää tänä vuonna kaupunkina 50-vuotisjuhliaan, ja yksi juhlavuotemme päätapahtumia on 30. elokuuta–1. syyskuuta järjestettävät Valtakunnalliset kotiseutupäivät. Vaikka kaupunkina Vantaa…

Kulttuuriperintöpalkinto todistaa samaa, jonka jo nuoruudessani koin – seurantalot ovat kansan yhdessä tekemisen kivijalkaa

19.6.2024 Teppo Ylitalo, Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja

Minä en ole seurantalon kasvatti. Kotini oli pienehkön kaupungin taajaman reunamilla. Siellä ei ollut omaa seurantaloa – urheiluseuran tanssilava oli,…

Joissa ja muissa virtavesissä on tärkeää kulttuuriperintöä

16.5.2024 Reino Hemmilä, Elimäen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja

Suomen merialueiden hylkyjen runsaus tiedetään yleisesti. Järvistäkin arkeologisia kohteita löytyy. Joet ja muut virtavedet ovat jääneet sivurooliin. Olosuhteet ovat usein…

Liisa Nummela ja Pirjo Huvila asemapuistossa.

Rautateiden vihreä kulttuuriperintö – Asemapuistot

25.4.2024 Liisa Nummela ja Pirjo Huvila

Rautatieasemapuistot ovat Suomessa ainutlaatuinen kulttuuriperintö ja maamme ensimmäisiä julkisia puistoja. Ne rakennettiin samalla kuin asemat, asema-alueen rakennukset ja asuinalueet. 1960-luvulla…

Maija Palonheimo, Turku.

”Turku on meille turkulaisille eläväksi muuttunut historian kirja”

5.4.2024 Maija Palonheimo, Turkuseura–Åbosamfundet

Turussa on ollut leikkisä sanonta: ”aito turkulainen on sellainen, joka on syntynyt Heidekenin synnytyslaitoksella”. Minä, niin kuin tuhannet muutkin turkulaiset,…