Ala-Luosta

Muisteluita Pohjois-Savosta

Ahonen, Tanja: Ala-Luosta. Elämää ja muistoja järven ympäriltä. Ala-Luostan Maamiesseura 2020. 367 s.

”Ukki, kerro millaista oli silloin, kun sinä olit lapsi.” Siinä käsillä olevan kyläkirjan sisin sanottava. Saattaa nykysukupolvelle ja heidän jälkeläisilleen tiedoksi se, miten ennen elettiin, millaisia ihmiset olivat, millaisissa oloissa he elivät, mitä tekivät, mistä saivat leipänsä. Mennyt aikamuoto on tämän tyyppisissä muisteluteoksissa tätä päivää, etnografinen preesens sijoittuu aikaan ennen. Ja ennen taas riippuu siitä miltä ajalta kertoja muistonsa on jaksanut säilyttää ja mistä ajasta hän kertoo, mihin historia kulloinkin pysytetään.

Tässä kirjassa tuo aika liikkuu pääasiallisesti sotien välisellä periodilla, vanhimmat muistelukset ajoittuvat viime vuosisadan alkuun, tuoreimmet tuovat lukijan modernisoituneeseen maaseutuun. Eletään suomalaisen agraariyhteiskunnan sukupolvien elämää ja maantieteellisesti ollaan Pohjois-Savon koilliskulmassa, Rautavaaran pitäjässä, Karjalan ja Savon rajamailla. Rautavaaran eteläosasta löytyy Ala-Luostajärvi, johon laskee Luostanjoki Ylä-Luostajärvestä.

Kylä on syntynyt aikojen mittaan järven rannoille ja lähiseudulle, kirkolle on matkaa nelisenkymmentä kilomeriä, kaupunkeihin Nurmekseen ja Kuopioon vielä enemmän. Kyläläiset kyllä pitävät itseään enempi pohjoiskarjalaisina kuin savolaisina, kuuluihan kylä aikoinaan pohjoiskarjalaiseen Juukaan ennen rajojen vetoa, jolloin päädyttiin savolaisiksi rautavaaralaisiksi. Käytännössä tätä eroa ei juuri tehdä.

Asutus levisi seudulle 1500-luvulla, jolloin tiedetään viimeisten ”lappalaisten” vielä nautintaneen näitä erämaita. Mutta eränkävijöitä täällä on ollut ikimuistoisista ajoista asti ja asuinpaikkojakin on ajoitettu jopa tuhansien vuoksien taakse Suomusjärven kulttuurin ajanjaksolle (8300–5000 eaa). Vakituisen asutuksen asettuessa seutukunnalle varsinaisesti 1600-luvun aikana alkoivat myös kiistat sen verotuksesta – rikkaat riistamaat houkuttivat niin Novgorodin karjalaisien kuin ruotsienkin veronkantajia ja monet mittelöt käytiin näillä korpimailla vähäisten asukkaiden vähäisistä verotusoikeuksista.

Elettiin kaskikautta, ja asutus siirtyi kaskimaiden myötä, kunnes lopulta isojako vakautti asutuksen paikoilleen. Syntyi maatalous-metsätiloja. Vakautta talouksiin toi järvimalmi, jota nostettiin ensin kotitarpeiksi ja sittemmin jopa teollisesti ennen varsinaisen rautamalmin markkinoita. Metsän arvoa ei osattu ymmärtää ja raudanjalostus kulutti metsiä sysipuiksi, ja lopulta nouseva puunjalostus toi mukanaan suuryhtiöiden rahamiehet, jotka ostivat usein pilkkahinnalla metsäpalstat ja saattoivat paikalliset asukkaat taloudellisiin ahdinkoihin.

Tässä taustaa muisteluteokselle, joka on syntynyt aluksi vain tuttavapiirissä alkaneesta ajatuksesta koota talteen sukulaismuistoja entisestä elämästä, mutta joka ajatus sitten laajeni niin, että ryhdyttiin kokoamaan muistietoa entisistä ajoista laajemminkin tavoitteena tehdä kirja Ala-Luoston kylän entisestä elämästä.

Ja kyllähän sitä juttua riittääkin. Kirjan toimittajana Tanja Ahonen on tehnyt aikamoisen työn stilisoidessaan usean haastattelijan nauhoittamat omaelämäkerrat luettavaan muotoon. Itsekin haastatteluaineistoa käsitelleenä tiedän, ettei puheen muuttaminen tekstiksi suinkaan ole helppoa. Tavallisessa puheessa on suoraan litteroituna niin runsaasti täytesanoja, kerrontarönsyjä, juonikatkoksia ja turhaa täyteainesta, ettei sitä sellaisenaan ole mahdollista eikä tarpeellistakaan tarjota luettavaksi, jos ei kyse ole murrenäytteistä.

Näinpä kirjan pääasiallisena sisältönä olevat omakohtaiset elämäntarinat on muokattu luettavaan muotoon. Tällöin toki häviää puherytmi ja murteellisuus, mutta vastineeksi saadaan selkeää kerrontaa siitä, mitä kertojat omasta ja lähipiirinsä menneisyydestä haluavat ja muistavat kertoa. Kun kirjan rakenne on kertojapainotteinen, on selvää, että kertojien tarjoama kronologia toisaalta toistuu ja toisaalta painottuu kunkin kertojan elämänkaaren myötä.

Joillekin keskeistä on entinen köyhä elämä, toiselle taas tärkeää on sota-ajan muisteleminen, joku painottaa muutosta elämässä ja uuden tuomaa helpotusta, yksi ja toinenkin näkee lapsuutensa vaatimattomissa oloissa jonkinlaista ”kurjuuden romantiikkaa”, jonka ilmiön tapaakin varsin usein kotiseutukirjallisuudessa.

Vaikka haastattelukerronnan lisäksi kirjassa on mukana eri kirjoittajilta lyhyitä tietokirjamaisia artikkeleita, joilla laajennetaan sisältökontekstia, kertojapainotteisuus johtaa myös siihen, että tekstimassa ei oikein hahmotu. Jostain syystä sisällysluettelo on viety kirjan viimeiselle sivulle, mutta se ei sellaisenaan rytmitä sisältöä. Tässä rytmittömyys on yksi kirjan sisällöllisistä ongelmista. Kun lisäksi sivut on ahdettu kapeisiin marginaaleihin ja kirjasinlajiksi on valittu tavallisuudesta poikkeava Arial, tulee lukukokemuksesta raskas.

Tämä on ongelma ulkopuoliselle lukijalle, joka ei pysty sisäistämään kertojayhteisön kokemusmaailmaa ja yhteistä elämisen kulttuuria vaan katselee sitä toisesta näkökulmasta. Mutta mikrohistorian koosteaineistona teos on perin arvokas lisä kotiseutukirjallisuuteen ja kertojayhteisölle vuorenvarmasti tärkeä dokumentti siitä, miten ennen on eletty ja miten tähän sitten on tultu.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Ala-Luostan Maamiesseura, puheenjohtaja p.0400 605 253