Oivalluksia Espoosta vuosien varrelta

Espoo-blogeja

Hellström, Mauritz: Oivalluksia Espoosta vuosien varrelta. Espoon perinneseura 2022. 211 s.

Ensinnäkin teos on kaunis. Esko Uotilan taitto yhdistettynä Hellströmin selkeisiin, informatiivisiin, osittain lumoaviin valokuviin luovat kokonaisuuden, joka tyydyttää katsojaa silmää. Kun tähän vielä lisää kirjoittajan ammattitaitoiset, tiiviit sivun mittaiset tekstit kustakin esiteltävästä kohteesta, syntyy mieltä rauhoittava, mutta samalla muutosprosessiin havahduttava lukukokemus.

Kirjan aineisto perustuu vuosien mittaan Hellströmin Esse-lehteen kirjoittamista minijutuista, joissa esiteltiin Espoon eri kohteita. Tavoitteena oli tarjota lukijoille näkemys kaupungista, jota jopa espoolaisen on vaikea ymmärtää yhdeksi kokonaisuudeksi. Nyt nämä tarinat kuvitettuina on koottu yksien kansien sisään ja hyvä niin. Tämä auttaa myös Espoota lähinnä pääväyliä läpiajavaa ja kerran Espoon kotiseutupäivillä Leppävaarassa viettänyt näkemään ja ymmärtämään Espoon kulttuuriympäristön monimuotoisuuden.

Teos alkaa muutamalla artikkelilla, joissa taustoitetaan kasvavaa Espoota, tuota maamme toiseksi suurinta kaupunkia. Vaikuttaa siltä, että aluksi hieman viistosti katsottu metro onkin ollut Espoolle siunaus, jonka suunnittelijat jo kymmeniä vuosia sitten oivalsivat. Etelän veto imee pohjoisen ja itäisen Suomen väestön pääkaupunkiseudulle ja tuoton saa suurelta osin myös Espoo.

Rakentaminen on valtavaa, tuhannet ihmiset vuosittain tarvitsevat ja saavat asuntonsa, asuntonsa, jotka pääsääntöisesti rakentuvat jalkamatkan päähän metrosta. Onko se siunaus vai ei, sitä myös Hellström miettii nähdessään pohjoisen osan kaupunkia hiljenevän ja eteläisen ruuhkautuvan metroalueelle.

Matka Espoossa

Teos siis rakentuu lyhyille, mutta sisältörikkaille miniartikkeleille, joissa keskeiseksi nousevat rakennukset ja joskus miljöökokonaisuudet. Lähdetään liikkeelle Tapiolasta ja Otaniemestä, mennään Matinkylään, nautitaan Espoonlahden rannan miljöistä, ollaan Espoon historiallisessa keskuksessa.

Jatketaan matkaa Keski-Epooseen, joka alkaa olla jo harvemmin asuttua, kunnes taas äkkiä löydetään itsemme Leppävaarasta, tuosta vanhasta työväen asutusalueesta, josta tuli rautatien myötä kaupallinen keskus. Lopulta päädytään Pohjois-Espoon rauhallisille maaseudunomaisille kulttuurimaisemille. Ja välillä, ikään kuin väkisin, mutta kuitenkin luontevasti joudutaan pistäytymään kaupunkiin kaupungissa, Kauniaisten rauhallisen varakkaassa miljöössä.

Tuolla matkalla, jota voi seurata selkeillä Googlen pohjakarttaan Esko Uotilan liittämillä paikantamismerkinnöillä, kohdataan pääasiassa rakennuksia, joiden historian Hellström jakaa lukijalleen lehtimiehen selkeydellä, vain oleellisen mukaan ottaen. Taaskin voi todeta, että ei-espoolaiselle tämä kartalle vienti on edellytys kokonaisuuden hahmottamiseen.

Luulen kyllä, että monelle uusespoolaisellekin ne ovat välttämättömiä, jotta voisi ymmärtää Espoon kulttuurisen monimuotoisuuden. Sen, että Espoossa kohtaavat toisensa esiasukkaat, pronssikauden tuntemattomat röykkiöiden rakentajat, Uuttamaata jo keskiajalla asuttaneet ruotsalaiset, hiljalleen alueelle siirtyneet suomalaiset talonpojat ja viimeisten parin sadan vuoden aikana yhä voimistunut muuttoliike muualta Suomesta etelään. Tapaamme maaseutumiljöitä, kartanoita, kirkkoja laidasta laitaan, kansallista ja kansainvälistä liiketoimintaa, akateemista maailmaa, kaikkea.

Sitä on Espoo ja siitä Hellström mainiosti kertoo.

Lassi Saressalo