Hoon päältä

Joka ei vanahasta mithän ymmärrä, ei uuvestakhan mithän tiijä

12.6.2015

Anneberg, Martti: Hoon päältä. Rovaniemen murrekirja. Lapin yliopistokustannus. 2014. 298 s.

Hoon päältä puhuminen on yksi Lapin murteiden erityispiirteitä. Ja Annebergin mukaan myös ja erityisesti Rovaniemen murteen keskeinen tunnusmerkki. Hän on tietokirjailijana erikoistunut juuri murteisiin, julkaissut teoksen Silimäniterhän: Sodankylän murre- ja perinnejulkaisu(2008) ja Alta Vita- nimisen Porokulttuurin ja Lapin luonnon sanakirjan (2010). Jälkimmäisestä hän sai Pro Arte Lapponiae -palkinnon. Tuotantoon kuuluvat myös tietoteokset yrittäjyydestä ja elinkeinopolitiikasta, kokonaisuutta täydentävät pari romaania. Kun lähtee lukemaan uusinta Annebergin teosta, saattaisi luulla, että asialla on (eläkkeellä oleva) äidinkielenopettaja, niin asiantuntevaa tekstin rakenne ja tarkkaan käytetty kielitieteellinen terminologia ovat. Mutta mitä vielä. Martti Anneberg on eläkkeellä oleva hallintovirkamies, elinkeinojohtaja, jolle on elämänkokemuksen lisäksi jäänyt päälle harrastus ja intohimo pohjoisen kieleen ja kulttuuriin.

Hoon päältälähtee liikkeelle yleiskatsauksella murteeseen tarkentuen nimenomaan Rovaniemen murteeseen. Esille marssitetaan murteeseen vaikuttaneet kulttuuriset ja kielelliset kerrokset, saamelainen vahva panos, skandinaavisten kielten lainat, hämäläisen asutusliikkeen tuomat lisät, Ruotsin virkamieskieli ja karjalaiset tuontitermit. Löytyypä sanastosta myös saksalaista taustaa lähinnä kauppamiesten tuomana, venäläisiä lainoja ja uusimpina evakkokarjalaisten kielimuotoja ja kaikkialle levinnyttä savolaisuutta. Nämä kieleen vaikuttaneet tekijät saavat tukea tiiviillä annoksilla sanastoa, joissa ovat mukana niin yleistermit kuin paikan- ja henkilönnimet.

Sitten tekijä hyökkää rovaniemeläisyyksien kimppuun. Ja nostaa luonnollisesti muiden ominaislaatuisuuksien edelle h-kirjaimen esiintymismuodot paikallismurteessa. Täällä lukija huomaa joutuvansa ikään kuin kertaamaan vuosikymmenten takaiset suomen kielen äänne- ja sanaopin kurssinsa, tässä tulee esille tuo alussa esitetty, sittemmin vääräksi todettu epäilys kirjoittajan ammattitaustasta. Kun vielä rinnastetaan rovaniemeläisyydet muiden päämurteiden tunnusmerkkien kanssa, saatetaan huomata, että Rovaniemi on paitsi kaupan myös murteiden kohtauspaikka, joka kuitenkin muodostaa oman omalaatuisensa kotiseutumurteen.

Teoksen pääosa on luonnollisesti murresanasto. Kaikkiaan perustermejä on koottu 4021, erikseen on otettu metsä- ja uittotyön ammattisanasto, luontosanasto, säähän ja keliin liittyvää terminologiaa sekä sääenteisiin liittyvää sanastoa. Yhteensä sanastotermejä on 5864. Poronhoitokulttuuriin liittyvää termistöä on myös mukana, mutta huomattavasti niukemmin kuin vuonna 2010 julkaistussa Alta Vitassa. Kokonaan pois on jätetty perinneruokaterminologia. Tätä tekijä perustelee sillä, että tästä teemasta on jo kirjoitettu hyviä lähdeteoksia, joissa myös murresanastot on esitelty.

Kutakin murresanaa seuraa selitys (aapaton = voimaton, kykenemätön, avuton) ja tarvittaessa viittaus (laina)sanan alkuperään, lähinnä saamelais- ja skandinaavitaustoihin ja venäjään (vookeri = lanko < svåger). Usein riittää pelkkä synonyymi, joissain tapauksissa selitykset ovat pidempiä, erityisesti milloin termillä on useampi merkitys (lumppu = 1 maineeltaan arveluttava naisihminen >lump 2 käytöstä poistettu vaate). Nämä selitykset, kuten sanasto-osa kaikkiaan tarjoaa aikamoisen näkymän murrepuhekielen taustalla olevaan kansankulttuuriin.

Malttamaton lukija odottaa kovin, että pääsisi lukemaan varsinaisia murretekstejä – onhan kyseessä kuitenkin murrekirja eikä vain murresanakirja. Niihin päästään itse asiassa vasta sivulla 276 kappaleessa 17. ”Ilimojen eelä eli sääenthet”. Nämä ovat lyhyitä sääenteitä ”enthet sään muuttumisesta, enthet vesisathesta” jne. Seuraavassa luvussa tarjotaan sananlaskuja ja -parsia (”Heleppova son raapia ommaa selekää toisen kynsilä”). Lopuksi päästään vielä uskomusmaailmaan, kuten vaikkapa: ”Jos kuulee mettäle tai ethon lähtiessä tiaisen tirskuttavan, merkkaa se huonoa lykkyä”. Omassa liitteessään esitetään vielä venäläistä alkuperää olevat sanat (nassakka, pienehkö puutynnyri <nasádka).

Tekijän mukaan nykypäivän rovaniemeläislapsi saa harvoin synnyinlahjanaan aidon kotimurteen. Yhteisön sosiaalinen rakenne tuottaa omaa kielimuotoaan, Yleisradio normalisoi kieltä, stadilaisuus leviää ja yllättävää kylläkin, koulu rappeuttaa paikallismurteet. (Saman allekirjoittanut huomasi aikoinaan Pispalassa – ennen kouluun menoa lapset puhuivat aitoa pispalantamperetta, joka kitkettiin koulussa pois.) Mutta on myös selvästi havaittavissa vastareaktio; matkailumarkkinointi, kirjallisuus, laulujen sanat ja tarkoituksellinen kotipaikkaylpeys on tuomassa murretta takaisin.

Ilman murrekirjaa ei ulkorovaniemeläinen uskaltaisi edes yrittää puhua Hoon päältä.

Lassi Saressalo

Tiedustelut kustantajalta ja esim. joistain verkkokirjakaupoista.