Luottamus nostettava kotoutumisen keskiöön

Johanna Leinonen, Elina Turjanmaa ja Eveliina Lyytinen

     

 

Sosiaalisia verkostoja koskevassa kotoutumistutkimuksessa luottamuksen rakentumiseen on kiinnitetty vähän huomiota, vaikka luottamuksella on keskeinen rooli kuuluvuuden tunteen ja hyvien väestösuhteiden edistäjänä.

Suomea on usein kuvattu luottamusyhteiskunnaksi, jossa kansalaisten välinen luottamus takaa hyvinvointiyhteiskunnan menestymisen. Viime vuosina on kuitenkin yhä useammin puhuttu jopa luottamusyhteiskunnan kriisistä. Kansan arvot 2016 -tutkimuksen mukaan kansalaisten luottamus instituutioihin on laskenut merkittävästi. Vuoden 2016 Nuorisobarometrin keskeinen löydös oli, että epäluottamus toisia ihmisiä kohtaan on lisääntynyt nopeasti nuorten keskuudessa.

Maahanmuuttajien osalta on laajassa kyselytutkimuksessa havaittu, että he luottavat suomalaisiin instituutioihin enemmän kuin kantaväestö, mutta luottamus vähenee Suomessa asutun ajan mukaan. Kokemukset uudessa maassa sekä yhteiskunnallinen ja globaali tilanne vaikuttavat maahanmuuttotaustaisten luottamukseen, kun esimerkiksi aiemmin turvallisena pidettyjä tiloja aletaan pitää turvattomina.

Luottamus on elintärkeää sosiaalisten suhteiden luomiselle ja ylläpidolle. Luottamuksen rakentuminen suhteessa instituutioihin ja muihin ihmisiin on avainasemassa myös kotoutumisessa. Alastair Ager ja Alison Strang painottavat kotoutumisen teoriassaan sosiaalisten yhteyksien perustavanlaatuista merkitystä kotoutumisessa. Niiden kautta voi syntyä todellista kuuluvuuden tunnetta paikallisyhteisöön ja ympäröivään yhteiskuntaan – ja yhteyksien syntymisen myötä voi myös kehittyä verkostoja, jotka helpottavat esimerkiksi työllistymistä ja kielen oppimista.

Suomen kotouttamispolitiikka rakentuu kaksisuuntaisen kotoutumisen käsitteen ympärille – eli käsitykselle, jonka mukaan sekä vastaanottava yhteiskunta että maahanmuuttajien kulttuurit muuttuvat kotoutumisen seurauksena. Käytännössä kotoutuminen kuitenkin jää maahanmuuttajien vastuulle.

Kotoutumisen politiikka ja tutkimus ovat kiinnittyneet Suomessa ja kansainvälisestikin kotoutumisen indikaattoreihin, erityisesti työllisyyteen, koulutukseen, terveyteen ja asumisoloihin. Indikaattorit ovat kuitenkin pikemminkin keinoja kotoutumiseen kuin todellisen kotoutumisen ja kuuluvuuden tunteen mittareita. Ne eivät kerro juurikaan kotoutumisen kaksisuuntaisuudesta eivätkä siitä, kokevatko maahanmuuttajat tulleensa hyväksytyksi yhteisön jäseninä. Pahimmillaan keskittyminen kotoutumisen indikaattoreihin johtaa maahanmuuttajien jatkuvaan ”epäonnistumisen kierteeseen”, koska heidän on vaikea saavuttaa valtaväestön tasoa esimerkiksi työllistymisen osalta.

Kun luottamus nähdään toimivien sosiaalisten suhteiden kulmakivenä, koskee kotoutumisen prosessi koko yhteisöä. Kummankin osapuolen on kotouduttava: maahanmuuttajan ja täällä jo asuvan. Luottamuksen rakentaminen liittyy myös esimerkiksi eri etnisten ryhmien välisiin suhteisiin.

