Asuinpaikasta kotiseuduksi – kansalaistoiminta kotouttaa

Marika Punamäki, Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hanke, Suomen Kotiseutuliitto
Marika Punamäki. Kuva: Anna-Maija Halme.

”Olen asunut kolme vuotta samassa paikassa, enkä tunne sieltä ketään. Se harmittaa. Synnyinmaassani tunnen kaikki samalla kadulla asuvat.”

Mietipäs, olisiko kiva asua yksin monta vuotta vieraassa maassa, tuntematta ketään naapurustosta. Kukin meistä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa edellä kuvatun todellisen tilanteen muuttamiseen, joko yksilöinä tai kansalaistoimijoina. Kotiseutuliiton asukaslähtöistä kotoutumista pilotoivaa Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hanketta on toteutettu espoolaisten kaupunginosayhdistysten toimesta tämän vuoden alusta alkaen. Hankkeessa tavoitellaan kohtaamisia ja vuoropuhelua eri taustoista tulevien kaupunkilaisten välille. Uusilla ja vanhoilla asukkailla, tulivatpa he mistä päin maailmaa tahansa, on ainakin yksi yhdistävä asia: nykyinen kotiseutu. Kotiseutu ja kotiseututyö kaikessa moninaisuudessaan yhdistää ihmisiä ja voi myös auttaa kotoutumaan.

Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Päivi Pirkkalaisen sanoin ”kotoutuminen on osallistumista ja osallisuutta yhteiskunnan eri osa-alueilla: kansalaisyhteiskunnassa, työelämässä ja politiikassa.” Kotiseututyö osana kansalaisyhteiskunnan toimintaa on mitä parhainta kotoutumisen ja kotiutumisen tukemista. Paikalliskulttuurin ja -historian kautta opitaan tuntemaan omaa aluetta paremmin, ja asuinalueesta voi muotoutua uusi kotiseutu. Erilaisten kulttuurien kohtaaminen edistää kaksisuuntaista kotoutumista, jossa maahan muuttaneet kotoutuvat mutta myös vastaanottava yhteiskunta muuttuu. Vapaaehtoistyö ja yhdistystoiminta puolestaan avaavat käsitystä siitä, millaista on demokraattinen yhteiskuntaan osallistuminen ja aktiivinen kansalaisuus.

Osallistumista ja vaikuttamista: Omnian opiskelijoiden kanssa toteutettu ideointipäivä oman asuinseudun asioista.

Tutkimusten mukaan parhaiten kotouttaa sellainen kansalaistoiminta, jossa maahanmuuttajat osallistuvat kantaväestön tai monietnisiin yhdistyksiin. Tämä rakentaa luottamusta eri taustoista tulevien välille ja luo yhdistävää sosiaalista pääomaa. Samalla opitaan helpommin kieltä, luodaan verkostoja ja omaksutaan toimintatapoja, joista voi olla hyötyä myös opiskelun tai työelämän saralla. Tutkijatohtori Pirkkalainen muistuttaa kaksisuuntaisen kotoutumisen periaatteesta myös yhdistystoiminnassa: pelkkä mukanaolo ja olemassa olevaan toimintaan sopeutuminen ei välttämättä edistä maahanmuuttajien osallisuuden tunnetta. Kaikkien vaikuttamismahdollisuuksista on huolehdittava, ja erilaisia ääniä kuultava yhdenvertaisesti.

Samat huomiot moniäänisyydestä, vastavuoroisuudesta ja yhdistystoiminnan roolista kotoutumisen tukena on tehnyt myös 41 vuotta Suomessa asunut tunisialaistaustainen Ahmed Ladarsi. Yhdistysten kautta uudetkin asukkaat pääsevät kiinni tekemiseen, tutustuvat yhteisöön ja ihmisiin sekä oppivat kieltä. On kuitenkin tärkeää, että tarjolla on oikeasti toimintaa ja tekemistä – pelkkä hallinto ei houkuttele. Ladarsi toteaa, että kotoutuminen on myös pitkälti kiinni tulijan omasta asenteesta: uutta kulttuuria ja perinteitä pitää kunnioittaa ja suhtautua niihinkin avoimin mielin. Niin oman kuin uudenkin kulttuurin historia ja juuret auttavat kiinnittymään nykypäivään ja suuntaamaan myös tulevaan. ”Ilman eilistä ei voi olla huomista”, tuumaa Ladarsi, joka toimii nykyään omalla kotipaikallaan Mämmälän kotiseutuyhdistyksessä.

Kotiseutu- ja kaupunginosayhdistysten rooli kulttuuriperinnön, paikalliskulttuurin ja asukastoiminnan vaalijoina on paikkaan kiinnittymisen näkökulmasta keskeinen. Kaksisuuntaisen kotouttavan kansalaistoiminnan kautta kotiseututyöstä voi tulla kulttuurisesti monimuotoisempaa, opitaan tuntemaan paremmin toinen toisiamme ja asuinpaikkaamme, ja lopulta asuinpaikasta tuleekin – kotiseutu <3.