Luhalahden seudun kyläkirja

Luhalahtelaisten suuret talkoot

Luhalahden kyläseuran kyläkirjatoimikunta: Luhalahden seudun kyläkirja. Iso-Röyhiö, Helle, Luhalahti ja Sipsiö. Luhalahden kyläseura ry 2023. 427 s.

Kun kylätoiminta Suomessa alkoi aktivoitua 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa heräsivät myös luhalahtelaiset. Maatalousnaiset kutsuivat vuonna 1980 koolle Ikaalisten kaupungin itälaidalla, Kyrösjärven takana, sijaitsevien kylien järjestöt tavoitteena ajan hengen mukaisesti muodostaa jonkinasteinen katto- tai yhteistyöorganisaatio edistämään seutukunnan järjestöjen yhteistoimintaa. Näin syntyikin vuonna 1985 virallisesti Luhalahden kylätoimikunta, sittemmin Luhalahden kyläseura tavoitteenaan Luhalahden seudun kaikinpuolinen kehittäminen. Yhteistyöorganisaatio ei tietenkään lopettanut kylissä toimivien parinkymmenen eri yhdistyksen toimintaa. Kyläseuran tehtävänä oli ja on kokonaisuuden hallinta, esiintyminen kaikkien kylien ja kylissä toimivien järjestöjen ja kaikkien kyläläisten puhetorvena ulospäin ja samalla yhteisten tapahtumien ja hankkeiden koordinointi.

Yksi näistä yhteistyöhankkeista oli oman kyläkirjan tuottaminen. Kyläkirjainnostushan oli kovassa nousussa 1990-luvulla, kun EU:n maaseuturahastosta oli mahdollista saada tukea myös kirjahankkeille. Kyläseura päättikin vuonna 2013 ryhtyä toimeen. Perustettiin kirjatoimikunta, jossa oli edustus kaikista neljästä seudun kylästä. Huomattava on, että teoksen tuottamiseen ei palkattu ulkopuolista tekijää, vaan tämä reilut kaksisataasivuinen ja 2 248 grammaa painava A4-kokoinen teosjärkäle on kokonaan tuotettu talkoovoimin. Kirjoittajia on parisen kymmentä ja heidän nimensä selviävät kunkin alaluvun otsikon yhteydestä. Toki teoksen onnistunut taitto on hankittu parkanolaiselta Digimimmi Oy:ltä.

Murrettu kaanon

On selvää, että tämän tyyppinen kyläkirjakokonaisuus seuraa vuosien mittaan kyläkirjoille ominaista kaanonia, sisältörakennetta. Tässä ovat luhankalaiset kuitenkin onnistuneet murtamaan tuota usein jäykistävää rakennetta tuottamalla tekstejä, joissa kuvatun kohteen sisältö on tarinallistettu ja saatu näin helpommin luettavaan muotoon. Teoskokonaisuus jakautuu noin kolmeenkymmeneen eripituiseen taitollisesti erotettuun päälukuun ja nämä puolestaan selkeisiin alalukuihin.

Tokihan tällainen kyläkunnan historia edellyttää taustaa. Asutuksen kehitystä seurataan arkeologisten muinaislöytöjen ajoilta kylien vakiintumisen ja maatalouden kehittymisen aikaan. Kylät esitellään ensin selkeinä karttoina ja sen jälkeen seurataan 1500-luvulla syntyneiden ryhmäkylien muuntumista hajakyliksi 1700-luvun isojaon ja 1800-luvun uusjaon myötä. Kartoista selviää, miten ryhmäkylät hajosivat yksinäistaloiksi. Mielenkiintoisia ovat piirroksin kuvatut ryhmäkylärekonstruktiot. Toinen hieno idea on kantatalojen tarkoissa esittelyissä mukaan otetut talokohtaiset puumerkit. Kantatilojen esittely on eräässä mielessä tila- ja sukumatrikkeli, tarkka, mutta luettava, joka tuo kunkin tilan historian nykypäivään asti. Myöskään torppia ja mäkitupia ei ole unohdettu, ollaanhan Satakunnan ja Hämeen rajamailla, jossa torpparilaitoksella oli vankka sija maaseutuyhteiskunnan kokonaisuudessa. Teoksen lopussa onkin tarkka taulukko koko seudun torpparilaitoksesta.

