Työn ja tarinoiden Iisvesi

Erään yhdyskunnan tarina

Särkkä, Timo; Sutinen, Jarmo ja Korhonen, Pekka: Työn ja tarinoiden Iisvesi. Sahayhdyskunnan vaiheita 1800-luvulta 1970-luvulle. Suonenjoki-Seura 2026. 288 s.

Suomalaisen sahateollisuuden alkuvuodet voidaan sijoittaa jo 1500-luvulle, mutta varsinaisesti laajempi teollinen sahatoiminta Suomessa alkoi 1700-luvulla. Sahat olivat aluksi niin sanottuja vesimyllyistä kehitettyjä sahoja, jotka saivat voimansa virtaavasta vedestä. Tällaiset sahat oli luonnollisesti sijoitettu jokien koskipaikkoihin, mikä rajoitti niiden yleistymistä.

1800-luvun puolivälin jälkeen alkoi höyrysahojen aikakausi, jossa vesivoiman sijaan höyrykoneet toimivat voimanlähteenä. Tämän jälkeen sahatuotanto ei ollut riippuvainen säistä eikä vuodenajoista, vaan höyrykoneet pyörittivät sahoja ympäri vuoden. Suomen ensimmäinen höyrysaha, Kestilän saha, perustettiin Iijokisuulle vuonna 1860, ja vuonna 1870 höyryn voimalla käyviä sahalaitoksia oli jo 60.

Myös höyrysahat sijoittuivat vesistöjen varsille, usein rannikon jokisuihin, mutta myös sisävesistöjen varsille. Tämä johtui siitä, että sahattava puutavara oli saatava sahoille, ja uitto vesireittejä pitkin oli tuohon aikaan ainut tehokas ja taloudellinen tapa tarjota tuotantomateriaalia sahoille.

Tutkimusote

Timo Särkän, Jarmo Sutisen ja Pekka Korhosen teos kertoo Iisveden sahateollisuuden tarinan reilun seitsemänkymmenen vuoden ajalta. Jarmo Sutinen, syntyperäinen iisveteläinen, on vastannut teoksen paikallistuntemuksesta ja tuottanut runsaasti tekstiä täydentävää oheismateriaalia. Pekka Korhonen puolestaan tarjoaa lukijalle näkymän teollisuusyhteisön yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Pääosan tekstistä on tuottanut historioitsija Timo Särkkä, jonka teksti on sujuvaa, ja joka voidaan ainakin tämän teoksen myötä laskea niin sanotun annalistisen koulukunnan historioitsijaksi. Tämä koulukunta on Ranskassa 1920-luvulla syntynyt, ympäri maailman levinnyt historiakirjoituksen koulukunta, joka tunnetaan siitä, että se ei keskity pelkästään poliittiseen historiaan vaan edellyttää, että historiantutkimuksessa pitää ottaa huomioon kaikki yhteiskunnan osatekijät.

Näinpä puhutaankin totaalihistoriasta, jossa historian dokumenttien lisäksi käsitellään maantiedettä, antropologiaa, sosiologiaa, historian rajapintoja kuten kulttuurihistoriaa ja myös etnografiaa. Tämä ote näkyy selkeästi Sutisen tekstissä ja koko teoksen kokonaisuudessa, joka on varsin selkeä ja ottaa huomioon Iisveden sahateollisuusyhteisön eri osa-alueet.

Sahat syntyvät

Iisvedelle syntyi ensimmäisenä vuonna 1896 suurkauppias Heikki Peuran omistama höyrysahalaitos, minkä jälkeen samalle alueelle perustettiin vuonna 1907 myös Kymin Oy:n sahalaitos, ja viimeisenä vuonna 1924 maataloustuottajien ja karjankasvattajien perustama Iisveden Metsä Oy:n saha. Tätä kutsutaan kansan keskuudessa ”Piimän sahaksi”.

Teoksen alussa sijoitetaan Iisvesi ja Iisveden taajaman synty osaksi perinteistä maalaismaisemaa, käydään läpi sen alueella olevat kantatilat ja niiden muuttuminen sekä kyseisten sahayritysten alueet.

Tätä johdantolukua seuraa varsin pitkä ja perusteellinen luku, joka kertoo puun tien metsästä maailmalle. Kaikki alkaa metsäkaupoista, ja kuvaus kuljettaa lukijan koko sahaprosessin läpi askel askeleelta vientisatamiin asti. Mainittakoon, että kyseinen Peuran sahalaitos oli yksi ensimmäisiä punatiilestä rakennettuja sahoja Suomessa ja sen korkea tiilinen piippu todella osaltaan muutti Iisveden luonnonmaisemaa.

Liikenne

Lienevätkö kirjan kirjoittajat olleet erityisen kiinnostuneita höyrylaivoista, koska pääluku, joka kuvaa liikenteen kehittymistä ja liikkumista, käsittää parinkymmenen sivun pituisen selvityksen Kymijoen vesistön sisävesilaivaston höyryaluksista ja niiden käytöstä puun kuljetukseen joko kansilastina, mutta erityisesti tukkilauttojen hinaajina ja varppausaluksina. Myös matkustaja-alukset tulevat selvitettyä. Liikennekulttuuriin kuuluvat myös teiden rakentaminen ja Iisveden ja Suonenjoen välisen linja-autoliikenteen kehittyminen.

