Hämeenkyrön kunnan puistotiimi
Viihtyisyyden luomista
Liebing, Detlev: Hämeenkyrön kunnan puistotiimi. Projekteja 1981–2011. Hämeenkyrö-Seura 2023. 120 s.
Eipä meikäläisen välttämättä tule ajateltua kotimaisemissa kulkiessaan, että taajamaympäristön suunnittelu ja suunnitelmien toteuttaminen on tiimityötä. Työtä, josta ei juurikaan ääntä pidetä. Uudet miljööt vain syntyvät, kunhan ensin työkoneet ovat muokanneet ympäristöä, puutarhaväki hoitanut uuden kasvillisuuden istutuksen ja ruohikkojen perustamisen ja johon jossain valmistetut rakennelmat ilmestyvät paikalle.
Ei se kyllä ihan näin mene. Kaiken takana on vaativa suunnittelutyö, osaavien ihmisten kokoaminen yhteen luomaan uutta kokonaisuutta, tekeminen, rakentaminen ja kokonaisuuden tarjoaminen valmiina uutena kulttuuriympäristönä.
Tästä kertoo saksalaissyntyinen ja Saksassa puutarha-arkkitehtikoulutuksen saanut Detlev Liebing, joka palveli Hämeenkyrön kuntaa kunnanpuutarhurin vakanssilla liki kolmekymmentä vuotta. Puutarhurin toimenkuvaa ei ollut määritelty ja näin uuteen työhön tarttuneella maahanmuuttajalla oli aika tavalla vapaat kädet lähteä muokkaamaan hämeenkyröläistä maisemaa.
Maisemaa, joka tunnetaan laajemminkin kumpuilevista peltomaisemistaan, sillanpääläisestä maalaisidyllistä. Tähän maisemaan Liebingin työ ei kohdistunut vaan siihen maisemaan, jota ei ollut olemassa. Vuonna 1981, jolloin hänen työkautensa alkoi, Hämeenkyrössä ei ollut taajamapuistoista tietoakaan, löytyi vain kaksi pientä lasten leikkipaikkaa, mutta ei yhtään suunniteltua ja rakennettua viheraluetta.
Rakennettu ympäristö
Liebing kokosi ympärilleen puistotiimiksi nimetyn joukon kunnan työntekijöitä, kunnan rakennusmestarin ja rakennuspuolen tekijöitä, kesäisin kausityöntekijöitä ja lopulta jopa oman vakituisen työntekijän juuri näitä hankkeita varten.
Jälkeä alkoi syntyä, rakennettiin leikkikenttiä, parannettiin ja varustettiin uimaranta, kehitettiin torikeskus, paranneltiin valmiita, mutta suunnittelemattomia ympäristöjä, muokattiin, istutettiin, hoidettiin. Tehtiin isoja kokonaisuuksia, kuten pienvenesatama, Hälläpuisto tai Perhepuisto, johon rakennettiin graniittipaasista ulkoauditorio. Pystytettiin torikojuja, katoksia, bussipysäkkejä, lepopaikkoja istuimineen. Saatiin valtakunnallinen Vihreä kaupunki -mitali vuonna 1994.
Koko kolmikymmenvuotinen kulttuurimaiseman luominen oli myös dokumenttiprojekti, johon Liebing tallensi kohteittensa eri työvaiheet ja valmiit tulokset. Ja onneksi tallensi, sillä näiden kolmenkymmenen vuoden aikana osa luoduista ympäristöistä on muun rakentamisen myötä jo kadonnut.
Suunnittelu
Kuvadokumentoinnin lisäksi teos esittelee laajempien kohteiden suunnitteluprosessia. Kunnanpuutarhurin työpöydällä valmistuivat tarkat suunnitelmapiirustukset, joiden perusteella kokonaisuudet sitten toteutettiin. Suunnittelutyön kokonaisuutta ei näissä ja vastaavissa muuallakin toteutetuissa miljöökokonaisuksissa kulkeva oikein näe. Tässä kirjassa ne esitettään aukeamasivuina, joista selviää paitsi ympäristönmuokkauksen periaatteet myös yksityiskohdat aina yksittäisiä puita ja kasvillisuuskokonaisuuksia myöten. Tämä avaa kuvia katselevalla mielenkiintoisen seikkailun luonnoksista valmiiseen suunnitelmaan ja sen kautta konkreettiseen toteuttamiseen.
Liebingin kauniisti taitettu teos, kiitos Erkki Luumin työn, päättyy yhteen kokonaisuuteen, jota kunnanpuutarhuri ei ehtinyt ennen eläkkeelle jäämistään toteuttaa. Kun Hämeenkyrön läpi kulkeva moottoriliikenne sai uuden reitin, ”Hämeenkyrön väylän”, jäi hänelle mieleen vielä yksi reitti, joka pitäisi toteuttaa. Jalankulkijoille ja kevyelle liikenteelle taajaman läpi kulkeva ”Kyröskosken väylä”, jonka varrella olisi paljon vihreää, penkkejä istuskeluun, taidetta, leikkipaikkoja ja yhteys läheiseen jokeen. Sen varteen voisi istuttaa vaikkapa sata kappaletta eri väreissä kukkivia omenapuita, joiden satoa sitten voisi vapaasti nauttia.
Ehkä sellainenkin vielä Hämeenkyröön syntyy.
Lassi Saressalo