Konnun malliin

18.4.2013
Pertti Vuori
Konnun malliin – Konnunsuon vankilayhteisön historiaa
Tulentallojain tarinoita XVII.
Joutsenon kotiseutuyhdistys
2012
329 s.

Suonkuokkijoita valvomassa

Joussenolaisii sanottii enne vanhaa tuletallojiks. Häräojakangas ko sytty tullee, ni joussenolaiset kastoit virsuusa Häräojas ja talloit tule sammuksii. Siitäpä siis julkaisusarjan nimi.

Voiko joku rakastaa vankilaa? Kyllä varmaan, ainakin, mikäli uskoo ja oikein tulkitsee ne epätoivon hetket, jota kuvaa teksti Vankilan muistolle: Surulla ilmoitamme, että meille niin rakas työpaikkamme Konnunsuon (keskus)vankila on poistunut keskuudestamme 31.12.2011. Suremaan jäi suuri joukko henkilökuntaa. Koetamme olla muistamatta pahalla niitä, jotka edesauttoivat laitoksen poismenoa.

Päivä oli perjantai 30.12.2011. Lähes satavuotias Konnunsuon vankila lopetti toimintansa. Ei välttämättä siksi, ettei Suomessa enää vankeja riittäisi. Vaan siksi, että ”Vankeinhoitolaitoksen rakenteelliset ja toiminnalliset uudistukset ovat välttämättömiä”. Tämä on ihan peestä, kuului vankilan viimeisen johtajan Lea Lehtosen tukahtunut ääni, kun vanhassa tynnyrissä mielenosoituksellisesti poltettiin käytettyjä virkapukuja. Lehtonen nousi vankilan ja vankilayhteisön vastarinnan kasvoiksi puolustaessaan vankilaansa ”herrojen” päätöksiä vastaan. Tai itse asiassa päätöksen teki rouva-ministeri Tuija Brax.

Ja samalla päättyi Lehtosen ura vankeinhoitolaitoksessa.

Mutta Konnunsuo elää ainakin Pertti Vuoren kirjassa, joka kokoaa yhteen niin vankilan virallisen historian kuin vankilayhteisön elämänkaaren. Vankilan alku sattuu järjestäytyneen itsenäisen Suomen alkuvaiheisiin, kun sisällissodan hävinneiden säilömispaikoista, vankileireistä, haluttiin päästä eroon ja kuoleminen niissä loppumaan. Konnunsuo löytyi, sen kuivaaminen oli alkanut ”siviilityönä” jo edellisellä vuosisadalla, paikka oli lähellä Lappeenrannan vankileiriä ja Saimaan kanavaa, jota myöten ensimmäiset vangit tuotiin väliaikaistiloihin rakentamaan vankilaa. Vielä täälläkin vankeja kuoli aliravitsemukseen ja haudattiin joukkohautaan. Mutta ajan myötä rakennuksia valmistui, elämä palasi uomiinsa, vankiaines muuttui vankileirien tutkintovangeista kriminaalivangeiksi ja alkoi syntyä myös vankilan henkilökunnan yhteisö.

Vuori kuvaa teoksessaan vankilan olojen muutosta, vankilayhteiskunnan rakentumista, vankityön eri muotoja, vankilan arkea ja pyhää ja tietenkin myös sitä, mistä Konnunsuon vankila tunnettiin ja tunnetaan – suon kuokkimista eli turveteollisuutta. Ensin käsivoimin sitten koneellisemmin – olipa Konnulla jopa oma kapearaiteinen rautatiekin jo vuonna 1924. Mutta tehtiin siellä muutakin. Viljeltiin viljaa, pidettiin lypsy- ja lihakarjaa niin omiksi tarpeiksi kuin myytäväksikin. Vankilassa oli oma sahalaitos, paja, autokorjaamo, verstas. Tehtiin huonekaluja, kangaspuita, koirankoppeja, naiset virkkasivat ja tekivät koruja. Mutta vangeille annettiin myös sivistystä, hengen ravintoa ja tarjottiin urheiluharrastuksia.

Mutta olihan Konnunsuo muutakin kuin vankeja. Toki henkilökuntaa perheineen, ammattiyhdistystoimintaa, urheilutoimintaa, suojeluskuntaakin aikoinaan, lottatyötä ja partiolaisia, järjestettiin kesäjuhlia, teatteritoimintaa, perustettiin nuorisoseura ja lopulta konnunsuolaista perinnettä kokoamaan ja tallentamaan myös Konnunsuo-seura. Yhteisö oli tiivis, viime vuosina töissä oli puolisentoistasataa työntekijää, joilla perhettä useimmilla. Konnunsuolla yhdistyivät vankilan viranomaistyö ja tiiviin asuinyhteisön eri puolet. Tätä maailmaa kuvaa Vuoren teos. Konnun malliin oli ja lienee vieläkin käsite suomalaisessa vankeinhoitomaailmassa. Se tarkoittaa niin aloitteellista ja toimivaa vankeinhoitotyötä kuin monipuolista yhteisötyötä kulttuurin saralla.

Hieman ihmetyttää sisällysluettelon sijoittaminen teoksen loppuun ja sen jäsentämättömyys. Kukin kokonaiskertomuksen osatarina on saanut luetteloon oman rivinsä ilman, että olisi nostettu esiin kertomuskokonaisuuksia. Itse teksti on sujuvaa ja Eija Partti on onnistunut taitossa. Kuvamateriaali on mielenkiintoista ja tekstin sisään sijoitetut muistelositaatit lähentävät tekstiä kertojiin ja kertojia lukijaan.

Lassi Saressalo

Kirja on myynnissä Joutsenossa Saikupuodissa ja Konnunsuon baarissa ja Lappeenrannassa Karjala-myymälässä ja Etelä-Karjalan museossa. 328-sivuisen, runsaasti kuvitetun kirjan hinta on 40 euroa + mahdolliset toimituskulut.