Erityisen tärkeää sahateollisuusyhteisölle olivat kanavatyöt ja toiminnan kannalta keskeistä rautateiden rakentaminen. Savon rata Kouvolan ja Kuopion välille valmistui 1889 ja siitä vedetty pistorata Iisvedelle mahdollisti puutavaran kuljetuksen etelän vientisatamiin, Iisveden tapauksessa lähinnä Haminaan.

Taajaväkinen yhdyskunta

Iisveden kasvaminen hiljalleen teollisuuskeskukseksi kesti kymmeniä vuosia. Kirjassa mainitaan Iisvedellä olleen vakituisessa työssä vuonna 1924 noin 500 työntekijää. Valitettavasti teoksessa ei esitetä Iisveden taajaman väestörakennetta eikä asukasmääriä tarkemmin, mutta jos nuo 500 työntekijää ovat vakituista väkeä, kirjassa esitetyn taulukon mukaan koululaisia oli parisen sataa, johon on lisättävä luonnollisesti kotona olevat muut perheenjäsenet, voinee arvioida 1920-luvulla Iisvedellä asuneen vakituisesti ehkä tuhatkunta henkilöä.

Vielä silloin kun uitot olivat voimissaan, kesäkautena taajaman väkiluku moninkertaistui kausityöläisten myötä, mikä toi sitten mukanaan luonnollisesti levottomuuksia, pirtukauppiaita, korttihuijareita ja muuta epämääräistä ainesta, ja Iisvedelle jouduttiinkin perustamaan pari poliisin virkaa hoitamaan järjestystä.

Iisvedestä tuli vuonna 1924 taajaväkinen yhdyskunta. Tällaisia yhdyskuntia, joiden kunnallinen status liikkui jossain maalaiskunnan ja kauppalan välillä, perustettiin Suomeen Ruotsin mallin mukaisesti noin 30 vuodesta 1898 aina 1950-luvulle asti. Tällaiset taajaväkiset yhdyskunnat olivat erityisesti teollisuustaajamia, rautatiesolmukohtia tai sitten suurempien kaupunkien osa alueita. Tällaisia olivat vaikkapa esimerkiksi Tikkurila ja Oulainen Pyhäjoen suussa Pohjanmaalla, Iin Hamina sekä Kemijärvi ja Vaajakoski, joista tuli myöhemmin omia kuntiansa.

Tunnetuimpia lienevät Helsinkiin liitetyt Huopalahti, Munkkiniemi, Lauttasaari, Pakila, Pukinmäki ja niin edespäin, jotka sitten vuonna 1946 kytkettiin kaikki Helsingin kaupunkiin. Iisveden taajama oli siis yksi tällainen taajaväkinen yhdyskunta. Taajaväkiset yhdyskunnat poistuivat kuntalainsäädännöstä vuonna 1977, mutta käytännössä lakkasivat olemasta jo 1956.

Kauppaa ja arkielämää

Kirja etenee tarjoamalla näkemyksen tavalliseen arkielämään työn ohella, ja mielenkiintoista on, kuinka parissakin esillä olevassa asemakaavakartassa on kauppaliikkeitä huomattava määrä. On osuuskauppaa ja -liikettä, on yksityistä kauppaa, on nurkkapuoteja. Kauppaliikkeet olivat pieniä, ja palvelivat lähiympäristön asukkaita.

Teos käsittelee myös työväenkulttuuria. Työväen järjestäytymistä seurataan 1800-luvun lopulta kolmekymmentäluvulle. Seurataan yhteiskunnan oikeistolaistumista ja työväenkulttuuriin kohdistuvia rajoituksia aina urheilujärjestöjä myöten.

Spontaanit korttelit

Kirja syventyy myös työväen rakennuskulttuuriin, niin sahojen tarjoamiin vuokrakasarmeihin kuin myös spontaanisti syntyneisiin asuinalueisiin, joita syntyi kaavoittamattomille alueille työläisten rakentamina. Tätä käsitellään perusteellisesti – jopa rakennus rakennukselta, asukas asukkaaltakin.

Yksi näistä on nykyisin työväestön asuinkulttuuriesimerkkinä esiintyvä Kolikkoinmäen asutus. Itse paikan nimestä on useita selityksiä, joista kaikki lienevät jossain määrin perusteltuja. Kyseessä on edelleenkin voimissaan oleva tiivis työväestön omakotiasutus – vertailukohteeksi voisi ehkä ottaa Tampereen Pispalan synnyn, joskin Pispala on menettänyt sosiaalisen ilmeensä viime vuosikymmeninä. Kolikkoinmäen asutus syntyi ilman asemakaavoitusta, tontit olivat pieniä, kunnallinen infrastruktuuri puuttui. Asumista ja elämää Kolikkoinmäellä kuvataan etnografisen mielenkiintoisesti.

Lopuksi

Jo kirjan esipuheessa kuvataan sitä laajaa arkisto- ja lähdeaineistotyöskentelyn määrää, jota on käytetty kokonaisuuden hahmottamiseksi. Kuvadokumentointi asettaa lukijan haasteen eteen, tekstisivuilla sitä ei ole toteutettu, mutta loppusivuilla on luettelo kuvien omistajista/ottajista ja viitteitä kirjan sivuille. Itse en tätä logiikkaa välttämättä ymmärtänyt.

Anja Jääskeläisen taitto on rauhallinen, mutta ei mitenkään yllättävä.

Lassi Saressalo

Saatavuus/tiedustelut:

Suonenjoen Kirjakauppa:
p. 017-511553
kipa@suonenjoenkirjakauppa.fi

Suonenjoki-Seura
suonenjokiseura.ry@gmail.com
P. 0405441010