Kotiseututyölle yhä enemmän tilausta täällä syrjässä

Anna-Maija Halme, Kotiseutuliiton viestintäpäällikkö, Europa Nostran valtuuston jäsen 2013−2019.
Anna-Maija Halme

Kotiseututyölle on yhä enemmän tilausta Suomessa, jossa maaseutua uhkaa autioituminen ja syntyvyys ei pidä enää väkilukua kasvusuuntaisena.

MDI:ltä ilmestyi juuri uusi vuoteen 2040 ulottuva väestöennuste. Tutkimus toteaa, että syntyvyys on kuolleisuutta suurempaa enää kolmessa maakunnassa. Maakuntien väkilukua kasvattaa eniten kansainvälinen muuttoliike.

Kotiseutuliiton asiantuntijavaltuutettu Timo Aro totesi Kotiseutupostin 3/2018 haastattelussa, että kotiseutuylpeydellä on suuri merkitys seutujen vireänä pysymiselle. Kun kotiseutua rakastaa, sen vetovoimaisuuteen riittää uskoa, ja toisaalta ihmiset jaksavat tehdä asioita sen elävänä pitämiseksi. Tämä on ensimmäinen asia, joka lisää tarvetta kotiseutu- ja kulttuurityölle. Toinen on maahanmuutto, pohjimmiltaan samasta syystä.

Kotiseutuyhdistyksillä on taskussaan resepti kotiseuturakkauden herättämiseen. Kulttuuriperinnöllä on valtava merkitys ihmisen juurtumiselle, kuten Kotiseutuliiton puheenjohtaja Janne Vilkuna on monesti todennut. Kun tuntee seudun talot, kalliot, eläimet ja kasvit, ne tuntuvat omilta. Kun tietää rakennusten tarinat sekä yksityiskohtien tarkoituksen ja alkuperän, ne muuttuvat toisella tavalla merkityksellisiksi. Jotta uusi tulokas, lapsi tai muuttaja, saisi hyvät eväät kotiseuturakkauden ja ylpeyden heräämiseen sekä kuulumisen ja omistajuuden tunteen paikkaan, hänen täytyy oppia tuntemaan kotiseutunsa. Jotta hän voisi tuntea ylpeyttä omasta alkuperästään, omasta itsestäänkin kotiseutunsa osana, tulee hänen osata esitellä kotiseutunsa kulttuuriaarteet.

Myös uuden kotiseudun tulee kyetä ottamaan vastaan tulokkaiden kulttuurin parhaita osia, jotta heilläkin on jotain aidosti omaa, kotoa mukaan saatua, jota muut arvostavat. Näissäkin asioissa me kotiseutuihmiset voimme auttaa.

Osallistuin juuri Europa Nostran edustajana Dublinissa EU:n komission järjestämään seminaariin, jossa pohdittiin muun muassa kulttuuriperinnön mahdollisuuksia pitää syrjäseutuja elävänä. Ongelmat ovat yhteisiä. Latviassa asukasluku on laskenut maastamuuton vuoksi vuodesta 1990 noin viidenneksen. Ei ole selviö, että täällä Euroopan pohjoislaidalla jatkossa viihdytään ollenkaan, Helsingissäkään – jos ja kun lumi ei enää valaise pitkää talvea. Petri Rinne kirjoittaa aiheesta loppukesällä ilmestyvässä Kotiseutu-vuosikirjassa.

Kiinassa on meneillään iso hanke maaseudun elävänä pitämiseksi ja lähimatkailukohteiden tarjoamiseksi vaurastuville kiinalaisille. Siinä määritellään tuhat omaleimaista kylää ja kaupunkia, joista jalostetaan kulttuurimatkailukohteita. 400 on jo löytynyt.

Euroopassa ei uskota näin keskusjohtoisiin ratkaisuihin, vaikka mallissa oma itunsa onkin. Monet eurooppalaiset totesivat, että meidän pitää oppia tunnistamaan aito kulttuuri yhdessä asukkaiden kanssa. Kulttuuriperintöä ei kannata määritellä kaavamaisesti ja yläviistosta, jos tärkeintä on lopulta se, minkä ihmiset kokevat itselleen tärkeäksi. Urheilu on kulttuuriperintöä siinä missä oopperakin.

Toisaalta paikalliset saattavat ottaa yläluokkaistakin alkuperää olevan kohteen omakseen, kun se heidän oman kulttuurinsa käyttöön annetaan.

Kuvaavaa oli, että kaikista nähtävyyksistä Dublin halusi esitellä taannoisesta köyhyydestä kertovan vuokralaismuseonsa. Se on irlantilaisten omaa kulttuuria paljon enemmän kuin isolta osalta brittien rakennuttamat monumentit.