Puhdas vesi-Kitkajoki-Kitkajärvi

Kauneutta ja suojelua

Kirjaesittely 9.4.2018

Kohonen, Tauno (kuvat ja toimitus): Puhdas vesi. Kitkajoki. Kitkajärvi. Rapid River. Oulu 2017.

Ammoin aikojen alussa Kitkajärven vedet juoksivat länteen, laskivat Iijoen kautta Pohjanlahteen ja sieltä sitten Itämeren kautta Atlanttiin. Maannousu aikojen myötä kuitenkin mullisti tämän Euroopan vedenjakajalla olevan järven laskusuunnan ja nyt se laskee Oulankajoen haarana Venäjän Vienanmereen. Kitkajoki on monelle tuntematon erämaajoki. Siitä on kuitenkin käyty rankkaa taistelua maailmansodan jälkeen, kun voimayhtiöt pyrkivät saamaan senkin – muiden pohjoisten jokien lailla – omistukseensa ja padotuksi voimantuotantoon. Ja nyt kiistaa käydään Kitkajärven liepeille suunnitellusta kaivoksesta, josta kallista uraania saataisiin ydinvoimaloihin – koskivoimasota kun hävittiin.

Syntyi kuusamolainen koskisota, jonka henkilöitymäksi nousi kirjailija, runoilija, toimittaja, ekofilosofi Reijo Rinne (1913–2002), joka kääntyi koskien valjastamisen kannattajasta niiden suojelijaksi tajuttuaan rakentamisen lopulliseksi luonnon menettämiseksi. Suurelta osin hänen ansiostaan Kitkajoen rakentaminen hylättiin vuonna 1969 ja lopullinen päätös koskisodalle oli vuonna 1987 säädetty koskiensuojelulaki.
Kitkajokea ja Kitkajärveä ja koko Oulangan kansallispuistoa sivuaa Venäjän puolella Paanajärven kansallispuisto. Tämä eurooppalaisittain ainutlaatuinen kokonaisuus halutaan liittää Unescon maailmanperintölistalle. Tätä varten on tuotettu runsaasti päätöstä tukevaa materiaalia, joista yksi on juuri Tauno Kohosen tuottama teos Puhdas vesi.

Tässä kauniissa teoksessa keskeisessä asemassa ovat valokuvat lähes koskemattomasta luonnosta, Koillismaan näkymistä. Kuvat ulottuvat myös Venäjän puolelle Vienaan. Kohosen lisäksi kuvia ovat teokseen antaneet Jokke Kämäräinen, Studioravintola Tundra sekä Pertti Komula. Ja on selkeästi todettava, että ilman näitä taiturimaisia, esteettisesti korkealaatuisia ja teknisesti oivallisia kuvia kirja olisi paljon ominaispainoaan kevyempi. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö kirjaan kirjoittaneet viisitoista spesialistia olisi saavuttaneet Kitkan henkeä. Niin tieteellisissä artikkeleissa kuin elämysteksteissäkin heijastuu kirjoittajien into ja halu tuottaa tekstiä, joka tukee päämäärää, Kitkan/Oulangan/Paanajärven saamiseksi maailmanperintökohteeksi. Samalla nämä tekstit kertovat Kitkan ominaislaadusta, sen eläimistöstä, sen kalarikkaudesta, sen jylhyydestä, mutta samalla sen luontoromanttisesta identiteetistä. Tekstit täydentävät toisiaan ja kun välissä on luontoon rakastuneen runoilijan (ilmeisesti Reijo Rinteen, vaikka tekijää ei mainitakaan) yleviä, lempeitä ja intiimejäkin tekstejä, on lukijankin uskottava, että oikealla asialla ollaan. Ja kuten todettu – kuvamateriaali vakuuttaa sen, mitä tekstit eivät pysty kertomaan.

Jos Kohosen julkaisu ei vakuuta Unescon päättäjiä, niin mikä sitten?

Lassi Saressalo