Toinen suuri kokonaisuus ovat luvut käsityöläisistä ja ammatinharjoittajista, joita seurataan työaloittain niin, että kerronta tapahtuu henkilöiden elämänkaaria seuraamalla. Kylissä toimineet ja toimivat suutarit, räätälit, sepät, nahkurit, ompelijat, kruukmaakarit, tiilentekijät, muurarit, jopa kaivonkatsojat kerrotaan eikä unohdeta, että paikallinen kivenhakkaaja tuotti pari kivistä leijonanpäätä Eduskuntatalon pääfasadin ikkunoiden ja ovien yläpuolelle. Pidän tätä esittämistapaa hyvänä, henkilöhistorioiden kautta tarjotaan maaseudun ammattikuntien kulttuurihistoriaa kymmenien sivujen verran. Kunnallisten palveluiden rinnalla mm. terveydenhoidon alueella kerrotaan lapsenpäästäjistä, kätilöistä, kiertävästä sairaanhoitajasta kansanparantajista, kuppareista, hierureista aina jäsenkorjaajiin.

Tätä lukua seuraa luontevasti katsaus maaseudun muihin elinkeinoihin, metsäammatteihin, metsästykseen, kalastukseen, myllyihin, sahoihin.

Yhteiskunnan rakentumista

Ehkä perinteisempää kerrontaa ovat kuvaukset kaupoista, pankista (nyt jo kadonneesta), liikenteestä, postilaitoksesta, yhteiskunnan modernisaation tuomista uudennoksista kuten puhelimesta, sähköstä ja radioista, teiden rakentamisesta, liikenteen kehittymisestä ja laivaliikenteestä Kyrösjärvellä. Unohdettu ei ole myöskään hengellistä toimintaa – jopa sitä, että Luhalahdesta haaveiltiin aikoinaan omaa kuntaa, mutta saatiin aikaiseksi vain oma kirkko. Kirkkoperinteeseen liittyy myös kirkon penkkijärjestys vuodelta 1801Ikaalisten Fredrika Sofian kirkosta, jossa kirkon pohjakaavaan on merkitty Seleentakusten, siis Kyrösjärven toispuolisten kylien, kantatalojen istumapaikat. Lieneekö penkkijako edelleen edes alitajuntaisesti käytössä? Koululaitos, kansalaisopiston toiminta, musiikkiopisto ovat luonnollisesti mukana.

Lopuksi

Loppuosan kirjan sivuista täyttävät kuvaukset eri järjestöjen historioista ja toiminnasta, muistot sota-ajoista sekä sikermä tarinoita, muisteluksia, joita kyläläiset ovat halunneet kirjan kirjoittajille tarjota. Nämä tekstit kertovat yhtäältä henkilökohtaisista sattumuksista ja elämän kohtaloista, toisaalta yhteisöllisestä elämästä ennen ja nyt. Kaiken huippuna luhalahtelaisten mielessä on valinta Pirkanmaan Vuoden kyläksi vuonna 2008.

Kutakin osa-artikkelia seuraa tiivis lähdeluettelo – niin tiiviit, että ikänäköongelmaisen on niitä vaikea lukea. Valokuvamateriaali on runsas ja hyvin dokumentoitu. Edelleenkin jaksan syventyä koululaisten ryhmäkuviin ja vanhoihin eri juhlissa otettuihin valokuviin, joissa vaikkapa hääväki kokoontuu yhteen kuvattavaksi. Näitä kuvia katsellessa tulee usein mieleen ajatus, mitähän tuolle ja tuolle ihmiselle sitten tapahtui, miten elämä sujui. Amerikoissako vai Ruotsissa vaiko ihan vaan kotikulmilla. Monen osalta Luhalahden seudun kyläkirja antaakin vastauksen.

Lassi Saressalo