Rahtihevosista ravikuningattariin

Jättikirja hevosista

Karhila, Anna: Rahtihevosista ravikuningatariin. Jämsän hevosten jäljillä halki vuosisatojen. I nide. Jämsän ravi ry, Jämsän seudun hevoshistoriahanke 2022. 425 s.

Jämsä tunnettiin jo 1860-luvulla yhtenä maan ensimmäisistä hevospitäjistä, sillä jo tuolloin Jämsässä oli maankuuluja hevosia ja hevosmiehiä. Vuonna 1875 Jämsässä perustettiin hevosystäväinseura yhtenä Suomen ensimmäisistä. Hevosjalostus oli korkeatasoista ja jämsäläinen hevoskanta tunnettiin kautta maan.

Jo varhain alettiin Jämsässä myös kilvanajo hevosilla. Anna Karhila otti tilaustyönä tehtäväkseen lähteä selvittämään Jämsän hevoshistoriaa. Ja aikamoinen paketti siitä onkin syntynyt. Jämsän alue käsitetään teoksessa varsina laajana ja aineistosta erotettiinkin erilliseksi teokseksi Mehtähevosia, sotakavereita ja markkamiljonäärejä. Hevoshistoriaa Kuhmoisista (2023). (Katso esittely Kirjamakasiinissa 25.4.24.)

Teos lähtee kartoittamaan hevoshistoriaa jopa arkeologisten löytöjen kautta, mutta jokamiehen historiakirjat tuntevat varhaisimpia hevostarinoita lähinnä rälssitilojen ja sitä kautta sotapalvelukseen otettujen hevosten kautta. Suomalaiset hakkapeliitat tunnettiin Keski-Euroopassa, mutta suomalainen hevonen on palvellut sotajuhtana käytännössä kaikissa niissä sodissa, joihin suomalaiset ovat joutuneet.

Niin myös viimeisimmässä maailmansodassa, josta kirjan ensimmäisen niteen lopussa on laaja katsaus. Hevoset olivat ”hevosasevelvollisia” ja erityiset hevosenottolautakunnat määräsivät, kenen hevonen otettiin palveluksen ja mihin se sijoitetiin. Jämsäläiset kunnostautuivat erityisesti tykistön ratsukkoina.

Mutta järjestäytyneenä palveluksena oli myös kievarilaitos, johon talollisten hevoset määrättiin kyyditsemään virkamiehiä ja muita matkaajia. Käsite hollitupa ja hollitalli tulevat kievarikyytijaoilta, jolloin hevonen ja kuski olivat ”hollilla” odottamassa kyytiläisiä.

Teos etenee kronologisesti, esihistorian jälkeen lähdetään tarkastelemaan 1800-luvun hevostyötä. Tuolloin hevonen sananmukaisesti valjastettiin maataloustyöhön ja metsätöiden vetojuhdaksi. Mutta hevosia oli myös mm. tehdastyössä kuljettamassa niin raaka-aineita kuin valmiita tuotteita rautatien varteen.

Tuolloin rakennettiin mm. Jämsänkosken paperitehtaalle hevosraitiotie, jossa hevonen veti kiskoilla kulkevaa vaunua. Luotiinpa noihin aikoihin – ennen auton tuloa – myös hevosomnibussi. Karhila kuvaa myös hevosajopelejä, niin trilloja ja rekiä kuin varusteita, valjaita ja niiden valmistamista.

Ennen vuosisadan vaihdetta perustettiin ensimmäiset hevosjalostusta edistävät hevosystäväin seurat, jotka sittemmin muodostivat Hevosjalostusliiton ja elävät osittain edelleenkin eri nimisinä.

Hevoskilpailujen järjestäminen alkoi sekin edellisen vuosisadan vaihteessa, ja ne luonnollisesti liittyivät hevosjalostukseen. Parhaat tammat ja oriit, niin kilpailuista kuin hevosnäyttelyistä pääsivät jatkamaan valikoidusti sukuaan. Teos esitteleekin kautta historian tunnettuja hevosmiehiä ja hevosia niin, että ulkopuolista lukijaa hengästyttää.

Mutta nämä katsaukset niin hevosjalostukseen, merkittäviin ”hevossukuihin” ja samalla näiden hevosten omistajiin ovat tarkkaa tutkimusta, jotka tekijä on myös huolellisesti nootittanut, joskin hän ehkä vaatimattomana toteaa, ettei teos ole varsinainen tieteellinen tutkimus. Teos rakentuu aikajanoille, joissa samansisältöiset kehityskaaret tarjoavat näkymän siihen, miten hevosjalostus, ja ravikilpailu limittyvät suomenhevosen arkipäivään, kunnes lopulta syntyy erityinen kilpahevosten kantakirja myös suomenhevosille.

Valitettavasti käytettävissäni ei ole teoksen toista nidettä ja siksipä olen voinut tutustua vain sisällysluetteloon. Siitä kuitenkin selviää, miten paikallisista hevoskilpailuista kasvoi vuosien mittaan valtava ravibisnes, jossa nousevat esiin erityiset ravitallit, ammattivalmentajat ja ammattikuskit. Ja vähitellen suomenhevonen saa rinnalleen ja ohitsekin lämminveriset ravurit, joita ammattiohjastajat ajavat.

Ravitallien rinnalle Jämsäänkin syntyy myös ratsastustalleja ja ratsastusharrastus ja -kilpatoiminta alkaa laajeta.

Mutta kaiken perustana on kuitenkin ihmisen toinen paras ystävä. Koiran rinnalle nostetaan Anna Karhilan teoksissa hevonen, ennen miehisen maailman symboli, nyt myös niin raviradalla kuin erityisesti ratsastuskentillä myös osa naisistuvaa harrastusmaailmaa.

Lassi Saressalo