Kuva Kotiseutuliiton hallituksesta.

Kokkolalaisesta Sampo Purontauksesta Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtaja

Uutinen

Kokkolalainen kulttuuritoimenjohtaja, filosofian tohtori Sampo Purontaus on valittu Suomen Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtajaksi. Purontaus on ollut Kotiseutuliiton hallituksessa vuodesta 2013 lähtien…

Vuoden kotiseututeos -kilpailulla on välivuosi

Uutinen

Vuoden kotiseututeos -kilpailu on tauolla tänä vuonna. Kilpailua on järjestetty jo kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana kilpailu on kasvanut merkittäväksi…

Avustuksia jäsenten hankkeisiin Museovirastolta

Uutinen

Museovirasto on jakanut avustuksia aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen mukaisiin yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin sekä maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin Suomen Nuorisoseurat ry sai…

www.sotalapset.fi

Neljä huippuhanketta ehdolla Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon saajaksi Suomesta

Uutinen

Euroopan kulttuuriperintöpalkintokilpailussa on tänä vuonna ehdolla neljä hienoa suomalaista hanketta. Koulutus ja tietoisuuden lisääminen -luokassa palkintoehdokkaana on Helsingissä sijaitsevan Lapinlahden…

Uusi kotiseutuneuvoksen arvonimi

Uutinen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö  myönsi 19. joulukuuta 61 arvonimeä Suomen Kotiseutuliitto onnittelee uutta kotiseutuneuvosta Tauno Arvo Suominen, maaseutumatkailuyrittäjä, Loimaa Tasavallan…

Paikallismuseonhoitajien koulutus suuntaa Ouluun

Uutinen

Syksyllä käynnistynyt koulutuskierros paikallismuseonhoitajille kiertää Suomea ahkerasti kevään aikana. Helmikuussa kolmepäiväinen koulutus järjestetään Oulussa. Suomen sadat paikallismuseot vaalivat ja esittelevät…