Mehtähevosia, sotakavereita ja markkamiljonäärejä

Ei mikään heppakirja

Karhila, Anna: Mehtähevosia, sotakavereita ja markkamiljonäärejä. Hevoshistoriaa Kuhmoisista. Kuhmoisten kotiseutuyhdistys 2023. 224 s.

Milloin hevonen ilmestyi nykyisen Suomen alueelle, on historian hämärän peitossa. Mutta ainakin Kuhmoisissa, Päijänteen länsirannalla, hevosia on käytetty jo rautakauden lopulla, tuhatkunta vuotta sitten. Päijälän Linnavuorelta on nimittäin löydetty hevosten kenkiin kiinnitettyjä jäänauloja. Varsinaiset dokumentit Kuhmoisten hevospitäjän hevosista alkavat vuoden 1571 hopeaveroluettelosta, jolloin niitä oli kaikkiaan 68 kappaletta 44 talossa.

Vuonna 1824 hevosia Kuhmoisissa oli 388, vuonna 1876 jo 682. Hevoskauden huipentuma Kuhmoisissa oli vuosi 1929, jolloin kunnassa oli kaikkiaan 1136 hevosta. Sota-aika ja maa- ja metsätalouden modernisaatio pudotti hevosten määrää, ja vuonna 1970 niitä oli enää 306. Hevosten merkitys myös muuttui ajan myötä, uskollisesta työjuhdasta on tullut ravikilpailija ja ratsastustallien lemmikki.

Anna Karhila kertaa teoksensa alkuluvuissa hevosten käyttöä ja toteaa niitä perinteisesti käytetyn sekä sotaratsuina että rahdinajossa. Tunnettujahan ovat suomalaiset ratsuväkijoukot 30-vuotisessa sodassa, yhtä tunnettuja ovat suomenhevoset, jotka palvelivat sotaa käyviä osapuolia niin vapaussodassa/kapinassa kuin talvi- ja jatkosodassakin.

Vuoden 1922 lain mukaan hevoset olivat hevosasevelvollisia eli ne ja niiden ajoneuvot voitiin määrätä hevosottolautakuntien päätöksellä palvelemaan liikekannallepanoa sodan uhatessa. Teos esitteleekin laajalti niin talvi- kuin jatkosodankin ”sankarihevosia”, hengissä selvinneitä mutta myös henkensä sotatapahtumissa menettäneitä. Liikuttavia ovat kertomukset kotiin palaavista sotaveteraanihevosista. Kirjan lopussa on liitetiedosto, jossa näitä asevelvollisuushevosia ja niiden kohtaloita on esitelty.

Hevosjalostus

Mutta tärkein suomalaisten hevosten tehtävä oli toimia nurkumattomana uurastajana. Tunnetuin hevonenhan on se suomenhevonen, joka työskentelee pellolla, raskaissa metsätöissä ja rahdinajossa. Tämä vaatimaton juhta tavataan niin vanhoissa suomalaisissa elokuvissa kuin niiden ihmisten muistoissa, jotka ovat eläneet aikaa, jolloin traktori maataloustyössä vasta alkoi korvata hevosen. Eletään siis viime sotien jälkeistä vuosikymmentä.

Mutta hevonen palveli myös herroja kyydittäen näitä virkamatkoilla, ja muitakin matkaajia ennen autoaikaa. Mielenkiintoinen onkin kirjan luku, joka kuvaa kestikievarijärjestelmää ja ”hollilla oloa”. Tiettyjen talojen tuli olla valmiina kyyditsemään asiakkaita kievarista toiseen, olla hollilla.

Mutta aina ihminen on halunnut kilpaillakin, ja jo ammoin tiedetään kerrotun hevoskilpailuista ja Suomessakin niitä alettiin järjestää 1860-luvulla ihan valtion toimesta. Tavoitteena oli hevosjalostus, ja tätä varten valtiovalta järjesti ravikilpailuja, joiden yhteydessä oli usein myös hevosmarkkinat. Samalla parhaat orhit ja tammat valikoituivat tuottamaan yhä parempia jälkeläisiä.

Syntyivät rekisterit, joista sitten kantakirjaluettelot. Mielenkiintoista on myös tietää, että käytössä jalostukseen olivat myös kruununoriit, valtion omistamat valiot, joita sijoitettiin maatiloille ja joita käytettiin astutukseen. Kirja esitteleekin muun muassa sotia edeltävän ajan kuhmoislaiset kantakirjaoriit, joista viisi oli yli sadan tamman oriita.

Hevoset, hevosmiehet ja -naiset

Kirja ei ainoastaan esittele hevosia vaan myös hevosmiehiä ja myöhemmin myös -naisia tiiviinä matrikkelinomaisina kertomuksina. Näissä hevoshistoria siirtyy selkeästi ravihevosiin, niiden omistajiin ja ohjastajiin. Mielenkiintoista muuten on, että tämä Kuhmoisten hevoskirja on eräänlainen sivutuote. Toki erinomaisen laadukas sellainen. Anna Karhila tutki nimittäin naapuripitäjän, Jämsän, hevoshistoriaa Jämsän Ravi ry:n hallinnoimassa Leader-hankkeessa.

Pelkästään Jämsää koskevaa aineistoa kertyi niin paljon, että siitä julkaistiin vuonna 2022 Anna Karhilan peräti 970-sivuinen kaksiniteinen teos Rahtihevosista ravikuningatariin. Jämsän hevosten jäljillä halki vuosisatojen. Kuhmoisten osuus tästä laajasta aineistosta haluttiin ottaa erikseen julkaistavaksi ja Kuhmoisten kotiseutuyhdistys otti hankkeen kustannettavakseen. Hyvä näin, koska muuten kuhmoislainen hevoshistoria olisi jäänyt jämsäläisiä esittelevän kokonaisuuden varjoon.

Teoksen sivuilta voi tosiaan seurata hevosen ”funktiota” maailman muutoksen myötä. Suomenhevosten määrä on koko maassa laskenut huippuvuodesta 1950, jolloin niitä oli kaikkiaan 408 000 nykyiseen vajaaseen kahteenkymmeneentuhanteen. Alimmillaan suomenhevosten määrä oli vuonna 1987, jolloin niitä oli vain 14 000. Suhteellisesti suomenhevosten määrän pieneneminen näkyy siinä, että niitä on vain neljännes koko Suomen hevoskannasta.

Anna Karhilan teoksesta selviää myös tämän tilanteen syy: nykyiset ravitallit suosivat lämminverisiä, sama koskee ratsastustalleja, joita Kuhmoisiinkin alkoi syntyä 1980-luvulla. Samalla markkinoille ilmestyivät uutena hevostyyppinä myös ponit. Hevosesta on tullut työjuhdan sijaan kilpuri ja hyvin pitkälle tyttölasten harrastusväline.

Lassi Saressalo