Viimeisen kesän maisemia

Entistä etsimässä

Jäppinen, Jussi: Viimeisen kesän maisemia. Aikamatkailua Suomessa 1939–2019. Atena 2019. 304 s.

Seitsemässäkymmenessä vuodessa maisema muuttuu. Parhaiten sen huomaa siitä, että ennen tarkoituksella näkyviin rakennetut kulttuurikohteet erottautuivat selvästi ympäristöstään, nyt ne ovat ylikasvaneen kasvillisuuden peitossa.

Enemmän maiseman muutokseen vaikuttavat kuitenkin ihmisen jäljet, rakennukset ovat muuttaneet muotoaan, jos eivät ole hävinneet tai peittyneet uusien taakse. Jussi Jäppinen kävi katsomassa maisemia, joiden näkemisien aikaero on jopa sata vuotta – joskus enemmänkin.

Eletään 1930-luvun viimeisiä vuosia. Vastaitsenäistynyt ja sisäisiä haavojaan arpeutuva Suomi pyrkii maailmanmaineeseen hankkimalla olympiakisat järjestettäväkseen vuonna 1940.

Sota kuitenkin lykkäsi niitä tusinalla vuodella. Mutta kisoihin valmistautuva suomalainen matkailuklusteri (sanaa ei silloin vielä tunnettu) ryhtyi valtiovallan rahoituksella toimeen luodakseen tulevaa tapahtumaa varten positiivisen kuvan isäntämaasta. Maahan kutsuttiin Suomen Matkailuyhdistyksen toimesta valtion rahoituksella lehtiväkeä, kirjailijoita, valokuvaajia, kansainvälisen matkailun ammattilaisia.

Yksi näistä oli saksalainen valokuvauksen ammattilainen Hans Wagner (1909–1981), joka kiersi Suomea kesällä 1939 tarkoituksenaan julkaista matkastaan kuvallinen teos, joka esittelee maatamme mahdollisimman laajalti ja monipuolisesti. Wagner oli omistautunut erityisesti maisemakuvaukseen ja elätti itsensä maisemakorttien kuvaajana ja myyjänä, aikakauslehtikuvaajana ja valokuvauksen opettajana.

Sodan jälkeen hän jatkoi valokuvaajan ammattia ja jätti jälkeensä yli 100 000 valokuvan kokoelman. Matkaseuranaan ja tulkkinaan Suomen-kiertueella Wagnerilla oli oma oppilaansa, suomalainen vuonna 1913 syntynyt Päivi Kosonen. Tämä erikoistui sittemmin mm. mainoskuvaukseen ja tuotti erityisesti elokuvien mainoskuvia. Olipa Päivi mukana parissa elokuvassakin sivunäyttelijänä. Hän kuoli jo vuonna 1955 syöpään.

Vuonna 1982 Saksassa toimivan suomalais-saksalaisen seuran aktiivi Leena Schulz otti yhteyttä Gummeruksen kustantamoon ja kyseli tämän kiinnostusta tehdä kirja Suomea esittelevistä diakuvista, joita seuran kokouksessa oli esitelty.

Kuvat olivat peräisin Hans Wagnerin leskeltä Margarethelta. Kustantaja kiinnostui asiasta ja Suomeen saapuikin pian yli 200 väridiaa ja kymmeniä mustavalkokuvia. Kuvat esittivät suomalaisia maisemia ja kansallisia kuvausikoneita, kansallisia rakennusmonumentteja.

Tästä kuvamateriaalista syntyi erinäisten teknisten vaikeuksien voittamisen (mm. diojen sisälle kasvaneet jonkinlaiset sienirihmastot) kuvateos Viimeinen kesä – Ainutlaatuinen värivalokuvateos Suomesta kesällä 1939 (Gummerus 1985), josta otettiin vielä kaksi samansisältöistä, mutta erinimistä painosta.