Luottamusta tarkastellessa tulee myös muistaa, että siihen sisältyy aina mahdollisuus luottamuksen menettämiseen ja epäluottamukseen. Epäluottamus voi vaikeuttaa merkittävästi ihmisten välistä kanssakäymistä ja yhteiskunnan toimivuutta. Onkin huolestuttavaa, että maahanmuuttajien kotoutuessa suomalaiseen yhteiskuntaan heidän luottamuksensa suomalaisia instituutioita kohtaan vähenee, eli lähestyy kantaväestön tasoa. Lisäksi vähemmistöjen syrjintäkokemukset vähentävät heidän luottamustaan kantaväestöä kohtaan. Onkin tärkeä kysyä, miten kotoutumisessa voitaisiin ottaa luottamuksen rakentuminen huomioon? Paikallisyhteisöillä ja erilaisilla paikallisyhdistyksillä voi olla keskeinen rooli eri väestöryhmien välisen luottamuksen rakentamisessa.

On hyvä muistaa, että epäluottamus ei ole pelkästään negatiivinen asia: se voi myös johtaa uudenlaisten luottamusverkostojen syntymiseen. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden keskuudessa epäluottamus maahanmuuttoviranomaisiin ja polisiin voi olla merkittävää, mutta tämän institutionaalisen epäluottamuksen seurauksena voi syntyä uusia sosiaalisen luottamuksen verkostoja – ja täten paikallistason kotoutumista – turvapaikanhakijoiden ja vapaaehtoisten, aktivistien ja järjestöjen kesken.

Johanna Leinonen on erikoistutkija Siirtolaisuusinstituutissa ja Turun yliopiston monikulttuurisuuden tutkimuksen dosentti.

Elina Turjanmaa on sosiaalipsykologi ja väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.

Eveliina Lyytinen on erikoistutkija Siirtolaisuusinstituutissa (Coming of Age in Exile -hanke). Hän on väitellyt kaupunkipakolaisten luottamus- ja suojelukokemuksista Oxfordin yliopistosta.

Kirjoitus liittyy Kotiseutuliiton seminaariin Kaikilla on oikeus kotiseutuun, joka järjestettiin huhtikuussa Opetushallituksen tiloissa Helsingissä.

Lähdeluettelo

AGER, A. & A. STRANG (2008). Understanding Integration: A Conceptual Framework. Journal of Refugee Studies, 21 (2): 166–191.
CASTANEDA, A. ym. (2015). Ulkomaalaistaustaisten psyykkinen hyvinvointi, turvallisuus ja osallisuus. THL.
LYON, F., G. MÖLLERING & M.N.K. SAUNDERS (2012). Introduction: The Variety of Methods for the Multi-Faceted Phenomenon of Trust. F. Lyon, G. Möllering & M.N.K. Saunders (eds.), Handbook of Research Methods on Trust. Edward Elgar Publishing, 1–18.
LYYTINEN, E. (2017). Refugees’ Journeys of Trust: Creating an Analytical Framework to Examine Refugees Exilic Journeys with a Focus on Trust. Journal of Refugee Studies, 30 (4): 489– 501.
MYLLYNIEMI, S. (2016). Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016. Opetus- ja kulttuuriministeriö.
PYRHÖNEN, N., J. LEINONEN & T. MARTIKAINEN (2017). Nordic Migration and Integration Research: Overview and Future Prospects. NordForsk.
SAUKKONEN, P. (2017). Kotoutumisen seurantajärjestelmän kehittäminen Helsingin kaupungilla. Tutkimuskatsauksia 2. Edita Prima Oy.
STRANG, A. & A. AGER (2010). Refugee Integration: Emerging Trends and Remaining Agendas. Journal of Refugee Studies, 23 (4): 589–607.
WIGFIELD, A. & R. TURNER (2010). Good Relations Measurement Framework. Policy Evaluation Group, Research Report 60. Equality and Human Rights Commission.