Alkuperäistä kuvamateriaalia tarjottiin Suomen Valokuvataiteen museolle, mutta koska ne eivät olleet ”taidekuvia”, ne eivät sinne kelvanneet vaan palautettiin Saksaan. Jussi Jäppinen, Viimeisen kesän toimittaja oli kuitenkin saanut luvan kopioida satakunta kuvaa omaan arkistoonsa.

Kiertomatka Suomessa silloin ja nyt

Hans Wagner saapui Suomeen ilmeisesti suoraan Saksasta muassaan valokuvatarpeisto ja vuoden 1938 mallin DKW F7 Front Luxus Cabriolet, todella harvinaisuus Suomen senaikaisilla maanteillä. Häntä varten oli valmisteltu matkaohjelma, joka perustui Suomen Matkailijayhdistyksen hotelli- ja matkustajakotiverkostoon ja käsitti keskeiset ”viralliset” nähtävyydet Suomessa. Milloin ei saatu majoituttua katon alle, pystytettiin teltta sopivaan kohtaan maantien varteen.

Matka alkoi Helsingistä, jota kuvattiinkin ahkerasti, sieltä rantatietä Porvoon, Loviisan, Kotkan ja Haminan kautta Viipuriin ja sieltä Imatralle, Sortavalaan ja Vanhaan Valamoon. Itä-Suomessa ikuistettiin mm. Punkaharju, Kuopio ja Koli. Oulujärvi kierrettiin Kajaanin kautta, ajettiin Ouluun, Rovaniemelle ja eksoottisen Petsamoon. Paluumatka Oulun kautta pudotettiin alas sisämaan kautta Tampereelle, Lahteen ja Hämeenlinnaan.

Lopuksi Helsingistä vielä matkattiin Turkuun ja Naantaliin ennen laivamatkaa Ruotsiin. Koko länsirannikko jätettiin käymättä, siellä ei kaiketi Matkailijayhdistyksen mielestä ollut erikoista näkemistä – ja Jyväskyläkin jäi Jäppisen suureksi harmiksi katsastamatta.

Värikuvateos Suomesta jäi sillä kertaa julkaisematta. Kolme kuukautta sen jälkeen, kun Wagner lähti laivalla Turun satamasta Ruotsin kautta Saksaan, hyökkäsivät Saksan armeijan joukot Puolaan. Wagner astui asepalvelukseen hänkin.

Saman matkan kuin Wagner teki nyt Jäppinenkin. Hänethän tunnetaan palkittuna tietokirjailijana, kymmenien Suomen eri puolia esittelevien kuvateosten tekijänä, jonka silmä on herkkä näkemään rakennetun kulttuuriympäristön luonteenpiirteet ja miljöiden muutokset

Jäppinen haki arkistossaan olleista Wagnerin kuvista ”kiintopisteet” ja kuvasi se matkallaan tämän päivän asussa. Ajatuksena oli saada selviä vertailukuvia, joissa vuoden 1939 rakennettu kulttuurimaisema rinnastuisi nykyiseen. Aivan yksi yhteen tulokseen ei Jäppinen kaiketi pyrkinytkään kuin muutamassa kuvassa, hänelle riitti se, että Wagnerin kohde oli suunnilleen samasta suunnasta ja kuvakulmasta löydettävissä ja uudesta kuvasta selviäisi kulttuuriympäristön muutos.

Ajallista syvyyttä kuvarinnastuksiin Jäppinen on tuonut liittämällä mukaan isovanhempiensa valokuvia 1920-luvun lopulta – siis parikymmentä vuotta ennen Wagneria – ja piirroksia Topeliuksen teoksista Finland framstäldt i teckningar (1845–1852) ja En Resa i Finland (1873).

Suomi on sama Wagnerin ja Jäppisen (ja muidenkin) kuvissa. Paitsi että osa matkasta suuntautui nyt maisemiin, joiden haltijana olivat toiset kuin vuonna 1939. Viipuri, Sortavala, Vanha Valamo ja Petsamo ovat vieraan vallan alla, mutta onneksi niihin kuitenkin nyt taas pääsee.

Jäppisellä lienee ollut joitain vaikeuksia kuvata Valamossa, mitä itse kyllä ihmettelen, onhan se suosittu ja itsellenikin tuttu turistikohde, Petsamossa käynti vaatii taas omat kommervenkkinsä.

Wagnerin kuvauskohteiden hakeminen oli ”ikonikohteissa” helppoa, kohteet ovat niitä, joita on samasta kuvakulmasta ikuistettu aina, jo ennen kameran keksimistäkin, ajatellaanpa vaikka Turun tuomiokirkkoa, Olavinlinnaa, maisemaa Aulangolta, Kolia tai Viipurin katunäkymää vanhalle kellotornille.

Mutta toiset kohteet ovat hankalampia. Lapista ei löydy taloja, joita Wagner ikuisti, maanmiehensä olivat ne polttaneet, ja maantievarren satunnaisia ohikulkukuvia on mahdoton paikallistaa. Toisissa kohteissa ylikasvanut puusto peittää näkymän käytännössä kokonaan, toisissa kiinnekohta on jäänyt eteen rakennetun taakse.

Mutta onnistumisia on mielenkiintoista seurata. Joku mansardikatto paljastaa vanhan näkymän ja Porvoon väriliitujen kannen kuvan mäntyjuurakko on edelleen ikuistettavissa, niin kuin sen ikuisti teoksessaan Porvoo Linnamäeltä nähtynä Albert Edefelt vuonna 1892.

Jäppisen kuvassa näkyy sama juurakko, mutta taustamaisema on kasvillisuuden peittämä. Wagner ei tätä juurakkoa tuntenut, hänen kuvansa Porvoon kirkon suuntaan on muutama metri sivusta otettu, Jäppisen kuvasta maiseman kyllä tunnistaa.

Rakentelua

Joihinkin kuviin Jäppinen on rakentanut aikakerrostuman tuomalla kuvaan sisään vanhan mustavalkoisen otoksen, niin kuin monissa rakennetun ympäristön muuttumiskuvissa nykyään on tapana. Onneksi näitä kuvamanipulaatioita ei ole liikaa, niihin nimittäin kyllästyy aika äkkiä. Ja pariinkin otteeseen Jäppinen istuttaa Wagnerin matkakumppanin, Päivi Kososen tuoreeseen maisemakuvaansa.

Aivan samalla tavalla kuin Wagnerkin teki alkuperäiskuvassa halutessaan maisemakuviinsa sisältöä, syvyysperspektiiviä ja elämääkin. Elämää kuviinsa haki Wagner ikuistamalla myös ihmisiä. Vaikkapa Kuopion torilla, jossa sekä torikauppiaat ja asiakkaat vaikuttavat jo ikääntyneiltä, Jäppinen kiinnittää huomiota kesäasuisiin neitokaisiin samassa kuvamiljöössä.

Teoksen kansikuva on näiden kahden otoksen yhdistelmä. Kun Wagner kuvasi satunnaisen tietä ylittävän poron, huomio kiinnittyy pääasiassa hänen autonsa ”pinnapyörään” ja soratiehen, kun taas Jäppisen tieporo hukkuu asfaltin harmauteen. Kun Wagner ei pistäytynyt Jyväskylässä, tekee Jäppinen nyt sinne pikapoikkeaman, onhan tämä hänen kotikaupunkinsa ja ansaitsee paikkansa kansallisikonien joukossa.

Jokaista kohdetta täydennetään kuvavertailujen lisäksi lyhyillä teksteillä, joissa useimmiten kerrotaan kohteesta sen historiallinen tausta ja liittyminen laajempaan kontekstiin (tällä arvelisin tavoiteltavan myös kansainvälistä levitystä), esitellään kohteet maisemakuvissa ja ehkä hieman osoitellenkin kerrotaan kohteissa tapahtuneet visuaaliset muutokset. Mutta nämä tekstit toki ovat harkittuja ja tarpeen, tuovat kulttuurimaiseman nykypäivään ja tekevät kokonaistuloksesta vieläkin paremman.

Lassi Saressalo

Teosta myy mm. Suomalainen Kirjakauppa